Ratsastusurani aikana olen törmännyt kahteen merkilliseen termiin: istunta ja puolipidäte. Yhteistä niille on, että niitä tarvitaan koko ajan ja ratsastuksenohjaaja saattaa kehottaa parantamaan istuntaa tai käyttämään puolipidätettä. Molemmat ovat siitä merkillisiä, että niiden merkitys hahmottuu ajan kuluessa, mutta ne ovat liukkaita kuin märkä saippua. Juuri kun luulet ymmärtäneesi niistä jotain, ne karkaavat, sillä asia ei ollut ollenkaan niin kuin luulit. Tai oli, mutta ei ollut. ”Se ei ole niin yksinkertaista”, on seuraava lause.
Ensin alkeisratsastajalle valkenee, että istunta on painoapu. Se tarkoittaa sitä, että ratsastaja käyttää painopistettään hevosen ohjaamiseen. Jos ihminen siirtää painoaan vasemmalle, hevonen kaartaa vasemmalle. Håkan Wahlmanin luennolla pari vuotta sitten oivalsin, että ihminen ja hevonen muodostavat edestä katsoen tornin, jonka painopiste on korkealla. Niinpä hyvin pienikin asennon muutos riittää kertomaan hevoselle, että kohta käännytään vasemmalle. Riittää, että päätä ja olkapäätä kääntää vähän, ja koko painopiste siirtyy.
Mitä istunta on?
Kun Google-hakuun kirjoittaa sanan istunta, saa lukuisia määritelmiä, joista jokainen on erilainen. Kirjoissa opetetaan, että hyvä istunta on sitä, että ratsastaja on rento mutta jäntevä, istuu selkä suorana, keskellä satulaa ja mukautuu hevosen liikkeisiin. Juu, paitsi ei. Yhtälö on mahdoton. Ratsastamaan ei opi kirjoja lukemalla. Kisoissa olen saanut tuomarilta palautetta kehittää istuntaa, mutta tuntuu että kukaan ei osaa kertoa, miten se tehdään. Olen pähkäillyt istuntaani ja tullut siihen tulokseen, että se on yksinkertaisemmin ilmaistuna tasapainoa ja kehonhallintaa.
Etenkin alkeisratsastajalle puhuttaessa haluaisin laittaa määritelmän uusiksi ja sanoa, että istunta on tasapainoa. Tasapaino taas on sitä, että ratsastajan tottuu hevosen liikkeeseen ja alkaa pysyä mukana. Todellisuudessahan istunta on vielä enemmän, mutta alkuvaiheessa tämä riittää, turha puhua juoksutreeneistä kun opitaan kävelemään. Tasapaino tulee ajan ja harjoituksen myötä, joten siitä ei kannata stressata, mutta sitä voi harjaannuttaa arkielämässä. Epämääräinen termi muuttuu paljon helpommin ymmärrettäväksi, kun se pilkotaan ratsastajan tason mukaisiin tehtäviin ja vältetään hienoja termejä. Alkeisratsastajallekin voi kyllä kertoa termin sisällön, että istunta on hevosen ohjaamista ratsastajan oman vartalon asentoa käyttäen, jotta hän saa kokonaiskuvan aiheesta.
Alkeisvaiheen ohittaneelle sanoisin, että tasapainon lisäksi se on kehonhallintaa: sitä, että ratsastaja opettelee tuntemaan oman kehonsa asennon ja havaitsee, milloin hän on vinossa ja milloin suorassa. Sen jälkeen, kun ratsastaja pysyy kohtalaisessa tasapainossa ja tietää, missä asennossa on selässä, tätä tietoa voidaan alkaa käyttää apuina. Mitä pidemmälle mennään, sen enemmän voidaan puhua istunnan hienouksista. Hevonen on niin ällistyttävän herkkä eläin, että se tuntee pienetkin muutokset, vaikka välissä on satula. Jo sillä, minkä verran selässäistuja nipistää vatsalihaksiaan, on selkeä vaikutus hevosen kulkuun.
Olen tällä hetkellä jo löytänyt jonkinlaisen tasapainon ja opettelen tuntemaan kehoni asentoa. Painoapuni ovat yhtä usein tahattomia kuin tarkoituksellisia. Sen olen jo kuitenkin havainnut, että täydellinen istunta löytyy sateenkaaren päästä aivan sieltä kulta-aarteen vierestä.
Artikkelikuva: Stanley Zimny, julkaistu Creative Commons -lisenssillä.
