Ohjasajo on ikään kuin ratsastusta maasta käsin, mutta ilman ratsastajan tuomaa painolastia ja häiriötä hevosen selässä. Jos ratsastuksessa on ongelmia, esimerkiksi toispuoleisuutta tai hevonen ei hakeudu tuntumalle, ohjasajo on hyvä keino selvittää, johtuvatko ongelmat hevosesta vai ratsastajasta.
Kun mainitaan sana ohjasajo, samassa yhteydessä mainitaan lähes aina myös Håkan Wahlman. Suomessa on vain muutama tämän lajin taitaja, ja hän on heistä tunnetuin. Wahlman tutustui ohjasajoon 1970-luvulla nuorena kouluratsastajana. Ratsumestari, Ruotsin armeijan majuri Anders Lindgren oli eräs ensimmäisiä Suomen kouluratsastusmaajoukkuevalmentajia, ja hän tutustutti valmennettavat ohjasajoon. ”Hän toi maastatyöskentelyn maajoukkueen ohjelmaan. Meillä oli välillä kaksipäiväisiä maajoukkueleirejä, jossa molempina päivinä ohjasajettiin. Se oli varsin valaisevaa, sillä sen avulla pystyi näkemään sen, minkä selkään tunsi, yhdistämään tunteen ja liikkeen”, kuvailee Wahlman. Hän kehuu valmentaja Lindgreniä parhaaksi opettajaksi, mitä on tavannut. ”Hän pystyi saman tien kertomaan mitä näkee ja mistä se johtuu, ja kertoi myös, miten jokin asia vaikuttaa siihen, mitä seuraavana päivänä olisi ohjelmassa.”
Ohjasajolla on lukuisia etuja juoksuttamiseen nähden. Se on hevosen omaa valmennusaikaa. Sen avulla hevosen lihasvoimaa ja taitoja voidaan kehittää, ja hevonen saadaan jossain määrin tietoisemmaksi itsestään. Ohjasajossa voidaan tehdä kaikkia samoja harjoituksia kuin ratsaillakin. Hän näyttää esimerkkinä, että hevosta voidaan koota ja pidentää, askelpituutta lyhentää ja lisätä ilman selässä olevaa ratsastajan painoa. Se vapauttaa selän liikkumaan. ”Kokoamisasteen ja askelpituuden säätely on yksi tärkeimmistä asioista ratsastuksessa”, hän muistuttaa. Ympyrätyöskentelyn lisäksi ohjasajossa voidaan kulkea myös suoralla uralla, tehdä esimerkiksi pohkeenväistöharjoituksia. Väistättävänä apuna toimii silloin ihmisen sijainti hevoseen nähden. Wahlman kuvaileekin olevansa yksi iso pohje. Hevoselle voidaan myös opettaa uusia asioita ohjasajon avulla, tai se voidaan opettaa esimerkiksi hakeutumaan tuntumalle.
Suoralla uralla tehdyn pohkeenväistön jälkeen hevonen viedään takaisin ympyrälle, ja se saa henkisen lepotauon. Se saa hakea itselleen mukavan muodon, ohjasajaja katsoo vain, että hevonen ei mene liian etupainoiseksi eikä siten kipitä eikä näytä siltä kuin kaatuisi nenälleen. Ohjasajon aikana Wahlman kehuu hevosta runsaasti. ”Puhun hevoselle paljon, annan äänipalautetta. Kehun ja kannustan silloin, kun se menee ratsastusnäkökulmasta hyvin ja tekee oikeita asioita. Eihän palaute saa vain olla sitä, että sanon ei ei ja älä noin tee. Kannustava palaute auttaa sitä ymmärtämään, mitä siltä halutaan.”
Ohjasajaja on uhanalainen ja aliarvostettu laji
Ohjasajon ammattilaisia on Suomessa vain muutama. Wahlman osaa nimetä kaksi itsensä lisäksi. ”Ehkäpä se nähdään valmentajan ajan tuhlaamisena ja että se olisi jotenkin aikaa pois ratsastajan valmentamisesta. Hevosella on ratsukossa kuitenkin oma osuutensa, jota ei pitäisi aliarvioida”, hän tuumii. Vuosien kokemus työssä näkyy monessa asiassa. Ohjat pysyvät kuin itsestään oikean mittaisina ja tuntumalla, muuten kädet eivät tee juuri mitään. Wahlman ei juuri itsekään kiinnitä huomiota enää käsiensä toimintaan, niin itsestään se tulee. Lisäksi kehon asento pysyy mahdollisimman luontevana. Hartiat eivät jännity eikä lihaksiin tule kramppeja. Hän tietää jo sen kummemmin ajattelematta, missä kohtaa hänen kuuluu milläkin hetkellä olla.
Ohjasajo on ollut Wahlmanille työ ja elämänmittainen matka. Kun ohjasajon taito on näin tärkeä ja ajajia on vähän, eikö työlle pitäisi löytyä jatkaja? Eräs mahdollinen oppipoika saattaisi olla kouluratsastaja Antti Lehtilä, jolla Wahlmanin mukaan tuntuisi olevan luontaista hahmotuskykyä ohjasajon saralla. ”Antti tajusi heti ensimmäisellä kerralla, mistä on kyse. Kolmannella kerralla minun ei tarvinnut oikeastaan sanoa enää mitään. Suurin vaikeus ja elämänikäinen oppiminen on siinä, että oppii havaitsemaan hevosen aikeita hyvissä ajoin. Kun selässä ratsastaja elää hevosen mukana reaaliajassa, tässä tullaan vähän jäljessä ja on nähtävä hevosen jalkojen liikkeestä, mihin suuntaan se on aikeissa lähteä ja toimittava sen mukaan. Olen tehnyt tätä vuodesta 1974 lähtien, enkä vieläkään ole valmis. On niin paljon vielä opittavaa.”
