Kokemus oli minulle aivan uusi, tätä ennen minulla oli vain hämärä käsitys maastatyöskentelystä sen perusteella, mitä olin kirjasta lukenut.  Sen tiesin, että ihminen seisoo omilla jaloillaan ja ohjaa hevosta sen vierestä tai edestä. Vaikka maastatyöskentely onkin hevosen koulutusmuoto, tässä vaiheessa koulutettiin enemmän ihmistä.

Kouluttaja Kati Henttistä olin aiemmin nähnyt vain kilpailujen tuomarina, nyt hänestä tuli esiin pehmeämpi puoli. Hän on toiminut ratsastuksenopettajana jo 35 vuotta, ja alkoi parikymmentä vuotta sitten kaivata uudenlaista sisältöä työhönsä. Hän kokeili erilaisia tapoja työskennellä hevosten kanssa ja mieltyi antoisaan maastatyöskentelyyn. Maastatyöskentelyssä ei käytetä pakkoa eikä mitään tehdä väkisin, mikä oli hänelle tärkeää.  Hän jatkoi samalla tuntiopettajan töitä omalla tallillaan ja huomasi kokeiltuaan maastatyöskentelyä omiin hevosiinsa, että muutaman koulutuskerran jälkeen hevoset kuuntelivat ratsastajia huomattavasti paremmin ja niillä esiintyi vähemmän itsepäisyyttä.

Ensimmäinen opittava asia oli muistaa, että hevonen on pakoeläin. Sen ensimmäinen ratkaisu on aina paeta yllättävää tilannetta. Jotkut hevoset ovat herkempiä pakenemaan kuin toiset. Viilipyttymäisimmätkin hevoset kuitenkin joskus tekevät syöksähdyksiä, ne haluavat sillä testata että tarpeen tullen pystyvät pakenemaan.

Ihmisen ja hevosen näkö ovat merkittävästi erilaisia. Hevosella ei ole syvyysnäköä, koska sen silmät sijaitsevat pään eri puolilla. Niinpä se ei välttämättä erota kaksiulotteista ja kolmiulotteista hahmoa, ei tunnista varjoa varjoksi vaan luulee siinä olevan jonkin esteen. Hevonen näkee jopa kilometrin päähän, ja saattaa säikähtää kaukaista yhtäkkistä liikettä. Ihminen katsoo 30 metrin päähän ympärilleen eikä voi ymmärtää, mitä hevonen säikähti. Kaksiulotteisesta näöstä johtuen hevonen ei esimerkiksi ehkä uskalla ylittää lätäkköä, kun ilman syvyysnäköä se ei osaa arvioida, onko siinä lätäkkö vai metrin syvä veden täyttämä kaivanto. Ihminen taas on saalistaja, sen molemmat silmät ovat etupuolella. Ihminen tekee ensimmäisen virheen hevosta lähestyessään, kun katsoo sitä silmiin. Pedot tekevät juuri näin.

Hevosten kanssa vähemmän on enemmän. Pienemmällä kosketuksella tai avulla on yleensä parempi vaikutus kuin voimakkaalla. Esimerkiksi reippaasti annetut pohkeet voivat saada hevosen henkisesti lukkiutumaan, koska sille tulee mielikuva, että se on joutunut saalistajan pihteihin. Koulutustilanteessa raipan tai muiden apujen ei tarvitse koventua ajan mittaan vaan kouluraipan kevyt naputus pysyy samanlaisena, kunnes hevonen tekee oikean asian. Sitten kouluttaja palkitsee hellittämällä ja kehumalla.

Tässä vaiheessa tuotiin ensimmäinen hevonen sisään. Sen avulla kouluttaja näytti, mitä päivän ohjelmassa on. Päivän sana olisi ihmisen tilan kunnioittaminen ja talutusharjoitukset. Hän näytti, miten hevosen pitää kulkea siten, että ihminen kulkee ensin. Turpa voi olla olkapään kohdalla, mutta sitä edemmäs hevosen ei pidä mennä. Laumassakaan hevonen ei mene liian lähelle johtajatammaa vaan kunnioittaa sen tilaa. Tähän väliin hän huomautti, että hevoset ovat laumassa kohteliaampia kuin ihmisjoukko toisilleen. Kaikki tervehtivät kaikkia, se on ihan itsestään selvää.

Teimme talutusharjoituksia, joissa hevosen piti pysähtyä ja lähteä liikkeelle samaan tahtiin kuin minä tein. Sen piti pitää noin käsivarren mittainen etäisyys koko ajan. Hengityksen piti olla rentoa, koska tiheä hengitys merkitsee hermostunutta ihmistä, jota hevonen voi pomottaa. Ihmisen on otettava tila haltuun. Hevonen saa tulla ihmisen luo silloin, kun ihminen ottaa aloitteen. Pakottamista saa käyttää vain siinä tapauksessa, että joku loukkaantuu kohta, jollei hevosta laiteta aisoihin. Olin kylläkin varmaan aika epäjohdonmukainen, kun hevonen sattui olemaan halinalletuulella (mitä tämä yksilö ei yleensä ole) ja yhdessä hetkessä olimme ihan poskikkain, seuraavassa hetkessä komensin sitä pysymään metrin päässä. Taivutusharjoituksissa ihminen käveli ympyrää selkä menosuuntaan. Pysähdyttäessä ihmisen pitää seisoa suurena raippa koholla, liikkeellelähdössä hieman kyyryssä, jotta hevonen uskaltaa lähteä liikkeelle kohti ihmistä. Jos ihminen alkaa kävellä kohti hevosta, hevosen tulee peruuttaa tai väistää sivuun.

Moni hevonen on vasemmalta puoleltaan taipuisampi, koska niitä on lähinnä käsitelty vasemmalta niin satulaan noustessa, liinassa juoksuttaessa kuin taluttaessa. Tämän huomasin itsekin jo näinkin pienellä käsittelyllä. Vasemmalta puolelta käsittely on peräisin armeijakäytännöistä: oikeakätisellä ratsumiehellä oli vasemmalla puolellaan miekka vyöllä ja aseen nostaminen hevosen yli olisi ollut hankalaa. Siksi hevosta käsiteltiin enimmäkseen vasemmalta.

Hevosen aivot ovat pienemmät kuin ihmisen. Silläkin on kaksi aivopuoliskoa, mutta ne ovat yhteydessä keskenään vähemmän kuin ihmisen aivopuoliskot. Niinpä hevonen saattaa pelätä esimerkiksi vieraassa maneesissa nurkassa seisovaa tolppaa kunnes tottuu siihen. Kun ratsastaja vaihtaa suunnan, hevonen ei välttämättä ensin tajua, että tolppa on sama tolppa, kun se lähestyy sitä eri suunnasta ja säikkyy samaa tolppaa uudestaan.

Päivän päätteeksi koettiin vielä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Seisoin heti maneesin oven ulkopuolella seinän vieressä ihan hiljaa. Maneesista ulos tuleva hevonen säikähti, kun kulman takana olikin varoittamatta ihminen. Se teutaroi pari sekuntia taluttajansa käsissä ja kohdisti sitten potkun minun suuntaani. Onneksi olin hiukan kavionkantaman ulkopuolella, muuten olisi tullut pahaa jälkeä. Opinpa olemaan seisomatta kuolleessa kulmassa hiljaa. Vastedes olen näkyvä tai edes kuuluva. Vahinko käy niin äkkiä, näkee vain parin hevosenkenkiä mutta ei siinä ehdi väistää.