HIHS 2016 tuli, oli ja meni. Viime vuonna olin elämäni ensimmäistä kertaa Horse Show’ssa, ja oli kivaa. Nyt oli vielä kivampaa, vaikka rankkaa se on. Ei 35-vuotias jaksa hillua samoilla silmillä matineasta After Rideen. Onneksi on hevostallinetti, josta voin lukea miten Bertram Allen kännäili kisan jälkeen, niin tiedän etten jäänyt mistään paitsi. Ihailin expossa 250 euron ratsastushousuja, mutta päädyin 30 euron HIHS-huppariin, joka muuten on elämäni ensimmäinen expo-ostos. En vissiin ole vielä riittävän kuuluisa, koska jouduin maksamaan hupparistani kuten tavalliset kuolevaiset.
Torstaina oli amatöörituuripäivä. Jokainen ratsastaja on tehnyt lujasti töitä päästäkseen areenalle näyttämään osaamistaan, ja se kiinnostaa lähinnä lähipiiriä. Sen vuoksi päätimmekin kuvata mahdollisimman monta ratsukkoa päivän aikana, ja kokosimme Facebook-sivulle kuvakansion ”HIHS 2016”. Käykää lataamassa sieltä itsellenne kuva, jos tunnistatte itsenne. Torstain henkilökohtainen kohokohta oli Maiju Mallatin haastattelu. Mallat on oikein kiva ja positiivisella tavalla tavallisen tuntuinen ihminen, jota jännitin ihan turhaan. Murre kuuluu vahvasti puheessa ja hän ei ole aivan luonteva kameran edessä, etenkään kun pitäisi hymyillä ja poseerata. Ihan tavallinen suomalainen siinä mielessä siis.
Lauantaina oli mukava lasten matinea, jossa esiintyi aaseja, shetlanninponeja ja poliisiratsuja. Aasiesityksessä oli mukana Muuliprojektin Kaisa, jonka yllytin akkreditoitumaan HIHSiin. Kaisa vissiin sujautti laukkuuni paikantimen, sillä hän osasi ilmestyä paikalle aina kun jotain tapahtui. Kaisa löysi minut lehdistökatsomosta, Henri Ruosteen kainalosta ja haastattelemasta Martin Fuchsia.
Inkkariponilla oli tukkaa.
Suksi ei luista eikä hymy hyydy.
Leijona pääsi karkuun, mutta onneksi poliisit pääsivät jäljille.
Aasi ei liiku jollei sitä huvita, vaikka kuinka heilutettaisiin porkkanaa nenän edessä ja Kaisa kuinka työntäisi sitä eteenpäin.
HIHS on kirsikka blogitoimittajan kakussa. Siellä ovat kaikki. Siellä pääsee näkemään sellaista ratsastusta, mitä ei muulloin näe. Jotenkin minua säväyttää se, että yleisö elää ratsastuksessa mukana kuin yhtenäisenä olentona ja saan olla osa jotain suurempaa. Kuin Euroviisuja katsoisi, mutta vielä parempaa. Kun Niclas Aromaa meni kärkeen lauantain Grand Prix’ssä, yleisö riemuitsi yhdessä ja kun hän uusinnassa pudotti puomin, seiniltä kuului yhtenäinen pettymyksen huokaus.
Martin Fuchs kieltäytyi haastatteluista viikonlopun aikana, ja olin onnekas saatuani hänet ainoana suomalaisena haastatteluun.
Suomalainen kouluratsastajamies, vieläpä sujuvasanainen ja kohtelias, on harvinaisempi kuin yksisarvinen, joten pitihän sellaisen kanssa päästä kuvaan.
Niclas Aromaa ja Chairman saivat hallin ensin repeämään liitoksistaan ja sitten huokaamaan syvään.
