-Muistan ajatelleeni jo 10-vuotiaana, että kouluratsastus on minun lajini, sanoo vantaalainen GP-tason kouluratsastaja Ville Vaurio.
Vaurio kasvoi hevosten parissa. Perheellä on aina ollut pihassa hevosia, ja kaikki sisarukset ovat vuorollaan ”joutuneet hevosen kyytiin”. Ville on ainoa, joka on luonut niistä itselleen uran.
Kouluratsastus ei ole hätäisen hommaa, siinä hiotaan liikkeitä ja ratsukon yhteistyötä kohti täydellisyyttä. Eikö kouluratsastus sitten ollut pikkupojan mielestä tylsintä, mitä kuvitella saattaa? Kyllä ja ei.
-Tiettyyn pisteeseen asti kouluratsastus saattaa olla tylsää, allekirjoitan sen kyllä. Perusasioiden oppimiseen ja hallitsemiseen voi mennä kauan. Lajiin pitää päästä melko syvälle, silloin siitä tuleekin mielenkiintoista ja moni lajia tylsänä pitänyt jääkin siihen koukkuun, sanoo Vaurio. Äänestä kuultaa innostus lajia kohtaan.
Ratsastus Suomessa tunnetusti naisvoittoinen laji. Kun hevoselämään tottunut poika meni ratsastuskouluun tunneille, hän yllättyi hieman huomattuaan, että oli ryhmän ainoa poika. Vaurio oli kotioloissa päässyt jo ratsastuksen makuun, joten yksi tyttölauma ei haitannut hänen menoaan. Hän sanoo ymmärtävänsä kyllä, että suoraan ratsastuskouluun alkeistunneille menevää poikaa tilanne saattaa pelästyttää.
-En ole sellainen, joka miettii mitä mieltä muut ovat. Jos joku arastelee muiden mielipiteitä, se voi vaikuttaa. Voikin olla paljon suurempi kynnys, jos haluaa mennä alkeistunneille ratsastuskouluun ja huomaa olevansa tunnin ainoa poika.
Poikien saamiseksi ratsaille Vaurio esittää, että tilanteen voisi markkinoida toisin. Kukapa pojista ei haluaisi tilanteeseen, jossa tytöt pörräävät ympärillä?
Ville Vaurio ja Dublin Saksassa. Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen
”Tajusin, että tältä kaverilta voin oppia paljon”
Kun Ville Vaurio oli vielä nuori ratsastaja, hän päätti että kilpailee kansainvälisen GP-kisan ennen kuin täyttää 30 vuotta. Prix Saint George -tasolla teini-ikäinen kilparatsastaja oivalsi, että voidakseen saavuttaa tavoitteen hänen pitää oppia kouluttamaan hevosia itse. Tavoite täyttyi, viime vuonna Vaurio ratsasti Aachenissa kansainvälisen GP:n 28-vuotiaana.
-Tulen tavallisesta perheestä, eikä meillä ole sellaisia rahoja, että voisin ostaa useamman kappaleen valmiita huippuhevosia. Ja hyvä niin, koska silloin jouduin opettelemaan kouluttamista, ja se onkin nyt se, mikä lajissa eniten viehättää.
19-vuotiaana Vaurio meni kesätöihin Englantiin Henri Ruosteen tallille. Se teki nuorukaiseen niin suuren vaikutuksen, että hän halusi imeä paikasta kaiken mahdollisen opin.
-Näin miten Henri ratsasti tavalla, jollaista en ollut ennen nähnyt. Tajusin, että tältä kaverilta voin oppia tosi paljon. Niinpä menin useampana kesänä sinne kesätöihin. Olin aamut töissä Kyra Kyrklundin luona ja iltapäivät Ruosteella, ja yritin oppia mahdollisimman paljon.
Kuluneen 10 vuoden aikana Vaurio on viettänyt yhteensä vuosia Ruosteen tallilla Englannissa ja Saksassa. Hän palasi loppuvuodesta 2018 takaisin Suomeen kahden vuoden jaksolta Ruosteen ja Kirchhoffin luota.
Urheilijan luonne ei tee kompromisseja
Urheilijan luonne on ehdoton. Urheilijan kanssa eläminen tarkoittaa, että urheilu-uraan satsataan täysillä ja puolison tehtäväksi jää tukea. Oli kyseessä sitten hiihtäjä tai ratsastaja.
-Olen hirmu onnekas, sillä Emma on antanut minulle täyden vapauden. Jos minun pitää muuttaa Saksaan, silloin minun pitää mennä Saksaan. Jos tulee tilanne, että pitää ostaa hevonen ja käyttää siihen kaikki rahat, Emma vain kehottaa tekemään niin kuin näen parhaaksi. Minulla on puoliso, joka on ollut tukenani kaikessa.
