Yksi keväisen Helsinki Horse Fairin kiinnostavimmista esityksistä oli Suomen kengityssepät ry:n oppitunti hevosen jalan anatomiasta. Mari Nieminen ja Hannele Pylväläinen kuorivat teurasjalan kerros kerrokselta ja kertoivat samalla yleisölle, miten hevosen jalka rakentuu. Se on yllättävän napakka paketti – nivelet eivät pääse hölskymään tai yliliikkumaan, vaan ovat todella tiukasti pakattuja.
Kengityssepät antoivat esityksen aikana vinkkejä siitä, miten jalkavammoja voi vähentää. Esimerkiksi lyhyeksi vuoltu kavio on pienempi paha kuin pitkäksi jätetty ja toispuoleinen vuolu tekee pahaa nivelpinnoille.
Ensimmäisenä heti nahan alta löytyy lihaskalvo eli faskia. Nahka kiinnittyy jalkaan lihaskalvoilla. Lihaskalvot ovat ja niiden pitää olla napakkaa kudosta, sillä ne pitävät koko paketin kasassa.
Kuvassa karvapeite on kuorittu pois. Lihaskalvo pitää koko pakettia kasassa.
Lihaskalvon alta tulee kuorittaessa esiin jänteitä. Edessä ovat ojentajajänteet. Ojentajajänteet ovat erilaiset etujaloissa kuin takajaloissa. On olemassa kaksi ojentajajännettä: ojentajajänne ja ulompi eli avustava ojentajajänne. Etujalassa avustava ojentajajänne kiinnittyy vuohisnivelen yläpintaan ja varsinainen ojentajajänne kiinnittyy kavioluun yläpintaan. Jänteet menevät siis kavion sisään. Takajalassa jänteet yhdistyvät kintereen alapuolella, etujaloissa ne ovat erillään. Ojentajajänteen alla on sääriluu. Jänteen ja siteen ero on, että jänne kiinnittyy lihaksen ja luun välille, side kahden luun välille.
Kuorittuja, enää alaosastaan kiinni olevia ojentajajänteitä pöytää vasten. Vasemmalla ulompi ojentajajänne, oikealla varsinainen ojentajajänne.
Jalan takapuolella ovat koukistajajänteet ja hankoside. Pinnallinen koukistajajänne tuntuu karvapeitteen läpi jalassa. Se alkaa lavasta lihaksena ja muuttuu polven yläpuolella jänteeksi. Pinnallinen koukistajajänne on ohuempi ja kapeampi kuin syvä koukistajajänne, joka on paksu ja vahva. Ne ovat saman lihaskalvon sisällä.
”Hassua, miten helposti hevonen saa jänteensä hajalle kun vain astuu kuoppaan, ja puukolla niitä ei saa poikki millään.”
Pinnallinen koukistajajänne liittyy ruunuluun ja kavioluun väliseen nivelpintaan. Jänne on todella vahvaa tavaraa.
Vuohisessa voi tuntea ”mehupillin”, joka on todellisuudessa verisuoni. Nämä verisuonet ovat niitä, joista voi tuntea hevosen varvaspulssin hevosen ollessa sairas.
Sormi osoittaa pinnallista koukistajajännettä. Luun alapuolella on syvä koukistajajänne.
Koukistajajänteet.
Hankoside haarautuu neljään osaan. Tämä on kohta, joka näkyy kun hevonen seisoo siten, että paino on jalalla. Alaosassa ovat ne pahamaineiset hankositeen haarat, jotka ovat alttiita loukkaantumisille. Hankositeen alla on nuljuluu. Hankoside kulkee kahden puikkoluun muodostamassa urassa. Puikkoluilla on täten oma tehtävänsä hevosen jalassa, mutta ne ovat alaosastaan hyvin ohuita ja napsahtavat helposti poikki. Hankoside jakautuu alaosastaan neljään haaraan. Tyypillisesti hankosidevamma iskee johonkin sen haaroista.
Katkennut puikkoluu sääriluun kyljessä.
Keskellä kuvassa vuohisen alapuolella näkyy hankositeen haara.
Hankosidettä irrotetaan sääriluusta, ja sen jälkeen paljastuu hevosen kavion saranankaltainen nivel eli vuohisnivel. Terve nivelneste on kirkasta. Nivelnesteen koostumus muistuttaa räkää, se on sitkasta ainetta. Liian juokseva nivelneste ei suojaa nivelpintoja kunnolla. Verestävä nivelneste kertoisi, että hevosella on ollut paha nivelrikko.
