Hevostaitokouluttaja Mervi Pakola, 33, on ottanut elämäntehtäväkseen saada ihmiset ymmärtämään paremmin hevosiaan. Hän on ollut lapsesta asti kiinnostunut siitä, miten hevosen mieli toimii. Hän on etsinyt oppia monelta suunnalta ja on koonnut niistä omat kokonaisuutensa ja paketoinut tietonsa kurssien muotoon. Kymmenen vuoden aikana toistatuhatta hevosihmistä on oppinut ymmärtämään hevostaan paremmin Pakolan kursseilla.
Ei välttämättä tuhma vaan herkkä tai ei ymmärrä ihmisen pyyntöjä
Lähtölaukauksen hevostaitokouluttajan uralle antoi muuan tuhmanpuoleinen shetlanninponi, Pakolan ensimmäinen oma poni. Tai ei poni oikeastaan niin tuhma ollut, kuten nuori ratsastaja myöhemmin havaitsi, mutta kaksikko ei oikein osannut toimia yhdessä. Tarvittiin tulkkia. Ratsastaja kasvoi pituutta ja tytön alle tarvittiin jo hevonen. Sekään ei ollut mitenkään helppo yksilö. Hevosen kanssa Pakola meni hevoskouluttaja Katja Vanhatalon luo, ja vyyhti alkoi hiljalleen selvitä.
– Se oli herkkä tamma, enkä oikein ymmärtänyt sitä. Kommunikointi ei toiminut. Katjan luona avautui ihan uusi maailma. Hevonen toimi Katjan käsissä ihan toisella tavalla. Hän opetti, miten hevosia käsitellään ja miten niiden kanssa voi kommunikoida, Pakola muistelee 15 vuoden takaisia tapahtumia.
Sen jälkeen kipinästä tuli polte oppia lisää. Pakola tutustui luonnonmukaisiin hevostaitoihin ja lännenratsastukseen, kävi kursseilla ja luki kaiken hevosen kouluttamiseen liittyvän.
– Kävin kaikki mahdolliset valmennukset ja kurssit, mitä meillä päin oli saatavilla. Lisäksi tutustuin eläinkoulutustieteeseen. Sen avulla ymmärsin, miksi jokin metodi toimii, ja minulle oli tärkeää saada perustelut sille, mitä opin.
Hevosen koulutus ei ole salatiedettä
Vanhatalon lisäksi toinen merkittävä hahmo on ollut Meeri Simula, jonka luona Mervi Pakola valmentautuu edelleen. Pakola kuvailee olevansa kouluttajana kultaiselle keskitielle pyrkivä. Etsikkoaikanaan hän tutustui monen eri kouluttajan ja koulukunnan ajatuksiin ja oppi jokaiselta jotain. On niin monia erilaisia hevosia ja erilaisia tapoja saada ne toimimaan. Niistä Pakola on koonnut oman työkalupakkinsa ja paketoinut kursseiksi. Kurssit koostuvat kaikesta siitä, minkä hän olisi itse halunnut tietää ja osata ennen ensimmäisen hevosensa hankkimista ja minkä hän oppi pieninä paloina maailmalta.
Hevonen pukee riimun mielellään silloin, kun toiminto on hevosen mielestä helpoin ja kannattavin valinta. Kuva: Mervi Pakolan albumi.
Pakola piti aiemmin enimmäkseen päiväkursseja, mutta huomasi, että niiden oheen tarvitaan useamman viikonlopun kestävä kurssi, jotta oppi jää paremmin mieleen ja asioita ehditään käydä läpi riittävän laajasti. Päiväkurssien ongelma oli, että joskus kun hän kohtasi saman hevosen ja omistajan myöhemmin, ne painivat edelleen samojen ongelmien kanssa, sillä päivässä ei muuteta vuosien aikana opittuja tapoja vaan siihen tarvitaan enemmän toistoja. Niinpä Pakolan hevostaitokurssi on useamman viikonlopun kurssi, jossa neuvotaan ihmisiä tulemaan toimeen hevostensa kanssa. Hevosten kouluttaminen onkin pitkälti ihmisten kouluttamista.
