Tiina Tuunanen on palannut maailmalta Suomeen ja työskentelee sairaanhoitajana. Hän teki pitkän uran hevosenhoitajana Suomessa ja Euroopassa. Hän katsoo suomalaista hevoselämää paluumuuttajan ja hevosammattilaisen silmin.
Tuunanen aloitti ratsastuksen Tapiolan ratsastuskoulussa 7-vuotiaana kaksossiskonsa kanssa. Heillä oli yhteinen pari ratsastussaappaita ja -housuja, joiden käytössä vuoroteltiin. Vuorokerroin toinen tytöistä sai tyytyä kumisaappaisiin ja verkkarihousuihin. Sitten Tiina Tuunasen tie vei Ruskeasuon talleille, kilpahevosympäristöön. Hän pääsi hoitamaan Henrik Ehrnroothin hevosia ja reissaamaan kisahoitajana pitkin maailmaa. ”Lukioaikana en juuri käynyt tunneilla, kun olimme koko ajan maajoukkueen mukana ja muilla kilpamatkoilla. Ratsastajainliiton toimistosta kirjoitettiin vähän väliä anomuksia, että sain vapaata koulunkäynnistä. Jostain kumman syystä sain ylioppilastodistuksenkin”, hän naurahtaa. Lukion jälkeen hän opiskeli sairaanhoitajaksi ja sen jälkeen hevoset veivät taas maailmalle.
Tuunanen tunnetaan parhaiten Nina Fagerströmistä, jonka luottonaisena ja hevosenhoitajana Tuunanen viihtyi useamman vuoden ajan. Hän kokee olevansa onnekas, sillä on saanut tarjota Fagerströmin ratsastamalle Talent-ruunalle eläkekodin. Hevosella on ollut tärkeä rooli hänen elämässään, ja nyt se on hänen luonaan ja pysyy. ”Talentista voisin puhua loputtomiin, siihen ei yksi ilta riittäisi,” sanoo Tuunanen.
Hoitajavuosina Tuunanen eli maailmassa, jossa hevosilla oli kaikki mahdollinen ja niiden eteen tehtiin kaikki mahdollinen. Fagerströmin hoitajana hän sai vapauden ja vastuun koko hevostenhoidosta. ”Menin sinne sillä periaatteella, että Nina halusi vain ratsastaa ja jätti kaiken muun minun huolekseni. Luotin vaistooni kaikessa”, hän kertoo. Ensimmäiseksi Tuunanen valitsi eläinlääkärin ja kengittäjän. Molempien piti olla työssään taitavia ja yhteistyökykyisiä. Kaiken päämääränä oli hevosen hyvinvointi. Kun hevosenhoitaja ja eläinlääkäri katsoivat hevosen liikkumista, he kertoivat havainnoistaan kengittäjälle ja kengittäjä kuunteli, millaiseen vaivaan hänen apuaan haluttiin. Tuunanen onkin sitä mieltä, että ratsukengityksen tasoa Suomessa voitaisiin nostaa jo sillä, että kengittäjät olisivat kiinnostuneita kouluttautumaan, ottaisivat hevoset yksilöinä huomioon ja olisivat halukkaita kuuntelemaan eläinlääkäriä ja hevosenhoitajaa. ”Ravihevosten kengittämisessä on Suomessa pidempi ja parempi ammattitaito ja pitkät perinteet. Toistaiseksi Suomessa ei ratsupuolella ole samanlaista ammattimaista kilpailutoimintaa, jolloin kengittäjienkin ammattitaidon taso jää väistämättä vaatimattomammaksi kuin Euroopassa”, hän summaa. Aina silloin tällöin tulee vastaan vanhemman polven kengittäjiä, joita kuunnellessa voisi luulla että he ovat todellisuudessa eläinlääkäreitä. Onneksi nuoremman polven kengittäjien joukossa on opinnälkäisiä ja tavoitteellisia nuoria.
