Suomenhevonen on Persoona isolla p:llä, reipas ja rohkea menijä. Se menee yli mistä vaan ja vetää vaikka tukkikuormaa. Se menee ihmisen kanssa, mutta se osaa myös kulkea omia teitään, jos seura ei kiinnosta. Kun suomenhevonen päättää niin, siinä ei selittelyt auta. Se lähtee menemään komein suomenhevosen askelin. Sen askel on pitkä ja ponteva, rivakka ja joustava. Kun muut joutuvat siirtymään raviin, suomenhevonen menee vasta reipasta käyntiä niiden rinnalla. Maailmassa ei ole komeampaa näkyä kuin lihaksikas suomenhevonen. Suomenhevonen on hevosmaailman kultainen noutaja, aina valmis seurustelemaan ihmisen kanssa ja nuolemaan naaman märäksi.
Suomenhevonen koettelee, koettelee – ja kuitenkin aina ymmärtää. Se kysyy joka päivä, kumpi meistä määrää suunnan. Oikea suunta on sen mielestä aina siellä, missä on lähin vihreä. Se tietää, että tässä karussa maassa pitää syödä kun voi, että selviää talven yli.
Suomenhevonen on suomalaisista suomalaisin. Se pyytää vilttiä harteille vasta kun on 40 astetta pakkasta. Se on sisukas pellavapää, joka ei usko ennen kuin kokeilee itse. Se tekee töitä hartiavoimin, kun on sen aika. Se tekee täysillä sen mitä pyydetään, mutta ei yhtään enempää, ettei mene ylitöiksi. Suomalainen ei inhoa mitään niin paljon kuin ilmaista ylityötä.
Pellavapää vihreällä.
Suomenhevosesta saa mitä parhaan ystävän. Sellaisen, joka tekee puolestasi mitä vain, mutta kakkii vesiastiaansa kengittäjän käydessä ja tekee eläinlääkärin hulluksi. Se mäsäyttää hajalle nelirimaisen lauta-aidan yhdellä potkulla ja ihmettelee kanssasi tapahtunutta. Suomenhevonen on ihana paukapää, jota voi vihata ja rakastaa yhtaikaa. Se vie sydämen ja nostaa verenpainetta. Suomenhevonen ei jätä kylmäksi.
Kirjoittajalla on ristiriitainen suhde suomenhevosiin.
Artikkelikuva: Ilse Lehtola. Hevonen on Kujalan Merlin, jonka laatuarvostelumatkaa seurataan tässä blogissa.
