Olen niitä ihmisiä, jotka eivät tykkää muutoksesta. Tälle on ihan selkeä syy: muutos on yleensä kohti huonompaa. Uusi Hippos kolahti luukusta tällä viikolla ja ensimmäisen numeron perusteella voin sanoa, että ei mennyt tämäkään uudistus kohti parempaa. Kokonaisvaikutelma oli, että päähuomio oli siirretty hevosista ratsastajiin, ja minua kiinnostaa yleisesti hevonen enemmän kuin ratsastajat.
Olen niitä ihmisiä, jotka oikeasti katsovat televisiosta uutis- ja ajankohtaisohjelmia. Hyvin tehty dokumentti voittaa elokuvan. Minua ajaa eteenpäin halua oppia, tietää lisää, ottaa selvää. Haluan tietää, millainen on hevosen fysiologia, mitä uudet tutkimukset ovat saaneet selville, miten ratsastaja voi ottaa hevosen huomioon toiminnassaan entistä paremmin. Lehti keskittyi joka numerossa teemaan, jota käsiteltiin monelta kantilta. Haastatteluissa äänessä olivat ihmiset, jotka ovat käsitelleet hevosia 70-luvulta asti ja tiesivät, mistä puhuivat. Omaa sarjaansa pitivät huippuratsastajat, kuten Nina Fagerström ja Eevamaria Porthan-Broddell. Jokainen numero oli tuhtia asiaa kannesta kanteen. Menetysten joukkoon lasken myös Miia Lahtisen ja Margit Ticklénin tekstit. Jos vanha tekijäkaarti päättäisi tuoda markkinoille hevoslehden, joka on yhtä tuhti asiapaketti kuin entinen Hippos, minä ilmoittaudun tilaajaksi heti.
Ei tämä uusi lehti kokonaan susi ole, kyllä minä sen luin, vaikkakaan en samalla tavalla ahminut kuin viimevuotisia numeroita. Paljon oli säilytetty, lehti oli edelleen tunnistettavissa Hippokseksi. Se näkyy siitä, että SRL on voimakkaasti läsnä sisällössä. Arvostan sitä, että tunnelmia oli kerätty joka puolelta maata eikä pelkästään pääkaupunkiseudulta. Tykkäsin siitä, että pikku-uutisia oli useampi sivu, ne olivat mielenkiintoisia. Etenkin Carnival Candysta kertova pieni juttu teki vaikutuksen. Olen kyllä kuullut hevosesta, mutta en silti tiennyt, kuinka mahtavan uran se tekikään. Pitkistä jutuista kiinnostavin oli hevosen ja ihmisen yhteistä historiaa käsittelevä artikkeli. Muuten fokus oli ainakin tässä numerossa juniorilukijoissa, ja tunsin itseni toisinaan yli-ikäiseksi. Katsotaan, mitä seuraavat numerot tuovat tullessaan.
En kadehdi Hippos-lehden toimituksen tehtävää. Se on siinä mielessä erilainen lehti kuin muut, että se tulee jäsenmaksun sivutuotteena jokaiseen ratsastavaan kotiin. Siinä missä kaupallinen lehti voi keskittyä palvelemaan jotakin lukijaryhmää, Hippoksen mahdoton tehtävä on miellyttää lukijoita talutustuntilaisista tähtikilpailuratsastajiin. Ja yleensä kun on tarkoitus pitää kaikki tyytyväisenä, kukaan ei ole tyytyväinen.
