Ratsastus tuo mukanaan odotettavissa olevien asioiden lisäksi myös yllätyksiä. Yhden sellaisen koin pari viikkoa sitten, kun huomasin että minulla on melkeinpä vaikeuksia kavuta selkään. Ensin epäilin jalustimien olevan tavattoman korkealla, vaan eivätpä olleet. Hevonen tuskin on kasvanut enää yli 20 vuoden iässä, tosin tämä kullanmuru on hiukan korkeampi kuin muut, joilla tavallisesti ratsastan. Kampesin itseni selkään ja taisin hiukan rojahtaa satulaan hallitun laskeutumisen sijasta. Olen kyllä parina kertana huomannut, että ratsastus ei enää niin voimakkaasti käy reisilihasten päälle, mutta optimistina kuvittelin sen johtuvan siitä, että lihakset ovat viimein päässeet tehtäviensä tasalle ja suoriutuvat tunnista valittamatta, vaikka ratsastan vain yhden tunnin viikossa. Se ei riitä yksinään lihaskunnon ylläpitämiseen, sen järkikin sanoo – tai pitäisi sanoa.
Huolellisesti pohdittuani päädyin karuun tulokseen, että koska ratsastus ei enää tunnu reisitreeniltä, lihakset saattavat olla hieman heikommat kuin ennen. Tämä vaikuttaa ihan mahdolliselta, koska hiljalleen olen oppinut mukautumaan liikkeeseen ja kevennyksissä antanut hevosen tehdä osan lihastyöstä. Siinä, missä ennen nousin suorille jaloille, yritän nyt pitää kevennyksen matalampana ja annan hevosen liikkeen nostaa minut yläasentoon. Tarvitaan siinä jonkun verran omaakin lihasvoimaa, mutta vähemmän kuin ennen.
Korkea kevennys käy reisitreenistä. Kesä 2013.
Ratsastajan täytyy olla hyvässä kunnossa voidakseen ratsastaa hyvin. Minä en ole. Marraskuu on laiskistanut niin, että lenkkeilyt ovat jääneet melko vähälle. Jotain tarttis tehrä. Vastaus tilanteeseen on askelkyykky. Se on hyvä ratsastajan perusliike, joka vaikuttaa koko ala- ja keskivartaloon. Niitä ei voi koskaan tehdä liikaa, mutta kunhan nyt edes tekisin vähän. Minusta tuskin koskaan tulee kuntoiluhirmua, mutta haluan päästä vastedeskin isojen hevosten selkään vaivatta. Sitten vain kaikki askelkyykkäämään!
Ohjeita tarjoavat esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Kuntoplus.