Nuljuluu ja sääriluu sekä niiden välinen nivelpinta.
Sääriluun alapinta on tässä jalassa siisti ja kaunis. Nuljuluu on kohdassa, joka on herkkä osumille ja niihin saattaa tulla murtumia. Jos osuma on aivan luun alaosassa, se on melko helposti operoitavissa, mutta ylempänä se on vaikeampaa. Hankoside on nuljuluun päällä, joten operaation aikana hankoside usein vaurioituu.
Hevosen luut ja nivelpinnat sallivat hyvin vähän rannemaista sivuttaisliikettä, ne liikkuvat vain eteen ja taakse. Tämän vuoksi on tärkeää, että kavio on vuoltu oikein. Jos kavion toinen sivu on toista alempana, se rikkoo nivelpintoja ja ne tulehtuvat. Sääriluuta katsoessa on helppo ymmärtää, miksi hevosen jalka ei liiku sivusuunnassa ja miksi vinoon vuoltu kavio on varsin epämukava.
Sormi osoittaa sädeluuta, joka on sormenpään kokoinen luu kavioluun takapuolella. Keskellä näkyvä pallukka on kavionivel.
Kuvassa näkyvä kolmionmallinen, voimakkaan punainen alue on kavioluu, jonka pohjaan syvä koukistajajänne kiinnittyy. Syvällä koukistajajänteellä on merkitystä hevosen kavion kaviokulmalle. Jos kavio on päässyt pitkäksi, jänne on kovilla. Yleisin syy rasitusvammoille on jalan asento. Tässä jalassa on melko ihanteellinen kaviokulma. Jos varvas jätetään liian pitkäksi, syvään koukistajajänteeseen kohdistuu rasitusta. Jos varvas vuollaan liian lyhyeksi ja kaviosta tulee pysty, paine kohdistuu hankositeeseen. Jos kengittäjä vuolee kavion lyhyeksi, se on yleensä turvallisempaa kuin se, että kavio jää liian pitkäksi. Kavio kasvaa kyllä takaisin, mutta nivelrikko ei parane.
Kavionivel tulehtuu, jos varvasakseli ei ole kohdillaan. Kavioluun takapuolella on hyvin pienikokoinen sädeluu. Tässä kaviossa on siisti nivelpinta, ei minkäänlaista hajoamista.
Kavionivelen ja sädeluun ongelmat näkyvät röntgenissä, mutta niitä on hyvin vaikea hoitaa. Kavioniveleen pystyy vielä piikittämään jotain lääkitystä ruununrajan kautta, mutta sädeluu on liki mahdoton hoidettava. Kipeä sädeluu on vähän kuin kivi kengässä, paitsi että sitä ei saa pois.
Rasvapatja kulkee kavioluun ja sädeluun alla, säteen ja kantapallojen takana. Se on kavion iskunvaimennin. Rasvapatja on nimensä mukaisesti on rasvaista, joustavaa ja pehmeää. Se voi hävitä, jos hevosella on pitkään virheellinen kavion asento, yleensä liian pitkäksi päässyt tai liian pysty kavio eli pukinkavio. Rasvapatja tarvitsee pumppausliikettä pysyäkseen riittävän paksuna. Mikäli kavio on liian pitkä, rasvapatja kuluu siihen kohdistuvan paineen seurauksena. Jos rasvapatja pääsee katoamaan, sitä ei saa takaisin.
Rasvapatja takaa.
Terve rasvapatja on kantapäässä pohjimmaisena.
Rasvapatja ulottuu melkein säteen kärkeen asti. Säde on kavion sydän, joka pumppaa verta ja ravinteita. Jos rasvapatjaa ei ole, säteen on vaikea pumpata. Elävältä hevoselta on vaikea arvioida rasvapatjan kuntoa, mutta eräs merkki on, että jos kannat ovat kapeat, minkä johdosta säde jää ahtaaseen väliin ja ikään kuin uppoaa syvälle kavioon, rasvapatja on todennäköisesti heikossa kunnossa.
Kengittäjät kertoivat myös yleisesti kengän ja kengityksen tehtävästä. Rautakenkä häiritsee jonkin verran kaviomekanismin toimintaa, mutta ei paljon. Tärkeintä on se, miten kenkä on sovitettu kavioon. Kaviomekanismille koituvaa haittaa pienentää se, että nauloja ei lyödä leveimmän kohdan jälkeen vaan enemmänkin kavion varvasosaan. Kavio elää leveimmästä kohdasta taaksepäin, ei varvasosan kohdasta. Kenkiä käytetään silloin, kun kengän tuoma hyöty ylittää kaviomekanismin toiminnan heikentymisestä johtuvat haitat.
