Olipa kerran asiakas, joka meni autokauppaan ja sanoi myyjälle haluavansa halvan ja hyvän auton. Myyjä päätteli: ”Ahaa, haluatte siis kaksi autoa.” Halvalla ei saa hyvää, mutta vähällä rahalla voi saada mieluista. Mikä oli todistettava.
Kuvassa komeilevat uudet ratsastushousuni, joista tiesin heti, että nämä minä haluan. Eräs ratsastustekstiilejä myyvä talli lähistöllä myi pois housuja 20 eurolla, joten minäpä kävin sovittamassa. Viime jutussa ehdin surkutella sitä, että toisia samanlaisia pitoihmehousuja ei varmastikaan tule vastaan. Riemu oli suuri, kun havaitsin näiden tarjoushousujen olevan ihan sitä samaa mallia kuin vanhat ystäväni. Kaupat tuli viidessä minuutissa. Tilanteessa oli ripaus jälleennäkemisen tunnetta, tunsimme uusien housujen kanssa toisemme melkein ennestään. Myyjä varoitti, että laatu ei ole kummoinen, mutta se ei minua haitannut. Tiedän, että nämä housut todennäköisesti kulahtavat pian ja taskun vetoketju hajoaa, mutta pidän niistä siltä. Meitä voi sanoa jo ystäviksi ensimmäisen päivän jälkeen, sillä ystävä on ”joku, joka tietää puutteesi ja pitää sinusta siitä huolimatta”.
Tein kaupat tuntia ennen ratsastustuntini alkua, joten uudet housut pääsivät saman tien tositoimiin. Tuolilla tehty tahkeustesti lupasi hyvää, mutta varmemmaksi vakuudeksi vielä kostutin märillä käsillä kokopaikkaa ennen tunnin alkua. Vähän vain, ettei liikaa näyttäisi siltä kuin minulle olisi käynyt vahinko. Ratsukseni sain saman suomenhevosen, jonka kanssa viimeksi laukannosto jäi housun verran vajaaksi. Nyt se laukka nousi, vieläpä hyvin sympaattisella tavalla. Minulla oli tunnin aikana melko suuria vaikeuksia löytää keskusteluyhteys hevosen kanssa, sillä kyseessä on minun makuuni turhan virkeä tapaus ja jännitän sellaisten seurassa. Koska hallintanapit eivät olleet ihan kohdillaan, päätin alkuun ravata laukattavan tien. Kun hevonen näki muiden edellään laukkaavan, kuumakalle yllätti ja nosti hetkeksi rauhallisen ja varovaisen laukan! Ei siinä tullut varmaan kuin neljä hidasta laukka-askelta, mutta jo sinä aikana tunsin, miten se ikään kuin otti kädestä ja sanoi: ”Mennään ihan rauhallisesti muutama askel, ei se ole niin pelottavaa. Istu sinä, minä hoidan homman.” Moisesta huolenpidosta ihan liikutuin, jätin hetkeksi laukkailut väliin kasatakseni itseäni. Tunnin jälkeen jalat hiukan tutisivat, mutta minulla oli voittajaolo.
I think this is a beginning of a beautiful friendship. Tässä on nyt uuden ystävyyden alkuja. Se koskee sekä hevosta että housuja, ja ehkä jopa minua itseäni, sillä olen yleensä itseni pahin vihollinen.
