Henri Ruoste, 34, on suomalainen kouluratsastaja, joka asuu Saksassa ja kilpailee kansainvälisellä tasolla. Hän on esimerkki siitä, että 5-vuotiaan ei tarvitse vielä tietää ratsastavansa jonain päivänä GP:tä. Ratsastus on siitä kiva laji, että urheilu-ura jatkuu ihan niin pitkään kuin ratsastaja pysyy satulassa.
Turusta Saksaan
Ruoste oli siinä mielessä tavallinen lapsi, että hän kävi ratsastuskoulun tunneilla samalla tavalla kuin moni muukin. Talli oli Mäkisen talli Raisiossa ja ratsastuksenopettajana toimi tuolloin Markku Mäkinen. Myöhemmin hän tutustui Mikaela Lindhiin, josta tuli hänen valmentajansa. Suurin tekijä ratsastustunneille päätymiseen oli äiti, joka vei pojan kokeilemaan ratsastusta. Ratsastus oli Ruosteelle pitkään harrastus siinä missä mikä tahansa harrastus. Hän ehti siinä välissä aloittaa ja lopettaa harrastuksen muutamia kertoja, mutta eläinrakkaus ja hänen hevosia kohtaan tuntemansa veto veti aina tallille takaisin ja vaikutti lopulta siihen, että hevosista tuli ammatti. 12-vuotiaana Ruoste sai oman ponin, Taikun Jalpokan. Ponin opettama suuri elämänopetus oli vastuun kantaminen. Poni piti hoitaa ja ratsastaa säästä riippumatta.
Vuosi on 1995 ja muoti suosii väljiä asuja. Poni kuvassa on Taikun Jalpoka ja ratsastajana 13-vuotias Henri Ruoste Kuusiston kansallisissa kilpailuissa Kaarinassa. Taikun Jalpoka oli Ruosteen uran ainoa poni. Kuva: Leena Kahisaari. Julkaistu kuvaajan luvalla.
Turun Seudun Ratsastajia edelleen edustava Ruoste on kulkeutunut Englannin kautta Saksaan, perustanut oman tallin ja edustaa Suomea kansainvälisellä tasolla. Hänen avopuolisonsa on myös GP-ratsastaja ja kulkee Ruosteen mukana usein kilpailumatkoilla, joten he ymmärtävät toistensa työtä. Se on tärkeää. Ruosteella ei tällä hetkellä ole varsinaista valmentajaa, vain maajoukkuevalmentaja Emile Faurie. Maajoukkueen yhteisiä valmennusviikonloppuja on melko harvoin, sillä joukkue on hajallaan ympäri Eurooppaa ja kaikilla on omat kiireensä. Ruoste itsekin käyttää hyvin vähän aikaansa valmentamiseen, hänellä on vain pari valmennettavaa. ”Se on tietoinen ratkaisu. Ratsastajan pitää tienata elantonsa jollain lailla. Joku valmentaa, minä pidän myyntitallia. Olen rakentanut aikatauluni niin, että voin tarvittaessa aloittaa aikaisemmin aamulla ja mennä iltapäivällä kokeilemaan jotain mielenkiintoista myytävää hevosta”, hän valottaa. Kun henkilökuntaa on sen verran, että talli pysyy pystyssä ilman että hän itse on paikalla, se vapauttaa aikaa hevoskaupoille. Iltapäivisin Ruoste saattaakin lentää jonnekin päin Eurooppaa katsomaan lupaavia hevosia.
Saksa on perinteikäs hevosmaa. Keskeinen sijainti ja valinnanvara hevosissa luovat edellytykset, mutta se tuo mukanaan myös kilpailua. Riitely hevosalalla ei ole mitenkään suomalainen ilmiö, vaan sitä esiintyy joka puolella. Ruoste tuo keskustelun aikana useamman kerran esiin sen seikan, että negatiivisella keskustelulla päästään harvoin yhtään mihinkään. ”Valitettavasti ihmisluonto on sellainen, että se poimii mieluiten kokonaisuuksista esiin kielteiset puolet, vaikka sellainen ei koskaan vie asioita eteenpäin”, Ruoste harmittelee.
Yrittäjän arkipäivää
Yrittäjyydessä on omat riskinsä, mutta se tuo myös sananvaltaa asioihin ja vapautta järjestää asioita oman mielensä mukaan. Henri Ruoste on aiemmin työskennellyt ratsastajana muiden talleilla, mutta hänestä oli turhauttavaa huomata, että asiat eivät aina menneet niin kuin oli sovittu. Hevoset lähtivät, vaikka toisin oli sovittu, eikä työntekijä-ratsastaja voinut sille mitään. Kun hevonen on edes osaksi oma, päätäntävalta on aivan toista. ”Ostan nykyään hevosia niin, että omistan ne yhdessä muiden kanssa. Palkkatyössä toimeentulo on varma, ja se sopii sitä arvostavalle. Hevosen omistaminen on aina riskialtista, ja joskus riski realisoituu. Hevosten kanssa voi tapahtua mitä tahansa ja silloin se on omistaja, joka kärsii tappion, mutta se on tietoinen valinta.” Määräysvalta on kuitenkin niin tärkeää, että Ruoste on valmis ottamaan riskin. Hänellä on ollut urallaan tapauksia, joissa hyvä kilpahevonen on hänen altaan myyty perheeseen harrastehevoseksi, koska jollakulla oli sellaiseen varaa.
