Ratsun homma on hevosen työtä. Jos hevoselta kysytään, milloin se on onnellinen, vastaus liittynee jotenkin laitumellepääsyyn ja vihreään ruohoon. Tilaa juosta ja ruokaa mielin määrin. Jostain syystä hevosyhteisö on mielestäni tuijottanut sanaa ”onnellinen” sanan ”happy” suomennoksena, vaikka sanalla on muitakin käännöksiä. ”Happy” tarkoittaa onnellista, tyytyväistä, iloista ja mielissään olevaa. Happy athlete ei tarkoita siis onnellista urheiluhevosta vaan sellaista tyytyväistä, jolla on asiat kohtalaisen hyvin. Turparemmi ei kiristä eikä mahahaava pilaa mieltä. Se tekee työnsä korvat tötteröllä, sillä sitä kohdellaan reilusti ja kiitetään kun se onnistuu.
Viime vuonna Horse Show’n yhteydessä järjestetyssä hyvinvointifoorumissa samoin kuin muuallakin puhuttiin siitä, miten kilpahevonen voisi olla onnellinen. En muista kuka panelisteista (mahdollisesti Minna Tallberg tai Andrew McLean) sanoi hyvin, että hevosen onnellisuudesta ei voida sanoa varmaksi mitään, koska sitä on vaikea mitata, mutta ainakin hevosen pitää olla kivuton ja hyvin hoidettu. Sellainen hevonen voi olla tyytyväinen oloonsa.
Tyytyväinen hevonen saa elää hevosen elämää. Tyytyväisyyteen on pitkälti sama resepti kuin ihmisillä: riittävä lepo, ravinto ja liikunta. Vaikka hyvin pidetty hevonen lähtee kohtalaisen mielellään töihin, kyse on aina työstä. Mieluummin se juoksisi laitumella. Sama se on meillä ihmisillä. Vaikka moni meistä pitää työstään, harva on siinä niin onnellinen että tekisi sitä palkatta ja olisi mieluummin töissä kuin vapaalla. Sekä hevonen että ihminen tarvitsevat lisäksi lajitoverien seuraa ja katon päänsä päälle. Sen jälkeen hevonen voi sanoa: ”You know what? I’m happy with my life. Olen tyytyväinen elämääni.” Ja kun hevonen on tyytyväinen, on ratsastajakin.
Tulevat athletet ovat tosi happy, vaikka ravihevosenalkuja ovatkin.
