Kävin kuuntelemassa Håkan Wahlmanin luentoa aiheesta Kokoamisen perusteet. Arvelin ensi alkuun, että olen vielä liian noviisi hyötyäkseni luennosta, sillä sen kohderyhmä oli kansalliselle tasolle pyrkivät aluevalmennettavat. Opettaja kumminkin kannusti osallistumaan luennolle, ja hän oli itsekin menossa sinne.
Luennon aihe, ”Hevosen rakenne ja kokoaminen” herätti alkuun hilpeyttä, sillä mielessäni se muuttui muotoon ”Hevosen osat ja kokoaminen”. Håkan Wahlmanista en tiennyt mitään, joskus korkeintaan nimen kuullut. Wahlman osoittautui puheliaaksi ja hauskaksi mieheksi. Luennon piti kestää 2 h, mutta se kesti 3 h. Aika kuitenkin kului nopeasti, sillä aihe oli kiinnostava. Osa asioista meni vielä tässä vaiheessa yli ymmärryksen, mutta paljon oli myös hyödyllistä.
Erityisen kiinnostava oli alun osuus hevosen rakenteesta. Hevosen kaularangassa on 7 nikamaa, ja kaulan vaikutus tasapainoon on suuri. Ilman kaulaa paino jakautuisi hevosen jaloille tasan, 50 % etujaloille ja 50 % takajaloille. Koska hevosella kuitenkin on pitkä kaula ja mukavankokoinen pää, jakauma on 70 %/30 %.
Rintarangassa on 18 nikamaa, nikamista 2-18 lähtevät kylkiluut. Tämä kehikko ei taivu. Satulan paikka on nikamien 10-17 päällä. Säkä on muodostunut okahaarakkeista ja lapojen kärjistä. Jännittyneen hevosen selkä on notkolla, pahimmassa tapauksessa okahaarakkeet voivat kasvaa yhteen ja selkä jää parantumattomasti notkolle. Sen takia sen on hyvä saada venyttää rankaansa pää alaspäin, esimerkiksi syödä ruokansa maasta. Rintarangan ja lannerangan kiinnityskohdassa on hevosen selän heikoin kohta, joten on tärkeää, että satula on oikealla kohdalla eikä missään nimessä tuon heikon kohdan päällä.
Selvisi sekin, miksi joillain hevosilla on pomppuisempi ravi kuin toisilla. Hevosen ravatessa on suuri merkitys sillä, missä kohdin etujalka iskee maahan. Sen pitäisi iskeä maahan suoraan lavan alla tai hieman takana. Jos se iskee maahan lavan etupuolella, ratsastaja tuntee töksähdyksen. Koetapa itse hiihtää niin, että tikku iskee maahan etuviistossa. Askeleen mukavuudelle on myös ratkaisevaa takajalan kyky ”painua yhteen” eli painua kasaan, jotta se voisi taas ponnistaa. Jos takajalka ei painu kasaan liikkuessaan lonkan alitse, se heittää ristiselkää ja samalla ratsastajaa ylös. Muuten, hevosen etu- ja takajalkojen etäisyys on likipitäen sama kuin säkäkorkeus.
Entä se kokoaminen, mitä merkitystä sillä on? Yllättävän paljon. Hevonen on etupainoinen, kuten tuli todettua, ja ratsastajan laittaminen selkään lisää etupainoisuutta edelleen. Tavoite on palauttaa tasapaino lähelle alkuperäistä (70/30). Tämä onnistuu siten, että hevonen ottaa takajaloilleen lisää kannettavaa ja helpottaa etujalkojen päällä olevaa painoa. Ratsastajan pitää omalla toiminnallaan auttaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Hyvin istuva ratsastaja helpottaa siis hevosen työtä ja saa sen kantamaan itseään myös takajalkojensa päällä.
Vielä loppuun eräs ahaa-elämys. Ratsastajan painopiste on melko lailla hevosen painopisteen päällä. Hevonen ja ratsastaja muodostavat edestä katsoen tornin, jonka painopiste on melko ylhäällä. Ei tarvita kuin pieni painojakauman muutos, ja se vaikuttaa jo hevoseen. Ratsastajan pään kääntyminen riittää siihen, että paino siirtyy toispuoleiseksi ja hevonen alkaa kaartaa painon puoleen. Tämän ymmärtäminen on helpottanut sitä asiaa, että hevonen enää harvemmin kaartaa väärään suuntaan.
