Lännenratsastus on täysin vieras laji tälle kouluratsastajalle. Koska silloin tällöin pitää kokeilla jotain uutta ja outoa, tartuin nyt tilaisuuteen käydä katsomassa, miten hevosten liikuttaminen sujuu länkkäripuolella. Englantilaisen kouluratsastuksen perinteet tulevat armeijan ja kettujahdin puolelta, tavoitteena on täsmällinen, hienovarainen ja tyylikäs suoritus. Sekin, että kilpailuasu muistuttaa Napoleonin aikaisen armeijan upseerin asua, kertoo lajin taustasta. Historia on koko ajan läsnä, se heijastuu ratsastajan ja hevosen varusteisiin edelleen. Niinpä käynti pyhtääläisellä ranchilla tuntui matkalta vieraalle planeetalle.
Karjapaimenten maailma taas on jotain aivan toisenlaista. Satula on karjanajajien työpaikka, siellä istuttiin päivät pitkät. Meno on rennompaa ja vaatetus väljempää kuin kouluratsastuksessa. Sen vuoksi satula ja jalustimet on rakennettu niin, että jalat ja takamus eivät väsy. Lännenratsastus on myös näyttävä kilpailulaji, joka on mukana tällä hetkellä käytävissä ratsastuksen MM-kisoissa. Karjapaimenet ovat aina kisailleet siitä, kenellä on nopein tai ketterin hevonen, nyt vain se on virallinen kilpailulaji.
Harrastajakunta on lännenlajeissa aikuisempaa kuin perinteisessä kouluratsastuksessa, ainakin Millcreek Ranchilla Pyhtäällä, jossa kävin tutustumassa lajiin avoimien ovien päivänä. Ranchilla kasvatetaan arabialaisia täysiverisiä ja quarter-hevosia, jotka molemmat sopivat oivasti lännenratsastukseen. Hevosen peruskäsittely on samanlaista jokaisessa ratsastusmuodossa, mutta tyyli on eri. Lännenratsastuksen puolella pyritään siihen, että hevosilla on yhtä hauskaa kuin ihmisillä. Rento meininki ilmenee myös niin, että hevonen saa kulkea kaula pitkänä ja pää alhaalla. Se paitsi pitää painopisteen matalalla, mikä helpottaa tiukkoja käännöksiä, mutta myös tuntuu hevosesta varmasti mukavalta. Yhden merkittävän eron huomasin: lännenratsastus on selvästi enemmän kontaktilaji kuin kouluratsastus. Siinä, missä ratsastuskoulussa iskostetaan mieliin turvavälien pitäminen, hevospotkupallossa kahinoitiin kylki kyljessä pallon kimpussa. Meno vaikutti jossain määrin kaoottiselta, kun oli tottunut peräkanaa kulkemiseen, mutta kaikilla vaikutti olevan hauskaa. Pallo oli muhkea 120 cm halkaisijaltaan oleva jumppapallo. Muissa näytöksissä nähtiin esitys siitä, miten hevosta voi hallita pelkällä kaulan ympäri kulkevalla narulla, osa hevosista taas ei käytä kuolaimia lainkaan. Ennen ratsastajien tuloa yleisö naulittiin paikalleen tuomalla maneesiin alle 2 kk ikäinen varsa emänsä kanssa ja sen jälkeen joukko nuoria quarter-hevosia.
Pääsin lopuksi käymään itsekin satulassa, ja kyllä se tosiaan on aivan erilainen kuin perinteinen satula. Toppauksia satulassa ei ole ollenkaan, sen sijaan alla on tavallista paksumpi satulahuopa ja satulan pinta on hieman liukas. Tunne on jossain määrin sama kuin ilman satulaa ratsastaessa, välissä ei ole liian paljon. Hevosen liike välittyi selvästi satulaan asti, istuma-asento tuntui heti mukavalta. Liukkaudellakin on oma pieni merkityksensä, se antaa lantion liikkua sopivasti. Liikkuvuutta lisää hiukan sekin, että kitkahousujen sijasta jalassa on farkut. Jalustinten mukavuuden myös huomasi. Jykevästi paikallaan pysyvissä jalustimissa jalka lepää. Sellaisella satulalla voisi lähteä vaikka vaellukselle.
Esitysten taustamusiikkina soi country ja muutamia kotimaisia artisteja, mutta minusta päivä hevosten kanssa on enemmän balladi.
Kiva kun tapahtumasta on tehty juttu. Päivä tuntui olleen yleisölle ja osallistujille mieluinen.