Kesyyntymisoireyhtymä on laaja kirjo piirteitä, jotka erottavat kesyeläimet villeistä sukulaisistaan. Näistä näkyvimmät ovat ystävällinen suhtautuminen ihmiseen ja vaihteleva karvapeitteen väritys, mutta kesynisäkkäillä on myös pienemmät aivot ja hampaat kuin kesyttömillä serkullaan. Laikukas väri on johtanut ajoittain myös ongelmiin, kun rotua on jalostettu suosimalla tiettyjä värejä. Paint-hevosia tutkinut tutkijaryhmä selvitti, mitä haittoja värijalostus voi tuoda mukanaan.
Vuonna 1868 Charles Darwin havaitsi, että samankaltaisten nisäkäslajien villit ja kesyt muodot erosivat toisistaan käytökseltään ja ulkonäöltään. Darwin oli oikeilla jäljillä. Tänä päivänä tutkijat ovat tarkentaneet ja laajentaneet Darwinin päätelmää.
On havaittu, että kesyeläimillä on villieläimiä kirjavampi turkki, pienemmät hampaat ja aivot sekä lyhyempi ja pyöreämpi kuono. Eri nisäkäslajeilla voi olla pystyt tai luppakorvat ja hännän rakenne lyhyt tai pitkä, suora tai kippura. Ulkonäön vaihtelua ilmenee erityisesti koirilla. Kesyeläimillä on kiima-aikoja ympäri vuoden ja eläin käyttäytyy pentumaisesti pidempään kuin villieläinten pennut. Ilmiöstä käytetään nimitystä kesyyntymisoireyhtymä.
Kaikilla edellä mainituilla seikoilla on yhteinen nimittäjä: hermostopienasolut – tai oikeastaan niiden puute. Hermostopienasolut ovat kantasoluja, jotka syntyvät selkärankaisilla hermostoputkessa. Hermostoputki on alkion selkäpuolella sijaitseva putki, keskushermoston ja selkäytimen aihio.
Hermostopienasolut muuttuvat melanosyyteiksi, joka tuottaa pigmentin iholle ja ruskean värin nisäkkään silmiin. Hermostopienasoluista muodostuvat melanosyytit erilaistuvat myös sisäkorvan rakennusaineeksi ja osallistuvat sisäelinten hermojen rakentamiseen. Käytännössä kesyllä yksilöllä on käytössään vähemmän näitä turkin värisoluja ja korvan rakennusaineita. Lopputulos näkyy karvapeitteen sattumanvaraisina valkeina laikkuina ja heikentyneenä korvan rustona eli luppakorvina.
Tunnetuin ja laajin kesyyntymisoireyhtymään liittyvä eläinkoe aloitettiin jo vuonna 1959 Neuvostoliitossa ja se jatkuu edelleen. Novosibirskissä Siperiassa tutkija Dimitri Beljajev hankki eri puolilta Neuvostoliittoa turkiskettuja. Ketut eivät olleet kesyjä ja ne olivat vankeudessa kasvamisesta huolimatta olleet hyvin vähän tekemisissä ihmisten kanssa. Kaikki ketut näyttivät jokseenkin samanlaisilta.
Kokeessa ketuista valittiin kesyimmiltä vaikuttavat ja ihmiseen suopeimmin suhtautuvat yksilöt ja niiden annettiin lisääntyä keskenään. Samoin tehtiin toisen ääripään eli kaikkein aggressiivisimpien kettujen kohdalla.
Joidenkin sukupolvien kuluttua kesyissä ja villeissä populaatioissa alkoi näkyä eroa ulkonäössä. Kesymmille ketuille alkoi ilmestyä valkoista, ensin pään alueelle ja sitten muualle kesyyntymisen edetessä. Aggressiiviset ketut, jotka pariutuivat keskenään, säilyttivät alkuperäisen ilmiasunsa ja pysyivät aggressiivisina.
Ulkoinen ero on nähtävissä villi- ja kesynisäkkäiden välillä nykyäänkin. Tutun luonnonvaraisen punaketun poikueissa kaikki poikaset ovat keskenään samannäköisiä, kun taas monissa koirapentueissa yksilöiden värityksessä saattaa olla suuriakin keskinäisiä eroja. Sattumanvaraisena alkaneesta piirteestä voi tulla geneettinen niin, että pentu saa kuvion, jollaista vanhemmilla ei ole, mutta se saattaa periytyä sen omille pennuille. Villeistä koiraeläimistä ammoin kesyyntyneet yksilöt muodostavat nykyään lukuisia erilaisia koirarotuja.
