Oikean satulan löytäminen on tarkkaa puuhaa. Niin moni asia voi mennä vikaan. Tuloksena on epäsopiva satula, eikä sen jälkeen kellään ole hauskaa. Hevonen pukittaa ja ratsastaja istuu kuin munankuorilla. Yhtä tärkeää kuin sen oppiminen, mistä tunnistaa sopivan satulan, on se että oppii näkemään millainen satula ei sovi hevoselle. Vuosikymmenien kokemuksen omaava satulansovittaja Elsa Kettunen kävi näyttämässä meille, mitkä ovat yleisiä satulan hankinnassa ja käytössä tehtyjä virheitä, ja miten niitä voi välttää.
Satula on liian pitkä hevoselle tai lyhyt ratsastajalle
Satulan oikea paikka selässä on lavan ja viimeisen kylkiluun välillä. Nyrkkisääntö on, että satulan etureuna saa olla juuri lavan takana, jolloin etukaaren oikea paikka on siitä 2 sormea taaempana. Takareuna saa olla korkeintaan viimeisen kylkiluun kohdalla eikä yhtään taaempana, sillä sen jälkeen kantavat rakenteet päättyvät. Jos kylkiluita on vaikea tuntea, auttaa tieto että useimmilla hevosilla viimeisen kylkiluun ja karvapyörteen väliin mahtuu kämmen ja kaksi sormea.
Ponin selässä on 14″ ponisatula. Äkkiseltään katsottuna satula näyttäisi ihan sopusuhtaiselta ponin selkään, mutta Elsa Kettusen sormi osoittaa paikkaa, josta ponin viimeinen kylkiluu lähtee. Satulan pituus ylittää viimeisen kylkiluun, joten tämä satula on ponille liian pitkä. Tuuman lyhyemmällä istuinosalla varustettu satula (13″) olisi tälle russille parempi.
Hevonen määrittää satulan maksimipituuden, jota ei voi ylittää, mutta ääripäiden välillä eniten merkitystä on ratsastajan reiden pituudella. Istunnan oikea paikka on keskellä satulaa. Reisi lähtee lantiosta etuviistoon alaspäin ja päättyy polveen, joka lepää satulan polvitukea vastaan. Jos satulassa ei ole pituutta riittävästi, polvi tulee joko yli etureunasta tai ratsastaja istuu satulan takakaarella.
Reiden pituus on merkitsevä tekijä, mutta viime vuosina Elsa Kettuselle on tullut vastaan uusi määrittävä tekijä: ratsastajan koko, suomeksi sanottuna ympärysmitta. Ratsastajista on tullut tukevampia, joillakuilla on vaikeuksia mahduttaa itsensä satulaan joka muuten olisi sopivankokoinen. Joskus Kettusesta vaikuttaa siltä, että ratsastaja ei ymmärrä olevansa liian iso satulaan, ja siitä huomauttaminen ei ole aina helppoa, mutta se on hevosen edun mukaista.
Sama 14″ pikkuponisatula sopii pituutensa puolesta tälle isommalle ponille. Siipien koko kuitenkin paljastaa, että satula ei ole tälle ponille paras mahdollinen, se näyttää hieman hullunkuriselta.
Satula ei ole kohdillaan tai se valuu
Satulavyön tehtävä on pitää satula paikallaan. Joskus satula valuu eteen- tai taaksepäin, vaikka satulavyön kireys on sopiva. Hevonen on vain sen mallinen. Satulavyön oikea kohta on hevosen mahan etuosassa näkyvä tasainen alue. Siinä on hevosen rintalasta.
Mahan etuosassa on tasaisempi kohta. Se on se kohta, johon satulavyön tulisi osua.
