2015. Kohta on taas yksi vuosi eletty, ja joulukuussa yksi sun toinen alkaa miettiä, mitä tästä vuodesta jäi käteen. Minulla päällimmäinen tunne on, että asiat menivät kohtalaisen mukavasti. Blogi kehittyi paljon enemmän kuin ratsastus, sillä erilaisten kiireiden ja flunssien takia ehdin ratsastaa vähemmän kuin aiempina vuosina. Pari konkreettista asiaa voin sentään sanoa oppineeni: osaan auttavasti ratsastaa laukkaympyrän ja osaan olla kiljaisematta, kun hevonen säpsähtää jotain. En ole muuten kiljuva persoona, mutta säikähdys saa sanomaan ”Oijoi!” vähän samaan tapaan kuin ulkona liukastuessa. Pois oppimisessa minua on harjoittanut kissamme, joka toisinaan vaanii nilkkoja ja syöksyy sitten kiinni.
Hevoset
Laukkaympyrän ja kiljaisemattomuuden lisäki tuntuu että tasapainon, tuntuman ja muun sellaisen vähemmän näkyvän asian kanssa on tullut ehkä hieman edistystä, mutta siinäpä se melkein on. Paino onkin sanoilla ”ehkä” ja ”hieman”. Lukiessani viikko sitten vuoden takaista postausta, jossa mietin omaa kehitystäni, tuli mieleen että se voisi melkein olla eilen kirjoitettu. Niin vähän asiat ovat muuttuneet. Ja taas mietin, olisinko voinut tehdä jotain toisin.
Tänä vuonna en siis osaa ratsastaa sen paremmin kuin viime vuonnakaan, mutta maisemat ovat vaihtuneet, sillä olen päässyt tutustumaan maastoiluun. Pääsin ihan kunnon maastolenkille ratsastuskouluhevosen kanssa ja olen talutellut tuttavani suomenhevosta maalaismaiseman halki. Oppia on tullut, vaikkakaan ei ratsailla. Hoito 2 -merkkiä varten pääsin kokeilemaan lastaamista ja juoksuttamista ja olin yli puoli vuotta tallityöntekijänä isolla tallilla. Kaikki tämä muu hevosten kanssa oleilu on saanut ymmärtämään, että ratsastus on vain yksi yhdessäolon muoto. Suhde hevoseen rakentuu aivan muualla kuin selässä.
Bloggaaminen
Vaikka ratsastus on junnannut likipitäen paikallaan, blogi on sentään ollut ilahduttavan suosittu. Minua pyydettiin jopa portaalibloggaajaksi. Tästä kuitenkin kieltäydyin. Vaikka en lähtenytkään mukaan, pyyntö lämmitti mieltä. Lopulta minusta tuli portaalin kolumnisti ja olen ollut kirjoituskilpailun tuomarina. Olen samanlainen ulkojäsen kuin Suomi Natossa: olen mukana meiningissä, vaikken olekaan täysjäsen. Yksinäisenä sutena toimiminen on ollut siinä mielessä suojaksi, että olen säästynyt pahimmalta riepottelulta. Sen, että jonkin verran sitä nimettömien rääpimistä on ollut, olen ottanut vain positiivisena asiana. Sehän tarkoittaa, että joku lukee tätä blogia. Olen päättänyt, että imen mehut ja syljen siemenet.
Parasta bloggaaja-toimittajan toimenkuvassa on se, että pääsee eri paikkoihin. Olin Kansallisessa Poninäyttelyssä virallisena bloggaajana ja pääsin Helsinki International Horse Show’hun. Juttujen ohessa pääsen kurkistamaan pintaa syvemmälle. On antoisaa päästä kurkistamaan poliisiratsun, villihevosen tai turnajaishevosen elämään, kuulla alan ammattilaisten mielipiteitä ja aluemestarien ajatuksia. Sitä tämä blogi tulee tarjoamaan jatkossakin.