Koirarotujen kohdalla tilanne on jo päässyt usein siihen pisteeseen, että turkin väri on ollut halutumpi ominaisuus kuin terveys tai luonne. Hevoset ovat jossain määrin säästyneet liiallisuuksiin menevältä ulkonäköjalostukselta, ainakin koiriin verrattuna, koska hevonen on edelleen hyvin pitkälti käyttöeläin. Käyttöominaisuudet ovat ulkonäköä tärkeämpiä.
Vaarallista ja vaaratonta valkoista
Moni on saattanut kuulla, että valkoinen ja sinisilmäinen kissa tai koira on todennäköisesti kuuro. Tämän aiheuttaa tiettyjen geenien (Pax3, MITF, Sox10 ja EDNRB) virheiden ja kesyyntymisoireyhtymän yhdistelmä, jota esiintyy useilla nisäkäslajeilla, myös ihmisellä. Sitä on tavattu ainakin koirilla, kissoilla, minkeillä ja jyrsijöillä. Siihen kuuluu valkoisen värin lisäksi kuuroutta ja sinisilmäisyyttä. Ihmisillä tilaa kutsutaan Waardenburgin oireyhtymäksi. Kuurous johtuu toiminnallisten melanosyyttien puutteesta, minkä seurauksena sisäkorva ei kehity normaaliin tapaan.
Kuuroutta on tutkittu myös paint-hevosilla. Paint-hevoset ovat kirjavia hevosia, joilla ei ole juuri muuta yhteistä kuin väri: kaikilla kantakirjaan pääsevillä on karvapeitteessään suuria valkoisia alueita. Tutkimukseen valittiin 14 kuuroa hevosta, 20 hevosta joiden epäiltiin olevan kuuroja ja 13 hevosta, joiden kuulo oli normaali. Kaikilla kuuroilla hevosilla oli paljon valkoista pään alueella ja vähintään yksi sininen silmä, useilla molemmat silmät olivat sinisiä. Tällaisten hevosten värejä kutsutaan esimerkiksi nimillä tobiano, overo ja sabino riippuen siitä, mikä geenimutaatio hevosella todetaan.
Katukissalla on eriväriset silmät ja kirjava turkki. Kuva Faris Algosaibi, julkaistu Creative Commons -luvalla.
”Yleensä on niin, että jos silmä on sininen, saman puolen korva on kuuro”, sanoo patologieläinlääkäri Elizabeth Uhl Georgian osavaltion yliopistosta. Hän ei osallistunut kyseisen tutkimuksen tekoon, mutta on työssään muuten kiinnostunut hevosten rakenteesta ja väreistä.
Tobiano-, overo- tai sabino-värigeeniä kantava hevonen näyttää äkkiseltään hyvin samanlaiselta kuin terve kirjava hevonen, mutta on muita alttiimpi kuuroudelle, sinisilmäisyydelle ja sisäelinten hermotusongelmille. Variaatioita ei usein voi erottaa toisistaan ilman geenitestiä. Samaa värigeeniä kantavia hevosia ei kannata risteyttää keskenään. Esimerkiksi kahden overo-geenisen hevosen varsoista osa sairastaa OLWFS-tautia (overo lethal white foal syndrome), minkä seurauksena varsa syntyy täysin valkoisena ja sen molemmat silmät ovat siniset. Varsan suolisto ei kykene toimimaan normaalisti, joten ne kuolevat yleensä hyvin nuorina.
”Jalostus on aina valintojen tekemistä. Halutaan periyttää toivottuja ominaisuuksia, mutta pitää muistaa, että samalla periytyvät muutkin ominaisuudet. Suorituskyvyn ohella periytyy huono kavioaines tai hankala luonne. Kaikella on varjopuolensa”, muistuttaa Uhl. ”Sama pätee meihin ihmisiin: hyvä tutkija ei välttämättä tule toimeen muiden ihmisten kanssa.”
Lähteet:
Mutations in MITF and PAX3 Cause ”Splashed White” and other White Spotting Phenotypes in Horses. Kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimus, 2012.
Evaluation of deafness in American Paint Horses by phenotype, brainstem auditory-evoked responses, and endothelin receptor B genotype. Yhdysvaltainen tutkimus, 2009.
The ”Domestication Syndrome” in Mammals: A Unified Explanation Based on Neural Crest Cell Behavior and Genetics. Kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimus, 2014.
Artikkelikuva: Deedster, julkaistu Creative Commons -luvalla.
