Ensimmäistä kertaa osallistun nyt Blogitallin haasteeseen, sillä nyt aihe oli tarpeeksi houkutteleva: elämäni eläin. Minua ei tarvitse paljonkaan houkutella puhumaan hevosista, kun jo kohta kerron hevosesta, jolla on aivan erityinen sija elämässäni.
On olemassa eräs punarautias hevonen, joka on aina oleva minulle tärkeä, olen siitä varma. Olisin voinut kyllä tehdä tähän haasteeseen jutun myös kissastani, joka menee vielä hevosenkin ohi, mutta tämä on heppablogi. Tämä hevonen ansaitsee erityismaininnan. Välillemme on syntynyt ystävyys. Toki pidän kaikista hevosista, mutta tämä tuntuu tykkäävän minusta eri lailla kuin toiset. Toisinaan saan tuntea pehmeän turvan poskea vasten, ja sen puhallus kaulaa vasten saa päivän tuntumaan paremmalta.
Hevosystäväni täytti juuri 23 vuotta, ja olen tuntenut sen kaksi ja puoli vuotta eli koko sen ajan kuin olen nykyisellä tallilla ratsastanut. Tämä ruuna on todellinen opetusmestari, sillä se on hyvin luotettava, aloittelijoita kohtaan ymmärtäväinen ja ihmisystävällinen. Edistyneemmätkin tykkäävät ratsastaa sillä, koska se on osaava ja tekee annetut tehtävät mielellään. Luonne on hyvin kiltti, mutta myös jossain määrin herkkä. Me olemme ystäväni kanssa jotenkin hyvin samankaltaisia luonteita: kilttejä, avuliaita ja jonkin verran herkkiä sieluja. Kauniisti pyytämällä pääsee kanssamme yleensä parhaisiin tuloksiin. Opettaja kuvailee sitä ”herrasmiesluonteeksi”, joka on ”painonsa arvoinen kultaa”. Eräs toinen ratsastaja vertasi hevosta saksalaiseen laatuautoon.
Hevonen on oikein mukava ratsastaa. Sillä on kolme mukavaa askellajia, joiden avulla aloittelijakin pysyy kyydissä. Etenkin laukka on minusta mukava tällä, koska se kiihtyy hitaasti kuin dieselmoottori. Juuri se on minulle erityisen tärkeää, sillä eräiden muiden hevosten vauhdikkaat laukannostot ovat saaneet minussa aikaan pienen kammon laukannostoja kohtaan. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole, pikemminkin niin että se laukka ei aina jaksa nousta. Oloni on luottavainen, ei tarvitse hirveästi jännittää, sillä harvoin opetusmestari keksii mitään pölhöä. Hevonen on kyllä aina hevonen, ja tälläkin voi virtaa riittää vapaapäivien jälkeen, mutta yleensä se käyttäytyy hyvin asiallisesti.
Niinpä luulen, etten koskaan hanki hevosta, sillä rima on nyt todella korkealla. Olenhan päässyt ratsastamaan liki täydellistä hevosta.
