Virolahden Harjussa järjestetyssä tamma- ja varsanäyttelyssä pääosassa olivat viime vuonna syntyneet suomenhevosvarsat. Niitä oli näytillä seitsemän, kun varsoja kaikki ikäluokat ja rodut laskettuina oli mukana 13. Jokunen tammakin oli paikalla hakemassa kantakirjamerkintänsä. Olen kerran aikaisemmin käynyt rotunäyttelyssä, mutta siellä ei silloin ollut varsoja. Yleisöä oli ihan mukavasti eksynyt paikalle harmaana arkiaamuna.
Useimmilla varsoilla oli ikää puolitoista vuotta ja säkäkorkeutta puolitoista metriä. Viime vuonna syntyneet varsat eivät olleet enää vauvamaisia. Reilusta säkäkorkeudesta huolimatta kaikesta huomasi, että ne ovat vielä lapsia. Osalla piisasi virtaa vaikka muille jakaa, etenkin orivarsoilla, mutta tyynemmätkään eivät olisi millään jaksaneet seistä paikallaan ihmisten arvioidessa kintereiden käyryyttä ja kavion kokoa. Kaikki, mikä suuhun saattoi mennä, meni suuhun. Maistella piti ainakin esittelyliinaa ja raippaa. Kimeä varsahirnahdus näillä hevoslapsilla oli edelleen, ja niistä maneesi kaikui vähän väliä.
Draamaakaan ei puuttunut. Yksi varsoista pääsi irti taluttajaltaan ja kävi kiinni vierustoveriinsa. Ahdisteltu varsa koetti lähteä karkuun, sen taluttajan oli myös pakko päästää hihna kädestä. Nämä kaksi juoksivat pitkin maneesia yhden hampaat toisen niskassa kiinni ja liinan kanssa juossut miltei paketoitui hihnaansa. Ihmiset sentään saivat lopulta tilanteen hallintaansa, ainakin hetkeksi. Tilanne pääsi vielä toistumaan.
Varsanäyttely oli tavallaan mielenkiintoinen, mutta neljännen varsan kohdalla kaikki alkoivat näyttää vähän samanlaisilta. Varsan omistajille tämä oli varmasti tärkeä hetki, yleisöjuhlaksi tällaisesta ei valitettavasti ole, se oli itse asiassa yllättävän arkinen katselmus. Tapahtumassa käytyäni puheet suomenhevosen kuolemasta tuntuvat liioitelluilta, kun suurin osa varsoista oli suomenhevosia.