Valitse, ketä kuuntelet ja pysy siinä
Hevosenhoitajan vastuu huipputasolla on kova, vaikka ympärillä onkin koko tiimi. Kuitenkin neuvoja satelee joka puolelta, pyysi hoitaja niitä tai ei. Tuunasen toinen tärkeä viesti onkin, että kannattaa valita henkilöt, joiden neuvoja kuuntelee ja unohtaa muut. Kannattaa kuunnella sitä, joka tuntee hevosen parhaiten. Kilpailueläinlääkärin diagnoosi saattaa olla virheellinen, ja hevosen oma eläinlääkäri on tavallisesti paremmin perillä siitä, mistä kenkä puristaa.
Paikallisväriä hoitajaillassa oli edustamassa Anni Timonen Kouvolasta. Timonen aloitti ratsastuksen 5-vuotiaana Kouvolan Suursuolla. Hän kertoo olleensa aina enemmän kiinnostunut hevosten hoitamisesta kuin niillä kilpailemisesta. Timonen viihtyi hoitamassa Sanna Backlundin hevosia liki kolmen vuoden ajan ennen kuin päätyi takaisin Kouvolaan. Senkin jälkeen Timonen on tehnyt hevosenhoitajan tehtäviä sivutyönään.
Aina ajatus mukana
Tuunasen pääajatus, jonka hän haluaa välittää on, että kaikessa tekemisessä pitää olla ajatus mukana. Aina pitää olla suunnitelma, jonka mukaan toimitaan ja jokaiselle liikkeelle on syynsä pienintä yksityiskohtaa myöten. Turhia liikkeitä ei ole. ”Kilpahevosen elämä on pilkulleen suunniteltua, ja samaa suunnitelmallisuutta voisi käyttää hyväksi harrastehevosten kohdalla. Suunnitelmallisuus ei koskaan ole pahasta”, hän vinkkaa. ”Tiedä, mitä teet ja miksi teet. Jos muutat jotain, tee muutokset hitaasti.” Esimerkiksi hoitaessaan hevosia Tuunanen katsoo ensin yleisilmettä ja käy sen jälkeen läpi hevosen järjestelmällisesti kädellä tunnustellen. Hän ei käytä käsineitä, jotta aistisi herkemmin, mikäli jokin kohta on lämmin tai jokin lihas kireänä. Hän myös tunnustelee koko hevosen läpi samalla kädellä. Toinen käsi voi nimittäin olla toista viileämpi ja silloin hevonen tuntuu käteen lämpimämmältä ja hoitaja alkaa turhaan hoitamaan ”lämmintä” kohtaa hevosessa.
Sama suunnitelmallisuus näkyy esimerkiksi ruokinnassa. Kaikki lähtee perusasioista, yksinkertainen on kaunista. Heinän pitää olla laadukasta, ja sen saa selville analyysilla. Tuunasen mukaan analysoimattoman heinän syöttäminen on turhaa. Kauraa hän pitää vanhanaikaisena, sillä nykyaikaisen kilpahevosen ruuan koostumuksen pitää olla tarkkaan punnittua, kuten hyvissä täysrehuissa on. Hyvä heinä, tuo kaiken perusta, tarkoittaa nimenomaan kuivaheinää. Säilöheinää hän ei hevoselle syöttäisi.
Katoavat hevostaidot
Hevosenhoitajan tärkeimpiä työkaluja on hevosenlukutaito eli hevosmiestaito. Jokainen hevonen on yksilö, jolla on omat rutiininsa, jotka luovat hevoselle turvaa. Nykyään liian moni ratsastaja on keskittynyt enemmän ratsastukseen tai kännykällä netissä surffailuun kuin siihen, että oppisi lukemaan hevostaan. Hevonen on melko johdonmukainen eläin, joka nauttii yksinkertaisista iloista ja yrittää kertoa aikeistaan eikä se koskaan ole ilkeyttään hankala vaan taustalla on aina jokin syy. Hevonen on elävä olento, joka tarvitsee jonain päivänä jämäkämpää otetta kuin toisena ja sen vireystila vaihtelee. Harjoitusohjelma joustaa vireystilan mukaan. Tuunanen kaipaa hevosmaailmaan enemmän kiinnostusta hevosia kohtaan, halua oppia miten ne toimivat ja halua tehdä perusasiat hyvin, siten että tekemisessä on ajatus mukana. Vain siten hevostaidot karttuvat.