Jos satulalla on taipumus valua eteenpäin, vyö tulee kiinnittää etummaisiin vastinhihnoihin. Jos satulalla on taipumus valua taaksepäin, vyö tulee kiinnittää takimmaisiin vastinhihnoihin. Jos valuminen ei näillä toimenpiteillä lopu, pitää miettiä vyön mallia. Vyötä ei voi kiristää loputtomiin. ”Mutkavyöt ja vatsapanssarit pysyvät yleensä paremmin paikallaan kuin suora vyö. Vatsapanssari on muutenkin hevosystävällinen vaihtoehto, sillä se jakaa vyön paineen laajemmalle alueelle kuin pelkkä tavallinen satulavyö”, Kettunen vinkkaa. Joustovöitä hän ei suosittele, sillä niitä tulee helposti kiristettyä tarpeettoman paljon. Yleisesti ottaen leveys on hyvä asia, olipa kyseessä panssari tai leveä vyö, sillä leveys jakaa aina painetta.
Satulavyömateriaaleista Kettusen suosikkeja perinteisistä ovat neopreeni ja nahka. Nahka on hengittävä ja kestävä materiaali, neopreeni helppohoitoinen. Kumpikin materiaali tuntuu yleensä hevosesta mukavalta. Uusista keksinnöistä hän pitää ilmatäytteistä vyötä mukavana. Sen sijaan kangasvyöt ja keinonahkavyöt Kettunen heittäisi menemään. Kangasvyö menettää muotonsa ajan myötä. Vyön reunat löystyvät ja hevoseen tukeutuva osa muuttuu kapeammaksi, sillä reunat eivät enää koske tiiviisti hevoseen. Tilanne on hieman sama kuin reunoiltaan kuluneessa autonrenkaassa. Suurin kosketuspinta on keskellä ja kaikki paine tulee pienelle alalle. Keinonahkavyöt taas halkeilevat ja halkeillessaan nipistelevät hevosta.
Jos satula on liian edessä joko valumisen tai huolimattoman satuloinnin takia, hevonen saattaa olla haluton liikkumaan, sillä etukaaren pää osuu sitä ilkeästi lapaan. Jos hevonen ei lähde raviin eikä nosta laukkaa, syy ei välttämättä ole sen kummempi kuin lapaan osuva satula. Mitä laajempi liike hevosella on, sitä enemmän se tarvitsee lapatilaa. Ja kuten aiemmin tuli ilmi, satulan etureunan kuuluu olla juuri lavan takana, jolloin etukaaren paikka on siitä 2 sormea häntää kohti. Silloin etukaari ei lyö lapaan.
Kun toinen venyttää etujalkaa eteenpäin, toinen kokeilee kuinka laajalta lavan liike tuntuu. Mitä laajempi liike, sitä enemmän tarvitaan lapatilaa. Lapaan osuva satulan etukaari voi aiheuttaa niin sanottua satulaontumaa, liikkumishaluttomuutta ja rustojen kulumista. Rusto uusiutuu paljon heikommin kuin luu, joten vauriot saattavat jäädä pysyviksi.
Satula ei mukaile selän muotoja
Selkiä on erilaisia, ja satula tulee valita sen mukaan. Tavoitteena on, että paneelien kosketuspinta hevoseen nähden on mahdollisimman laaja, jotta paine ei kohdistu liian pienelle alalle ja kipeytä hevosen selkää. Satulan tulee mukailla selän muotoja.
Jos suoraan selkään sijoitetaan liian kaareva satula, se jää keskelle keikkumaan. Jos taas kaarevaan selkään sijoitetaan suoran selän satula, se puristaa edestä ja takaa, mutta jää keskeltä kellumaan.
Kaarevaselkäisellä ponilla on selässään tynnyrimallinen lännensatula. Se painaa sekä edestä että takaa, mutta jää keskeltä koholle, irti selästä. Säkätilaa ei ole juuri lainkaan. Joten jos joskus kuulet sanottavan, että lännensatula sopii kaikille hevosille, se ei pidä paikkaansa. Kaikille hevosille pitää olla juuri niille soveltuva satula, yleissopivia malleja ei ole olemassakaan.