– Ei se ole mitään mystistä hevoskuiskaamista eikä salatiedettä vaan ennemminkin sitä, että opitaan, miksi hevonen toimii kuten toimii ja ollaan käytöksessämme mustavalkoisen selkeitä. Kun ihmisen ja hevosen kanssakäymisellä on selkeät rajat ja paljon rakkautta, siitä tulee mukavampaa ja turvallisempaa. Se kannattaa, sillä arki hevosen kanssa on sen jälkeen paljon helpompaa, summaa Pakola.
Kurkista oman kuplasi ulkopuolelle
Häntä harmittaa joidenkin hevosihmisten tapa lukkiutua omaan aatemaailmaansa käymättä edes tutustumassa muihin ajatuksiin.
– Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, joka toimisi jokaiselle hevoselle vaan hyvin erilaisetkin tavat voivat olla toimivia. Minusta hevosväen pitäisi olla avoimempi erilaisia ajatuksia kohtaan. Kaikilta oppii jotain. Ei pitäisi etsiä vikoja muista vaan miettiä, missä se toinen on hyvä ja miksi. Voisimme olla avarakatseisempia.
Pakolan mielestä juuri avarakatseisuus on avain itselle sopivan hevoskouluttajan löytämiseen. Kaikilla kouluttajilla on oma tyylinsä, etukäteen ei oikeastaan voi tietää onko joku hyvä vai ei, ja toimiiko kouluttajan tapa jonkun tietyn hevosen kohdalla. Yhden vihjeen Pakola kuitenkin osaa antaa: hyvän kouluttajan omat hevoset käyttäytyvät hyvin. Hän kertoo esimerkin omistaan.
– Meillä hevoset eivät saa kerjäämällä ruokaa. Yksinkertaisesti ruokaa saa, kun osaa olla hiljaa ja odottaa kiltisti. Hälinä, potkiminen ja kuopiminen tekevät tilanteesta hyvin stressaavan, joten meillä ei kukaan metelöi ruoanjakoaikaan. Rauhaton hevonen saa ruokaa vasta rauhoituttuaan, hän kertoo tallinsa arjesta.
Rapsuta hevostasi
Hevoskouluttaja Pakolan ”lempiliike” on rapsutus. Tutkimukset ovat osoittaneet, että rapsutus lisää oksitosiinin tuotantoa ja laskee sykettä.
– Sitä voisi kutsua kiintymyshormoniksi. Samaa erittyy ihmisillä halatessa. Minusta on aivan mahtavaa ajatella, että voimme rapsuttamalla halata hevosystäviämme!
Kuva: Krista Heikkilä
Lisäksi rapsutus on jotain, mitä jokainen voi tehdä ja se on palkkiona helppo toteuttaa heti. Hevonen yhdistää toiminnan ja palautteen, jos niiden välillä on enintään kolme sekuntia. Jos palkkio tulee myöhemmin, hevonen saattaa yhdistää sen eri asiaan kuin ihminen tarkoitti, oppiminen on hitaampaa ja silloin hevonen voi tulla oppineeksi eri asioita kuin oli tarkoitus.
Pakola toivoisi enemmän hevosenkäsittelyopetusta ratsastuskouluihin
Jos Mervi Pakola saisi muuttaa hevoskoulutusmaailmassa yhden asian, hän haluaisi että kaikki opettaisivat hevosensa kulkemaan nätisti talutuksessa – löysällä narulla, rynnimättä, ihmisen kehonkieltä seuraten. Se olisi hänen mielestään turvallisuustekijä, jolla moni onnettomuus saataisiin vältetty. Taluttamista kun tekevät kaikki pitkän linjan hevosenomistajista alkeisratsastajiin. Siihen ei tarvittaisi kuin hetki maastakäsittelyä ja sen jälkeen johdonmukaista sääntöjen noudattamista.
Pakola haaveilee siitä, että ratsastuskouluissa opetettaisiin ratsastuksen lisäksi hevosenkäsittelyn alkeita, kuten juuri sitä taluttamista, käytöskoulutusta ja maastakäsittelyä. Hevoset voivat kokeilla nuorten alkeistuntilaisten kanssa, mikä on sallittua. Aika usein saavat niiden kanssa tahtonsa läpi ja huomaavat, että se kannattaa.
– Kun kaikki tuntilaiset tietävät samat asiat ja toimivat samoin, hevoset pysyvät hyvinkäyttäytyvinä ja turvallisina. Kun yksi tietää ja 10 ei tiedä, hevonen oppii huonoja tapoja, jos se on sille kannattavaa.
