Tätiratsu on umpiluotettava, rauhallinen hevonen, joka ei säntäile turhia, jotta kyydissä oleva täti ei pelkäisi. Niillä ratsastavien tätien mielestä ratsastuksen kuuluu ensi sijassa olla mukavaa. Koska tätiratsu kuulostaa juuri minun ihannehevoseltani, lienen tätiratsastaja. Haluaisin kuitenkin tulla ihan ”oikeaksi” ratsastajaksi.

Sain muutama viikko sitten kunnon kyydityksen hevoselta. Nuo kyyditykset, ja siis pelot, liittyvät yleensä laukannostoon, hevonen innostuu liiaksi ja säntää käynnistä täyteen vauhtiin. Näin se menee: Yllättynyt ratsastaja kyydissä kiljaisee säikähdyksestä, tarraa satulaan tai harjaan ja odottaa että laukka päättyy. Laukan päätyttyä kädet tärräävät hetken ja naama on valahtanut kalpeaksi. Pahinta kaikista on kuitenkin hallinnan katoaminen. Vauhtia tuskin oli lainkaan niin paljon kuin minusta tuntui. Näitä sattuu aina välillä, ja koen olevani ainut, joka niistä on moksiskaan. Sattumusten jälkeen tavallisesti tunnin jälkeen on pieni filosofinen hetki, jossa opettaja muistuttaa että aikuiset pelkäävät aivan toisella tavalla kuin lapset ja pelko valitettavasti kuuluu osana lajiin, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Tuo muutaman minuutin keskustelu loppukäyntien yhteydessä on tärkeää, sillä se kertoo että pelkoni on huomioitu ja otettu vakavasti.

Jäin pohdiskelemaan pelkojani vähäksi aikaa ja kysyin Facebookin hevoskeskustelupalstalla hyviä vinkkejä laukkamörköjen taltuttamiseen. Keskustelusta tuli pitkä ja polveileva, kun yksi toisensa jälkeen uskaltautui kertomaan, mikä häntä pelottaa. Tarinoita oli yhtä monta kuin keskustelijoitakin, mutta sillä kertaa se oli todella paikallaan. En olekaan ainoa, jota välillä hirvittää. Lohduttavaa oli se, että toisetkin painiskelevat samojen pelkojen kanssa ja ovat löytäneet keinoja päästä sen herraksi. Sen kanssa oppii elämään.

Henkisen tuen lisäksi sain hyviä käytännön vinkkejä:

  • Tunnilla voi ravata ensin kerran pari laukattavan tien läpi.
  • Laukkaa hevosilla, joita et jännitä. Itseluottamus kohenee, ja ajan myötä laukkaaminen lakkaa jännittämästä ja pärjäät aikanaan myös vauhdikkaampien kanssa.
  • Lännensatulassa on tukevampi istua kuin englantilaisessa. Jos on mahdollisuus, sellaista kannattaa kokeilla.
  • Hyräile tai haukottele, uskottele itsellesi olevasi niin väsynyt että melkein nukahdat satulaan. Tilanne rentoutuu, hevonen rentoutuu ja laukkaa rauhallisemmin.
  • Voit varata itsellesi sellaisen yksityistunnin, että istut satulassa ja opettaja ohjaa hevosta liinan avulla. Silloin ei tarvitse pelätä hallinnan katoamista, saat keskittyä vain satulassa istumiseen. Laukkaatte mahdollisimman paljon, kunnes pääset sinuiksi laukkaistunnan kanssa.

Ratsastuksenohjaajalta vaaditaan pelisilmää nähdä, nostaako hieman vaativampi hevonen ratsastajan uudelle tasolle vai lamauttaako tai jopa taannuttaa. Kun jännitys saa aikaan sen, että ohjaskäsi jännittyy ja lakkaa tahattomasti myötäämästä, se taannuttaa. Olen nyt parin viikon ajan päässyt kokoamaan hermojani rauhallisempien ratsujen kanssa. Laukkaaminen jännittää koko ajan jonkun verran, mutta sopivan hevosen kanssa se sujuu. Luottavainen olotila on edellytys oppimiselle, liika jännitys saa jäykistymään satulassa eikä mikään suju. Olen käytännössä huomannut, että jos alan jännittää kovasti, en kykene kuuntelemaan ohjeita. Onneksi minulla on opettaja, joka ymmärtää kysyä, kuka haluaa laukata. Kieltäytyä saa, ja silloin pitääkin kieltäytyä kun pelottaa liikaa.

”Ei matkan mittavuus vaan vauhti turman tuo.” Se vanha viisaus ei tässäkään asiassa apuansa suo, mutta onneksi on muita keinoja. Jo tätä kirjoittaessa jännitys nousi pintaan, sormet hikosivat ja syke nousi. Uskon kuitenkin, että tuntojensa myllääminen kannattaa.