Hevoshulluus ei katso ikää. Joku tutustuttaa hevosiin, ja se on menoa. Sen jälkeen kaikelle liikenevälle rahalle on selvä osoite: kaikki hevosiin liittyvä.

Ensin hevoshullu tilaa lehden ja lainaa kirjastosta Nummelan Ponitallia. Sen jälkeen hän alkaa ostella pieniä hevostarvikkeita. Huoneeseen alkaa ilmestyä harjaa, riimunnarua, kaviokoukkua ja muuta, vaikka hevosta ei olisikaan. Hevoshullu on mestari keksimään selityksiä, miksi juuri tämä kapine on tällä hetkellä tarpeellinen tai miksi se saattaa tulevaisuudessa olla painonsa arvoinen kultaa. Koskaan ei tiedä, milloin hevoseton tarvitsee riimua, ja siksi sellainen on hyvä olla olemassa.

Kun hevoshullu alkaa käydä tallilla, hän käy ensin kerran viikossa, sitten neljä kertaa ja lopulta hän käytännössä asuu tallilla. Tallipäivän jälkeen hän illalla lukee hevoslehtiä, -blogeja ja hevoskirjoja. Hänen lähipiirissään ovat jäljellä enää ne, jotka jaksavat kuunnella loputtomasti hevosjuttuja. Hevoshullu osaa piirtää hevosen, mutta ei koiraa tai kissaa.

Jos hevoshullu teloo itsensä, ainoa mitä hän haluaa lääkäriltä tietää, on milloin hän pääsee takaisin satulaan. Pienet flunssat eivät haittaa menoa. Ei tarvitse pysyä tolpillaan, koska satulassa voi istua.

Hevoshullun suurin unelma on tietysti oma hevonen. Hän ei välitä, kun hänelle sanotaan, että hän on hullu halutessaan hevosen. Niin hän onkin, hevoshullu. Hevonen vie rahat ja järjen, mutta tekee ah niin onnelliseksi. Karsinapaikan vuokra on samaa luokkaa kuin lähiökaksion, ja sen päälle tulee vielä saman verran muita kuluja, mutta se ei haittaa. Näkkileivällä pysyy elossa, 10 vuotta vanhassa toppatakissa voi ihan hyvin kulkea ja tarvittaessa pieni nälkäkuuri vain hoikistaa. Kun se tehdään hevosen takia, se on sen arvoista. Eikä mitä tahansa hevosta kannata ostaa. Hevosen täytyy tietysti olla hyvä hevonen, parempi kuin kellään muulla, jotta sillä voi kilpailla ja napsia ruusukkeita liukuhihnalta.

Ne kilpailut ovatkin kokonaan oma hulluuden lajinsa. Vain hevoshullu on niin hullu, että nousee aamuneljältä, ajaa 100 km lumituiskussa pimeällä peililiukkaita jäitä pitkin kisapaikalle osallistuakseen luokkaan, jonka lähtömaksu on 40 euroa ja ykköspalkinto 30 euroa. Yleensä sitä ykköspalkintoa ei tule, mutta hevoshullu on siitä huolimatta onnellinen, että omistaa niin hienon hevosen. Jos häneltä kysytään, se on maailman paras hevonen ja kohta toinen samanlainen viereisessä karsinassa.