Tämän lisäksi on otettava huomioon selkärangantila ja säkätila. Selkärangantilan pitää olla kolmen sormen levyinen ja sen verran korkea, että raippa kulkee kevyesti edestä taakse hevosen ja satulan välistä. Selkärangan okahaarakkeiden on päästävä liikkumaan jokaisella askeleella. Liian kapea selkärangantila ikään kuin puristaa selkälihaksia kohti selkärankaa, ja hevonen tarvitsee usein hierontapalveluja. Liian leveä selkärangantila on usein liian matala. Satulan ja sään välissä pitää olla kaksi sormenleveyttä tilaa.
Kokenut satulansovittaja on nähnyt jos jonkinlaista selkää, ja osaa kertoa ”hankalan” selän tuntomerkit: ”Se on sellainen hevonen, millä on iso säkä, lyhyt satulansija ja tynnyrimäinen runko. Vähän sellainen kuin tämä poni tässä. Sellaiseen ei ole helppo löytää satulaa, eikä ratsastajaa, joka sopisi siihen satulaan”, kuvailee Kettunen. Suomenhevostamma Muumi on onnekas saatuaan syntymälahjana selän, johon on tarjolla ihan mukava satulavalikoima.
Maalarinteippi osoittaa lavan takareunan, viimeinen kylkiluu on Kettusen vasemman käden kohdalla. Satulansija on lyhyt ja runko tynnyrimallia, joten tähän selkään ei välttämättä ole maailman helpointa löytää satulaa. Sama pätee ratsastajan suhteen: iso säkä hankaloittaa tilannetta niin, että ratsastajan takamuksen pitää jäädä käsien välin osoittamaan tilaan. Ratsastajan pitää olla kevyt, pienipeppuinen ja lyhytreitinen.
Suomenhevosen pitkä satulansija tekee mahdolliseksi sen, että ainakaan istuimen pituus ei ole erityisen rajoittava tekijä. Tähän selkään löytyy kohtalaisesti satulavaihtoehtoja ja ratsastajakin voi olla normaalikokoinen aikuinen.
Hyvä uutinen on, että todella mahdottomia selkiä ei ole, etenkin jos satulasta on valmis maksamaan. Jollei muu auta, niin hevosenomistaja teettää sellaisen mittatilauksena. Eniten Kettunen säälii niitä hevosia, joiden omistajille hinta on määräävä tekijä eikä satulan sopivuus. Satula voi olla halpa tai kallis, aivan sama, kunhan se on sopiva. Se on tärkeintä.
Lisälukemistoa liittyen Elsa Kettuseen:
”Eniten Kettunen säälii niitä hevosia, joiden omistajille hinta on määräävä tekijä eikä satulan sopivuus.”
Kyllä varmasti jokainen hevosen omistaja haluaa, että satula on hevoselle justiinsa oikeanlainen.
Kaikilla vain ei valitettavasti ole sitä rahaa maksaa satulasta monta tonnia, jos sopivaa ei halvemmalla löydy. Mutta tämä asia ei ilmeisesti ole ymmärrettävää?
Harvalla tavallisella ihmisellä on varaa laittaa loputtoman paljon rahaa satulaan kiinni, mutta siitä ei olekaan kyse. He kuitenkin yrittävät parhaansa sillä rahalla, joka on käytettävissä. Kettunen on törmännyt hevosenomistajiin, jotka ovat sanoneet, etteivät aio käyttää satulaan satasta enempää. Näille ihmisille tuntuu riittävän, että hevosella on jokin satula selässään ja että se satula on halpa. Sopivuus on heille plussaa.
Epäsopiva satula tulee kyllä aikaa myöten kalliimmaksi, kun tarvitaan eläinlääkäriä
hierojaa ym. hoitamaan vaivoja, joita huono satula siheuttaa. Ongelmaksi voi myös tulla hevosen ”vihaisuus” ja/tai opittu avuttomuus hevosesta riippuen.
Olen samalla kannalla. Huono satula on väärässä paikassa säästämistä.