– Jos hevosta käytetään urheilutoimintaan, hevoselle pitää antaa mahdollisuus selvitä sille asetetuista vaatimuksista, ja tähän kuuluu jalkojen suojaaminen kengityksellä, sanoi Hannele Pylväläinen.
Sormi osoittaa kaviorustoa. Se saattaa kovettua, luutua, jolloin puhutaan kavioruston luutumasta.
Kaviorusto nousee ruununrajasta. Jos rusto alkaa luutua, sen tuntee sormilla. Nyrkkisääntö on, että rusto antaa periksi, luutuma ei. Tässä kaviossa ei ole luutumaa, vaan rusto näyttää normaalilta. Kavioruston luutuma on melko yleinen vaiva, jolle ei ole vielä löytynyt selkeää syytä. Se tiedetään, että luutuma on perinnöllistä, mutta se saattaa syntyä myös iskun seurauksena.
Hyvänpaksuinen antura.
Tässä nähdään, minkä verran anturaa hevosella oli. Tässä antura on noin sentin paksuinen, se on kiitettävästi paksuutta. Jos antura menee ohueksi, kavioluu kipeytyy. Joskus hevoselle saattaa kehittyä kaksoisantura eli sillä on ikään kuin kaksi päällekkäistä anturaa ja niiden välissä ilmarako. Silloin alempi antura saattaa pudota pois. Jos antura on ohut, kuten ratsastuskouluhevosilla usein, kengittäjä ei vuole sitä yhtään vaan sipaisee vain teräsharjalla hiekat pois. ”Anturasta huomaa sen, että hevosta ei ole tehty elämään hiekkapohjilla vaan enemmän heinikoissa.”
Tilsakumien alle jäävä hiekka hiertää kavion pohjaa. Kun hevonen tekee ratsastustunteja hiekkakentällä ja on tarhassa useita tunteja päivässä, se on koko ajan alttiina hiekalle. Hiekka ei ole luonnonhiekkaa vaan tuhkanhienoksi jauhettua kiveä, kivituhkaa. Kavion pohjassa näkyy selkeä tilsakumin muotoinen jälki keväisin, kun kumit otetaan pois. Pahimmillaan hevonen ontuu tilsakumihiertymien takia. Ohutanturaiset tai matalaholviset lättäkaviot ovat altteimpia tilsakumiontumille. Hyvä vaihtoehto on pohjalliset täyteaineen kanssa.
Viimeiseksi Mari Nieminen esitteli vielä, miltä näyttää kaviokuumeen sairastaneen hevosen kavio.
Kaviokuumekaviossa kavioluu on vetäytynyt taaksepäin. Normaalisti kavioluu on kiinni kavion seinämässä lamellikerroksella, mutta kaviokuumeessa lamellikerros pettää ja kavioluu irtoaa seinämästä. Sen johdosta kaviokuumekavioita voidaan näytösluonteisesti vuolla niin, että varpaaseen lohkaistaan kunnon pystyseinämä, eikä hevonen huomaa mitään. Kaviokuumekaviota voidaan auttaa kengityksellä jonkin verran, mutta kavioluu ei kiinnity enää takaisin. Kaviokuumeen voi havaita siitä, että ruununrajaan tulee kuoppa. Hevonen on myös haluton lähtemään liikkeelle ja tekemään jyrkkiä käännöksiä.
Kavion pohjasta voi nähdä kaviokuumeen merkit, kun kaviokuume on pitkäkestoinen ja vakava. Silloin sälekerros irtoaa kavion seinämästä. Valkoviivan paikalla näkyy pehmeämpää vaaleanpunaista ainetta.
Kaviokuumehevosen kenkä sijoitetaan tavallista taaemmas ja tuki sijoitetaan kannoille, koska etuosa on pelkkää sarveiskoteloa ja siellä ei ole ”mitään”. Toisin kuin koiralla, hevosen kaviossa verisuonet eivät kasva kynnen mukana vaan liian pitkäksi kasvanut kavio eli kynsi voidaan katkaista huoletta pois. Martokavio pysyy aina sijoillaan.
”Tästä syystä ajatus siitä, että hevoselle voitaisiin kasvattaa isommat kaviot, on virheellinen päätelmä. Kotelo voi kasvaa, mutta liian suuri kotelo altistaa nivelrikolle”