Hevosmiehen palkkapäivä on silloin, kun hevosesta saa hinnan, esimerkiksi silloin kun se on tehnyt hyviä tuloksia. Kun vastaan tulee sopiva ostaja sopivan budjetin kanssa, hevonen vaihtaa omistajaa. Muuten sesonkikausia on hyvin harvoin, mutta esimerkiksi olympiavuoden aattona hevosenostajat heräävät vasta loppuvuodesta ja kaikki etsivät yhtaikaa laatuhevosia.
Ruosteen HIHS:ssa saavuttamien voittojen ansiosta Roblen markkina-arvo on kasvanut.
Ruosteella itsellään on tallissa muutama huippuhevonen, joilla hän tavoittelee pääsyä ensi vuoden EM-kisoihin. Helsingissä menestynyt Roble on ei välttämättä ole EM-hevosten listalla, sillä menestyksen myötä omistaja on saanut hyviä ostotarjouksia. ”Omistaja haluaa myydä hevosen, ja juuri nyt sen hinta on korkealla, joten se olisi kannattavaa myydä”, sanoo Ruoste. Hän ei kuitenkaan itse omista hevosesta palaakaan, niinpä hänellä ei ole tässä nimenomaisessa tilanteessa sanomista asiaan. Jos Roble myydään, se myydään. Ruoste pyrkii satsaamaan hevosissaan laatuun, siksi niitä ei ole kovin monta. ”Alle 10 on sellainen määrä, joiden kanssa pystyn antamaan hevoselle täyden huomion ja ratsastamaan sen kunnolla. Kun jokaisella hevosella on yksi vapaapäivä viikossa, päivässä ratsastettavien hevosten määrä pysyy hanskassa. Ei ole mitään järkeä siinä, että ratsastajan pitää liikuttaa 16 hevosta päivässä, mutta oikeasti hän ehtii vain käydä kääntymässä joidenkin selässä ja väsyy siihen työmäärään myös fyysisesti.”
Sensaatiohakuiset ihmiset ovat lajin syöpä
Kouluratsastus on jostain syystä saanut leiman hevosepäystävällisenä lajina. Jos nettikeskusteluja uskoo, juuri kouluratsastuksessa on liikaa varusteita, liian kireitä turpahihnoja, sahaamista ja rullausta. Rollkurin kohdalla juuri julkisuus toi ongelman päivänvaloon ja edesauttoi sen poistumista, mutta muuten Ruoste näkee negatiivisen keskustelun turhana. Ihmiset haluavat lukea tunnettujen ratsastajien epäonnistumisista. Jokaisesta saa sekä hyviä että huonoja kuvia, mutta aina joku haluaa julkaista ne huonot. Sellaisia ihmisiä laji ei Ruosteen mukaan todellakaan tarvitse. ”Ei hevosta voi pakottaa huippusuorituksiin, ja uskon että jokainen ratsastaja haluaa hevoselleen vain parasta. Ei kukaan tahallaan kiusaa hevostaan, ja stewardit ovat tarkkoja niin että ylilyöntejä ei pitäisi päästä tapahtumaan. Jos halutaan vahtia virheitä, olennaisempaa olisi ruotia ratsastusta pienemmissä kisoissa, missä kilpailijoita ei valvota yhtä tarkasti, mutta huonot kuvat vähemmän tunnetuista ratsastajista eivät aiheuta niin suurta kohua, ja juuri kohun herättämiseen näillä kuvilla pyritään. Jos kouluratsastus putoaa olympialaisista, ratsastusyhteisö on aiheuttanut sen ihan itse. Eihän kukaan halua olympialaisiin lajia, jolla on sellainen maine että siinä satutetaan eläimiä”, hän linjaa. Ruosteen maailma ei siihen kaadu, jos laji putoaa olympialaisista, mutta sääli se olisi. Kouluratsastusta sinänsä ei ole tarpeen muuttaa, sillä ongelma ei ole ratsastus vaan sensaatiohakuiset ihmiset, jotka lietsovat vääriä mielikuvia.
Knock-out yhtä paljon viihdettä kuin kouluratsastusta. Kuva: Essi Turunen.
Horse Show’n viihdenumero knock-out ratsastuskilpailu on Ruosteen mielestä hauska idea. Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa, ja tässä kilpailumuodossa yleisö pääsee kivasti mukaan. Ruosteella on pari kehitysideaa tarjota Horse Show’n väelle. ”Tänä vuonna en ehtinyt opetella rataa kunnolla, katsoin kuviot vasta verryttelyssä. Olisikin hauska idea, jos ratsastajat eivät pääsisi harjoittelemaan rataa etukäteen vaan kaikille annettaisiin tehtävät juuri ennen niiden suorittamista. Toinen kehittämisen aihe olisi tuomareiden lisääminen. Nyt knock-outissa on vain päätytuomarit. Jos ratsastajat suorittavat samaan aikaan piruetteja keskihalkaisijalla, taaempi jää lähempänä tuomareita olevan taakse”, ideoi Ruoste. Helsinki Horse Show on muutenkin Ruosteen mielestä hyvä paikka. Järjestelyt toimivat kuin öljytty koneisto, paremmin kuin monessa muussa paikassa. Ja totta kai Suomeen on aina kiva tulla.
Seuraavat EM-kilpailut ovat jo ensi vuonna. Sen jälkeen listalla ovat MM-kisat vuonna 2018 ja olympialaiset Tokiossa 2020. Nähdäänkö Henri Ruoste mukana maajoukkueessa? ”Se riippuu niin monesta asiasta. Minulla pitää olla hyvä hevonen. Roble voisi olla sellainen, ellei sitä myydä sitä ennen. Paljon riippuu tietysti myös muista. Jos muilla palaset ovat paremmin kohdallaan, he saattavat pudottaa minut joukkueesta.”
Artikkelikuva: Essi Turunen
