Journalistin ohjeissa sanotaan näin:

1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. 

17. Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastateltavalle pitää aina kertoa, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi.

18. Haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa. Tarkastamisoikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle.

19. Haastateltavan kieltoon julkaista lausumansa tulee suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta.

Ollako hyvä toimittaja vai hyvä ihminen?

Hyvä toimittaja pyrkii totuuteen, kertomaan asiat juuri niin kuin haastateltava sanoi ja teki. Elämä ei ole ihan niin yksinkertaista. Aika ajoin joudun puntaroimaan, haluanko olla hyvä ihminen vai hyvä toimittaja. Haastateltavia on erilaisia. Toiset ovat puheliaampia ja toiset varovaisempia. Leppoisassa keskustelutilanteessa saattaa unohtua, että nauhuri pyörii ja tallentaa armotta joka sanan. Toimittaja voi halutessaan julkaista kaiken. Kun haastateltava näkee omat sanansa kirjoitettuna, hän saattaa kauhistua tai tulla katumapäälle ja pyytää, että jokin lausahdus tai yksityiskohta jätetään pois. Sama virke, mikä kuulostaa hauskalta puhuttuna saattaa vaikuttaa kauhealta möläytykseltä tekstinä. Toimittajalla on oikeus kieltäytyä muuttamasta mitään vedoten siihen, että henkilö sanoi juuri noin. ”No niinhän minä sanoin, mutta eihän tuollaista nyt voi kirjoittaa!” haastateltava saattaa sanoa. Tai jos haastateltava potkaisee haastattelun aikana lahkeessa roikkuvaa koiraa, toimittajalla on oikeus kirjoittaa se juttuun, koska niin tapahtui. Jos sinua siis joskus haastatellaan ja uskot, että sinulla on oikeus vaikuttaa siihen, tuleeko jokin ääneen lausumasi asia juttuun vai ei, voin kertoa että sellaista oikeutta ei ole. Sanojen saaminen takaisin riippuu toimittajan hyvästä tahdosta.

Iskee pulma: ollako luunkova toimittaja vai ihmiselle ihminen? Haastateltavalta vaaditaan kykyä nähdä omat sanansa tekstinä lehdessä – ominaisuus, joka tulee vain kokemuksen myötä. Toimittaja minussa haluaa julkaista asiat juuri niin kuin ne sanottiin huolimatta siitä, että ne saattavat vahingoittaa haastateltavan uraa ja elämää, mutta ihminen minussa miettii, onko se tarpeen. Tilannehan on siinä mielessä epäreilu, että keskustelussa molemmat puhuvat, mutta vain toisen sanomiset julkaistaan. Mitä vähemmän haastateltavalla on haastattelukokemusta, sitä enemmän minulta löytyy ymmärrystä ja joustoa. Voisin vastaavassa tilanteessa olla ihan samanlainen lörppö.

Myönnän, että minussa usein ihminen voittaa ja toimittaja jää toiseksi. Hevospiirit ovat pienet, ja kaikkien kanssa on yritettävä tulla toimeen, mutta kuitenkin niin, että voin katsoa peilikuvaani silmiin varmana siitä, että se, mitä olen kirjoittanut, on totta. Katson asioita kauemmas kuin yhden jutun päähän. Haastateltava avaa elämäänsä ja ajatuksiaan, varaa aikaansa juttuani varten ihan ilmaiseksi. Hän luottaa siihen, että kohtelen häntä asiallisesti ja reilusti, ja haluan olla tuon luottamuksen arvoinen. Jos se tekee minusta huonon toimittajan, so be it.

Journalistin ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan Julkisen sanan neuvoston sivulta.