Anni Timonen lisää tähän ajatuksen ennakoinnista, joka liittyy olennaisena osana hevosten käsittelyyn. ”Välillä näkee, kun joku taluttaa hevosta niin että hevonen tulee monta metriä perässä eikä taluttaja pidä hevosta silmällä yhtään, keskittyy kännykkäänsä tai johonkin muuhun epäolennaiseen. Kumpi onkaan tärkeämpää: ottaa kuvia Instagramiin vai hoitaa hevonen asiallisesti? Kaikkeen ei voi varautua, mutta tyhmiä riskejä ei kannata ottaa. Jos näkee, että jossain pyöräilee lapsi ilmapallon kanssa, kannattaa odottaa hetki ennen kuin menee sinne hevosen kanssa tai jos tarhan portilla on vastassa villihevonen, on viisasta pistää hanskat käteen ja ottaa liina mukaan. Tähän liittyy sekin, että hevosta ei päästetä rynnimään karsinaan, ja ovet avataan kunnolla auki niin ettei se kolhi itseään.” Hyvät hevostaidot ovat turvallisuustekijä, jonka avulla voidaan välttää moni onnettomuus. Kaikenlaisia tilanteita aina silloin tällöin käy, mutta niistä voi yrittää oppia.
Hevosenhoitaja on ratsastajan paras ystävä
Hevosenhoitajalla ei ole työaikoja, töitä tehdään silloin kun hevonen tarvitsee hoitoa. Pelkkä tieto ei riitä, pitää olla myös valmis tekemään kaikkensa hevosen eteen. Se vaatii sitkeyttä ja kovaa luonnetta, mutta myös hyviä sosiaalisia taitoja. Lisäksi tarvitaan sellaista ystävyyttä, luottamusta ja sielujen sympatiaa, joka saa ratsastajan ja hevosenhoitajan kestämään toisiaan, sillä he viettävät todella paljon aikaa yhdessä. ”Juttelimme Ninan kanssa kaikesta. Ninan työskennellessä Stephexillä meillä oli toisinaan menestyspaineita, mutta tsemppasimme toisiamme tarpeen tullen. Kisojen verryttelyssä meillä oli äänetön yhteisymmärrys, sanoja ei tarvittu. Tiesimme kumpikin, mitä teemme”, hän kertoo ystävästään.
Talent oli ja on kummallekin heistä tärkeä. Se ei ollut Fagerströmille tullessaan erityisen hyvässä kunnossa, mutta kumpikin nainen ansaitsi hevosen luottamuksen. Tuunanen kertoo että niitä harvoja kertoja, kun jokin sai Fagerströmin silmät kostumaan oli kokemus siitä, miten hevonen teki radalla kaiken voitavansa ja vähän vielä enemmän ratsastajansa tähden. Erään kerran Fagerström melkein putosi selästä, mutta hevonen onnautti itseään niin että se ikään kuin heitti suistumassa olevan ratsastajan takaisin satulaan. Talentilla on ollut myös muita ratsastajia, mutta kukaan muu ei ole saanut hevoseen samanlaista yhteyttä kuin Fagerström.
Palkkaratsastajan ja -hoitajan työ myyntitallissa on myös luopumista, jokainen hevonen muuttaa uuteen kotiin. Joskus jouluisin Tuunanen muistutti Stephex-tallin johtaja Stephen Conteria, että Talentille löytyy eläkekoti hänen luotaan, jos Conter joskus haluaisi sille hyvän loppuelämän kodin. Ilmeisesti liikemiehen rinnassa sykki hyvä sydän, sillä palattuaan Suomeen Tuunanen sai elämänsä parhaan joululahjan. Talent tuli kotiin.
