Varmaan jokainen meistä on nähnyt, miten estehevoset hyppäävät esteratoja. Esteiden hyppääminen on hevoselle luontaista. Villit hevoset oppivat pian loikkimaan ojien ja puunrunkojen yli. Voisi luulla, että se käy jokaiselta hevoselta aivan itsestään, vaistomaisesti. Tai näin ainakin olin luullut. Vaikka kuinka olisi lahjoja, ne eivät riitä jollei myös harjoittele. Tämä pätee sekä hevosiin että ihmisiin. Hevosten hyppylahjojen selville saamiseksi on keksitty irtohypytys.
Ilse Lehtola kasvattaa suomenhevosia Haminassa. Hän kutsui meidät tutustumaan irtohypytykseen, sillä hän tähtää kolmivuotiaan oriinsa, Kujalan Merlinin, kanssa tämän vuoden laatuarvosteluihin. Lehtolan kaikilla hevosilla on taianomaiset nimet: Taika, Velho, Loitsu – ja nuorin heistä on Merlin, velhojen velho. Merlin on luonteeltaan kiltti, mutta säheltää samalla lailla kuin kolmivuotiaat oriit yleensä. Se on vielä varsa, mutta alkaa ymmärtää olevansa orivarsa. Heti trailerin tullessa pihaan sain ensimmäisen oriopetuksen: takakavioita pitää kunnioittaa, etukavioita varoa. Oreilla nimittäin on ”kevyt etupää”, etukaviot nousevat herkästi irti maasta huitomaan ilmaa. Sen vuoksi Lehtola itsekään ei koskaan seiso aivan hevosen edessä.
Irtohypytyksessä hevoselle rakennetaan kuja, jolla on esteitä. Ensin aloitetaan kuitenkin maapuomeista, jotta jutun juju valkenee hevoselle. Kun se hoksaa, että sen on tarkoitus juosta kuja läpi omatoimisesti, esteitä voidaan korottaa. Tässä vaiheessa bloggaajalle valkeni, että vaikka hevosella on luontainen kyky hypätä, sille pitää opettaa, mikä on ihmisen käsitys esteistä ja että ne on tarkoitus ylittää hyppäämällä. Ristikko tai pystyeste saattaa nuoren hevosen mielestä näyttää hyvinkin siltä, että tie on poikki ja se kääntyy takaisin etsimään parempaa reittiä. Joskus on tarpeen juosta esterata hevosen rinnalla. Irtohypytyksessä varsa ymmärtää yrityksen ja erehdyksen kautta, mitä siltä odotetaan. Kasvavassa iässä rakenne ja mittasuhteet muuttuvat koko ajan, kehonhallinta voi olla hevoselle haastavaa. Alku voi olla melkoista räpeltämistä: hevonen kompastelee maapuomeihin, askeleet eivät sovi ja hevonen saattaa kääntyä takaisinpäin. Kun se on oppinut saamaan kaikki kaviot esteen yli puomeja pudottamatta ja harjoitusta toistetaan aika ajoin, tekniikka kehittyy ja kujasta tulee sujuvasti hypätty rata. Etukaviot löytävät paikan vatsan alta ponnistuksessa ja se oppii, miten takajalat saadaan nopeasti takaisin alle esteen jälkeen. Avainsanoja ovat toisto, rutiini ja porkkanaämpärin sijainti. Porkkanaämpäri nimittäin saa hevosen pysähtymään sopivan matkan päähän kujan jälkeen, mistä se saadaan näppärästi kiinni halutussa paikassa.
Laatuarvostelu on nuorten suomenhevosten oma taito- ja kauneuskilpailu, missä 3-5-vuotiaat suomenhevoset esittelevät tuomareille askellajejaan ja hyppytekniikkaansa. Laatuarvostelufinaali järjestetään syksyllä Ypäjällä, ja sinne päästäkseen täytyy selvitä karsinnoista, joita järjestetään keväällä neljällä paikkakunnalla. Yhdet karsinnat järjestetään 16.4. Harjun Oppimiskeskuksessa Virolahdella. ”Paljon ratkaisee se, onko hevonen saanut harjoitella. Suurin moka, minkä voi tehdä, on jättää harjoittelematta ja ajatella, että kyllähän nyt hevonen osaa hypätä. Jos hevosta ei ole treenattu eikä se ole käynyt sitä ennen vieraissa paikoissa, se voi jännittyä tai saada paniikin niin, että se kieltäytyy hyppäämästä yhtään mitään. Vaikka hevosella olisi lahjoja, mutta se ei pysty jännitykseltään esittämään niitä, pisteet jäävät alhaisiksi”, selostaa Lehtola karsintojen kulkua. Olemme mukana seuraamassa varsan matkaa kohti Ypäjää.
