Enpä olisi arvannut, että tällä iällä vielä alan käydä heppakerhossa, mutta niin vain näyttää tänä kesänä käyvän. Heppakerho ei tavallisesti ole aikuisen paikka, vaan lasten ja nuorten kerho, jossa leikin varjolla opetellaan hevosen kanssa toimimista, mutta ajat muuttuvat. Olen kerran ollut ohjaajatädin roolissa, mutta en ikinä kerholaisena. Ratsastusseurassani laitettiin heppakerhokonsepti remonttiin. Nimi muuttui HorseClubiksi, mutta minä kutsun sitä edelleen heppakerhoksi, koska horseclub on suomeksi heppakerho. Alaikäraja kerhoon pääsylle on 10 vuotta, sitä nuoremmat passitetaan ponikerhoon, joka muistuttaa enemmän entisenlaista heppakerhoa. Uudessa ”isojen” kerhossa opiskellaan tavoitteellisesti. Opeteltavat asiat ovat käytännönläheisiä ja ne ovat myös asioita, joita hevostaitomerkkisuorituksissa pitää osata. Kokonaisuutena uuden heppakerhon on tarkoitus opettaa hevosenomistajille ja hevosesta haaveileville käytännön hevosenhoitotaitoja. Tämä on kaiken lisäksi vielä seuran jäsenille maksutonta. Tulevaisuudessa saatatte hyvinkin saada luettavaksi juttuja heppakerhopäivistäni.
Kesän aikana kerhossa keskitytään Hoito I –merkissä vaadittavien asioiden oppimiseen, syksymmällä otetaan käsittelyyn muut merkit eli Hoito II, ruokintamerkki ja lääkintämerkki. Ykkösmerkki minulla jo on, joten muut kiinnostavat enemmän, vaikka ei kertaus koskaan haitaksi ole. Minusta on tosi hienoa, että tavallinen tuntiratsastajakin voi syventää hevostaitojaan. Helposti käy niin, että ratsastaja osaa kyllä harjata ja loimittaa hevosen, mutta siihen se melkein jääkin. Ei ole kovin paljon tilaisuuksia siihen, että joku neuvoisi ja opettaisi juoksuttamista, jalkojen kylmäämistä, matolääkkeen antamista ja muita hyödyllisiä taitoja. Kuitenkin lähes jokainen tunneilla käyvä ponitytöistä täteihin näkee toisinaan päiväunia, että jonain päivänä hän perii varakkaan sukulaisen suuromaisuuden ja silloin ensimmäisenä ostoslistalla on oma hevonen.
(Linkistä pääset tutustumaan viimekesäiseen juttuuni Hoito I –merkkikurssista.)