Onko miesten edelleen helpompi ottaa ja lähteä, vaikka kotona olisi 1-vuotias tytär? Entä jos osat olisivat toisinpäin? Olisiko Ville Vaurio jäänyt kotiin lapsen kanssa, kun puoliso tavoittelee unelmiaan?
-Ihan rehellisesti sanottuna en usko, että olisin pystynyt siihen. En osaa nähdä, että voisin luopua kaikista omista jutuistani tukeakseni jotakuta toista. Se on uskoakseni luonnekysymys. Onneksi olen löytänyt ihmisen, joka on siihen valmis, urheilija Vaurio miettii.
D’Artagnan (Angard – Dario) on 17-vuotias Alavuden ratsastuskoulun kasvattama ja Henri Ruosteen omistama FWB, jolla Vaurio starttasi ensimmäisen kansainvälisen GP:nsä. ”Suurin tavoite hevosen kanssa on pitää se hyvässä kunnossa”, sanoo Vaurio. Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen.
-Tiesin jo etukäteen, että siitä tulee vaikeaa. Tiesin, että 10 vuoden säästöt menevät. Valmentaminen Suomessa on taloudellisesti kannattavampaa kuin ratsastaminen Saksassa. Kävin kahden viikon välein Suomessa valmentamassa, jotta kahdessa maassa asuminen olisi taloudellisesti mahdollista. Kahden auton ja asunnon pitäminen on kallista, ja lopulta ikävä perheen luo oli niin kova, että kotiinpaluu oli ainoa oikea ratkaisu, kuvailee Vaurio kahdessa maassa asumisen haasteita.
Kannattiko? Ehdottomasti!
-Ei kaduta hetkeäkään. Sille, mitä opin Henrin luona, ei voi laittaa hintalappua. Tekisin saman uudestaan. Saman rahan ja enemmän voi laittaa johonkin muuhun ja olla oppimatta lainkaan niin paljon. Laskin, että jos hoidan hommani hyvin ja pidän yhteyttä täällä oleviin ihmisiin, minulle riittää töitä palattuanikin.
Se kullanarvoinen tekijä, joka oli kaiken sen rahan arvoinen, oli GP-tason kouluhevosten kouluttamisen rutiini.
-Näin, miten Henri sen teki ja pystyin toistamaan saman perässä useilla hevosilla. Sain siitä rutiinia, jollaista en olisi Suomesta pystynyt hankkimaan.
Vaativa, mutta positiivinen
Nyt Vauriolla on Hyvinkäällä kolme hevosta, joiden kanssa hän suunnittelee uraa. 17-vuotias konkari, 8-vuotias GP-lupaus ja viime keväänä syntynyt varsa. Päivät täyttyvät ratsastuksesta ja valmennustuntien pitämisestä. Ykkössijalla ovat perhe ja oma ura.
Vaurio kuvailee valmennustyyliään vaativaksi, mutta positiiviseksi. Hän yrittää löytää jokaisesta ratsastajasta sen, mikä tätä motivoi. Toiset tarvitsevat kannustusta, toiset potkimista takamuksille. Lyttäämällä se ei onnistu koskaan, tietää Vaurio. Yhdestä asiasta Vaurio ei suostu tinkimään sen enempää omien kuin valmennettavien hevosten kohdalla: apujen pitää mennä läpi. Välittömästi. Hän sanoo, että jaksaa puhua aiheesta jokaisella tunnilla. Niin tärkeää se on.
Jos Ville Vaurio saisi muuttaa ratsastusmaailmassa jotain, hän puuttuisi kahteen asiaan. Ensiksi hän antaisi juuri senioriryhmään astuville ratsastajille enemmän polkuja, mahdollisia vaihtoehtoja. U25-vuosiin asti on olemassa valmiiksi taputeltuja askelmerkkejä, mutta sen jälkeen tulee pudotus ja jokainen on omillaan. Monella ratsastusurakin päättyy siihen. Vaurio toimii Itä-Suomen aluevalmentajana ja näkee tilanteen omin silmin.
Toiseksi yhteen hiileen puhaltamista saisi olla enemmän. Vauriolle toiset ratsastajat eivät ole vastustajia vaan vertaistukea ja sparraajia, joiden tekemisistä saa ideoita myös omaan ratsastukseen.
-Kouluratsastus on positiivinen, tunteita ja mielipiteitä kirvoittava laji. On hyvä pitää mielessä, että hyvään lopputulokseen voi päästä monella eri tavalla. Tämä on kuitenkin arvostelulaji, jossa ei mitata sekunteja, jolla saataisiin selville kuka on kiistatta ja absoluuttisesti paras.
Artikkelikuvassa Ville Vaurio ja Dublin. 8-vuotias hannoverruuna Dublin (Dancier – Worldly) on lahjakas hevonen, jonka Vaurio omistaa yhdessä Janne Ruskeeniemen ja Hanna Harjuvaaran kanssa. Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen.