– Hevosen kouluttaminen on oikeastaan aika yksinkertaista, hän sanoo lopuksi.
Narun liike muistuttaa hevoselle, milloin se on tulossa ihmisen henkilökohtaiseen tilaan. Kuva: Mervi Pakola.
Mervi Pakolan käytöskoulu hevosille
”Heti kun hevonen tekee jotain oikein, palkitsen levolla, rapsutuksilla, äänikehuilla tai muulla tavalla, jolloin hevoselle tulee selkeä kuva siitä, mikä on kannattavaa ja mitä kannattaa välttää.”
Paikallaan pysyminen
Hevoselle rauhaan jättäminen on palkkio ja kun se joutuu töihin, se on vähemmän kivaa kuin rauhassa oleminen. Niinpä jonkin yksinkertaisen asian pyytäminen, kuten peruutuksen, toimii ”rangaistuksena”, jolla voidaan karsia joitakin käytöksen ei-toivottuja piirteitä. Jos hevonen on rauhaton tallikäytävällä, steppaa ja astuu eteenpäin, sitä voidaan pyytää peruuttamaan. Jos hevonen saa rapsutuksen tai ruokapalkan oikeasta toiminnasta, oppiminen sujuu nopeammin sillä silloin se oppii pikemmin mikä on toivottu tulos eikä vain sitä, mitä se tekee väärin. Hevonen hoksaa pian, että se saa olla rauhassa ja ihminen lakkaa vaivaamasta ja alkaa rahnuttaa mukavasti, kun se on paikallaan.
Loimen pukemista inhoava hevonen
Äkkiseltään voisi ajatella, että kun hevosen kuppiin laittaa ruokaa loimituksen ajaksi, se yhdistää loimen ruokaan ja lakkaa inhoamasta loimitusta. Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Nimittäin jos hevonen syö kupista ruokaa heti sen jälkeen kun se on uhannut potkaista loimenpukijaa ja toisaalta silloin, kun se ruoasta hyväntuulisena antaa hetkeä pukea, se tulee palkituksi molemmista käytöksistä ja tilanne pysyy ennallaan. Tähän temppuun tarvitaan kaveri avuksi. Parempi vaihtoehto olisi, että hevonen ensin vain näkisi loimen kaukaa ja aina kun loimi lähestyy ja korvat pysyvät hörössä, se saa hevosen luona seisovalta ihmiseltä palkkion. Palkkio voi olla rapsutus, makupala ja se, että inhottava loimi katoaa näkyvistä. Makupala toimii vastaehdollistamisessa oikein hyvin. Loimi tulee vähän kerrassaan lähemmäs, sitten käväisee iholla ja lopulta sujahtaa päälle. Hevosen ilmeen tulee säilyä hyväntuulisena koko ajan. Jos se alkaa irvistää, loimi ei poistu ennen kuin ilme on taas parempi, mistä palkintona inhottavaksi koettu loimi poistuu. Vastaavalla ajatusmallilla voidaan korjata myös ruoka-aikaan riehumista, mutta silloin palkkio on se, että ruoka tulee lähemmäs hevosen ollessa rauhallinen ja rangaistuksena toimii ruoan häviäminen näkyvistä tai siirtyminen kauemmas.
Talutuksessa kulkeminen
Hevosen pitäisi kulkea talutuksessa niin, että se seuraa ihmistä turvallisen välimatkan päässä. Hyvänä välimatkana eli ihmisen omana tilana toimii etäisyys, josta ihminen ei yllä koskemaan hevosta. Se pysähtyy, kun ihminen pysähtyy ja lähtee liikkeelle ihmisen merkistä. Jos hevonen pyrkii ohittamaan ihmisen taluttaessa, se pysäytetään ja sitä pyydetään peruuttamaan muutama askel, kunnes se on jälleen riittävän välimatkan päässä. Jos hevonen taas alkaa kiihdyttää ohi, uudestaan pysähdys ja peruutus. Toistojen myötä hevonen oppii, että se ei pääse ohi vaan joutuu aina peruuttamaan, kun se yrittää ohi ja tyytyy jossain vaiheessa kulkemaan siinä, missä se saa kulkea vähimmällä paineella ja työnteolla.
