Hyvinvoinnilla menestykseen -teemapäivä kokosi monikymmenpäisen kuulijakunnan Järvenpään Ratsastuskeskus Ainoon. Päivän järjestänyt Annika Schulman on ollut hevosalan yrittäjänä 20 vuotta ja hän oli koonnut päivään tärkeiksi katsomiaan teemoja. Mukana oli useita eläinlääkäreitä ja kilparatsastajia, joilla kaikilla oli oma tapansa toteuttaa hevosen parasta.
Ulkoilma, paras ilma
Päivän aloitti ruotsalainen eläinlääkäri ja laukkahevoskouluttaja Per Michanek, jonka hevoset asuvat pihatossa ympäri vuoden. Hän kiinnitti huomiota siihen, että liian usein arvokkaita hevosia seisotetaan tallissa koko päivän, vaikka ne tarvitsisivat ulkoilmaa ja liikkumatilaa. ”Hyvässä talli-ilmassa on 80-2000 mikrohiukkasta litrassa riippuen mittausajankohdasta. Ne ovat pieniä hiukkasia, jotka eivät jää nenäkarvoihin vaan menevät keuhkoihin. Ulkona pitoisuus on keskimäärin yksi hiukkanen kahdessa litrassa. Huippuhevosten hengitysilman pitää olla raikasta. Vaikka ne eivät varsinaisesti sairastuisi, niiden suorituskyky alenee hyvin nopeasti, jos keuhkoihin menee hiukkasia. Tämä voi ratsastuskilpailussa maksaa voiton. Sitten kun hevonen alkaa yskiä, hiukkasia on keuhkoissa jo huomattavan paljon”, sanoi eläinlääkärinä tiedettä arvostava Michanek. Tämä hevosmaailman penttilinkola uskoo hevosen kykyyn selvitä lähes missä olosuhteissa tahansa, kunhan sillä on ruokaa ja vettä. Hän esimerkiksi päästää hevoset talvella hikisen treenin jälkeen suoraan hankeen piehtaroimaan ja loimittaa niitä hyvin harvoin. ”Vaikka hevonen olisi pinnalta hikinen, se ei palele. Kun pinta on kostea, kosteus on jo siirtynyt ihon pinnalta talvikarvaisen hevosen ’ulkoreunalle’. Karvapeite on hevosen oma fleeceloimi”, hän kuvaili. Michanekin opit ovat kantaneet hedelmää, sillä hänen hevosensa ovat menestyneet kilpailuissa hyvin.
Per Michanek on ruotsalainen eläinlääkäri ja laukkahevosten valmentaja.
Leena Alérinin johtama paneelikeskustelu käsitteli niitä hevosen elämän kipukohtia, joihin se joutuu ihmisen takia. Näitä ovat esimerkiksi tiuhaan vaihtuvat ympäristöt ja erilaiset hevosenpidon ääripäät. Ihmiset joko käärivät hevosen pumpuliin tai ovat luonnonmukaisen hoidon fanaatikkoja. Suorasanainen, kokenut eläinlääkäri Liisa Harmo muistutti, että kokonaisuutena kehitys on mennyt eteenpäin. Maaseutuyhteiskunnassa hevoset pidettiin koko sunnuntain karsinassa ja maanantaiaamuisin ne olivat hyvin jäykkiä. Eläinlääkäri Per Michanek oli kehityksestä samaa mieltä, mutta oli sitä mieltä, että vammoista ei koskaan päästä eroon, vaikka miten kehitettäisiin ratsastusalustoja ja muita olosuhteita. Silloin ratsastajat vain menevät lujempaa, hyppäävät korkeammalta ja ottavat suurempia riskejä, koska se on mahdollista.
Hyvinvoiva hevonen kestää stressiä
Iltapäivällä olivat vuorossa havaintoesitykset. Annika Schulman esitteli maastakäsittelyssään perusasioita, Maria Fraser-Baggström korkeampaa kouluratsastusta, kuten piaffia ja pohkeenväistöä maastakäsiteltynä. Schulman havainnollisti demossaan kehonkieltä. ”Kun haluamme hevosen olevan paikallaan ja tulemme sen lähelle, käytämme erilaista kehonkieltä kuin pyytäessämme sitä väistämään meitä. Emme oikeastaan tiedosta sitä itse, mutta hevonen osaa kyllä lukea ihmistä”, sanoi Schulman. Hänelle on tärkeää, että hevonen saa olla hevonen. Jos sen tekee mieli piehtaroida ja tilanne ei estä, sen pitää saada piehtaroida. Sitten se jaksaa keskittyä paremmin ihmiseen. Kilpailut ovat hevosia stressaava tilanne, mutta ne kestävät kilpailustressin paremmin, jos niiden asiat ovat muuten hyvällä tolalla ja ne saavat elää hevosen elämää.
Toisessa demossaan Schulman oli aikonut esitellä yleisölle kouluratsastajan ja esteratsastajan ”tyyppivikoja”, mutta valitettavasti kouluratsastajan hevonen kompastui ja ratsastaja loukkaantui lievästi ennen kuin esitys pääsi kunnolla vauhtiin ja demo toteutettiin esteratsastajan avulla. ”Karkeasti voidaan sanoa, että kouluratsastajat nojaavat taaksepäin ja esteratsastajat eteenpäin”, havainnollisti Schulman. ”Toinen juttu, mikä on tyypillistä esteratsastajille on se, että jalustimet ovat varpaiden alla, liian edessä. On myös eroa siinä, onko ratsastaja juniori vai aikuinen. Aikuiset ovat yleensä jäykkiä, ja nuoret ovat turhankin elastisia.”
Osansa hevosten hyvinvoinnista muodostaa ratsastajan kunto. Hyväkuntoinen ratsastaja on hevosystävällinen ratsastaja. Kehonhallinnasta puhuivat purjehduksen maailmanmestari Sari Multala ja esteratsastusvalmentaja Dominique Barthelaix, jonka aiheena oli eettinen esteratsastus. Purjehtijalle oma keho on työkalu. Hyvä kunto ehkäisee vammoja ja hyvä kehonhallinta on olennaisen tärkeää, sillä se osaltaan määrää veneen suunnan. Barthelaix’n esitys pohjautui ajatukseen, että hevonen ei ole pyytänyt ratsastajaa selkään. ”Niinpä olemme sille velkaa sen, että häiritsemme sitä mahdollisimman vähän ja annamme sen hoitaa hommansa. On hevosystävällistä pyytää hevoselta vain sen, mitä se pystyy antamaan eikä patistaa sitä johonkin, mihin se ei pysty”, valotti Barthelaix. Hänen demoratsastajansa saivat asteittain vaikeutuvia tehtäviä. Jokaisessa tehtävässä ratsastajan oli tärkeintä antaa hevoselle työrauha. Se on se, mitä ratsastaja voi tehdä hevosen hyväksi.
Dominique Barthelaix opasti ratsastajia muun muassa hevoseen tukeutumisessa hypyn aikana. Ei kädet suorana vaan kyynärpää koukussa, hän neuvoi.
