Kun eläinlääkäri Laura Laakso erikoistumisaikanaan työskenteli Helsingin yliopistolla, hän sanoi ohjaajalleen, että haluaisi tehdä erikoistumistyön hevosen selkärangan vaivoista. Ohjaaja vastasi, että sellaiselle ei ikinä saada rahoitusta, unohda koko juttu. Laakso vaihtoi aihetta, mutta kiinnostus hevosen rankaa kohtaan on edelleen vahva. Ratsastajainliiton Hämeen osaston järjestämällä luennolla Paippisten eläinklinikalla Sipoossa työskentelevä Laakso pääsi luennoimaan lempiaiheestaan. Luennon järjestivät SRL:n ohella Hämeen Hevosjalostusliitto, Hämeen Hevosenomistajat ja Teivon Ravirata.
Päällä ja kaulalla on merkittävä vaikutus koko hevosen liikkeeseen. Pää ja kaula ovat tiivis pakkaus tärkeitä osasia. Pää on täynnä kaikkea sellaista, minkä toiminnasta hevonen on erittäin riippuvainen.
Pään tehtävä on suojella aivoja ja aivoihin aistitietoa tuovia hermoja. Silmät näkevät, korvat kuulevat, turpa tuo kosketustietoa. Nenä haistaa ja suu maistaa.
Hevosen päässä kulkee valtavasti kanavia, jotka kuljettavat tietoa ympäristöstä.
Pään asento vaikuttaa siihen, mitä hevonen näkee ja kuinka hyvin se pystyy nielemään tai hengittämään. Painavana kappaleena pää vaikuttaa koko hevosen liikemekaniikkaan. Sen asento vaikuttaa jopa hevosen mieleen. Pään nostamisella on kiihdyttävä vaikutus ja laskemisella rauhoittava vaikutus.
Päähän kiinnittyvät kaulan lihakset, jotka säätelevät kurkunpään avautumista ja siten hengitystä ja nielemistä. Kaula-kieli-ilmatieyhteys on olennainen osa hevosen fysiologista toimintaa.
– Ei ole hyvää tai huonoa pään asentoa, on vain erilaisia. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Pään takaa alkaa ranka nikamineen. Sen ensimmäinen osa on kaularanka, jonka päätehtävä on suojata selkäydinkanavaa. Nikamat ovat erimuotoisia kuin muualla rangassa, sillä kaularangan pitää olla taipuisa joka suuntaan. Taipumisen lisäksi se kiertyy, kun hevonen kallistaa päätä. Tätä ominaisuutta ei selkärangassa ole. Nikamaväleissä on aukkoja, joista hermot pääsevät kulkemaan muualle kehoon.
Kaula on merkittävä osa hevosta
Tässä kohtaa Laakso puhuu myös kaulan merkityksestä ylipäätään. Kaulan lihasten tehtävänä on paitsi säädellä hengitysteitä ja nielemistä, se myös pitää yllä hevosen tasapainoa ja jopa säilöö liike-energiaa hetkellisesti. Kaulan avulla hevonen pystyy ottamaan talteen liike-energiaa ja ponnistamaan sen avulla seuraavaan askeleeseen. Kaula pystyy liikkumaan jaloista riippumatta eli pää saattaa katsella sivulle vaikka jalat menevät eteenpäin, mutta myös lapojen ja etujalkojen liike lähtee kaulasta.
Kaulassa on lukuisa määrä lihaksia, joilla jokaisella on jokin tehtävä. Yksi nostaa lapaa, toinen päätä, kolmas oikaisee kaulaa ja niin edelleen. Jos halutaan kehittää kaulan lihaksia tasapuolisesti, se ei onnistu vain yhdellä harjoituksella.
Ylipaino häiritsee kaulan toimintaa jo sillä, että rasva kertyy herkästi niskaan ja lapoihin. Runsas rasvakerros heikentää kaulan liikkuvuutta. Kaulan toimintaan liittyy etujalkojen siirtely, jolloin työ on raskaampaa ja tulee herkemmin rasitusvammoja ja nivelrikkoja. Rasvan määrä saa aikaan matala-asteisen tulehduksen, sekin kipeyttää niveliä.
Hevonen saa ilmatiet auki laajimmilleen pää venytettynä eteen. Ravihevoset juoksevat tästä syystä loppusuoraa pää venytettynä. Samassa asennossa onnistuu parhaiten myös ravin tarvitsema pieni selkärangan kiertoliike. Tämän vuoksi Laakso ei pidä hyvänä sitä, että joidenkin ravureiden pää lukitaan ylös sekillä.
Ravihevonen saa loppusuoralla eniten ilmaa keuhkoihin ja happea lihaksiin, jos se saa ojentaa kaulan suoraksi. Alkumatkasta voi vielä vaikka poseerata valokuvaajalle, kuten vuoden 2016 Kymi GP:n voittaja Trebol tässä.
Jos pää on ylhäällä, se vaikuttaa alaselkään ja se taas lyhentää käynnissä ja laukassa askelpituutta. Tahti kärsii. Ravin askelpituuteen sillä ei ole vaikutusta.
Kaula ja pää heijastavat takaosankin ongelmia. Kun hevonen suorittaa maksimiteholla ja lihaksissa alkaa tuntua väsymystä, se nojaa päätään eteenpäin saadakseen maksimimäärän ilmaa. Tämä näyttäytyy ohjastajalle, että hevonen alkaa nojata kuolaimeen.
Epäsymmetrinen ohjastuntuma kertoo usein siitä, että takajalkojen liike on epäsymmetrinen. Ratsastuksessa epäsymmetria voi johtua myös ratsastajan toispuoleisuudesta.
Hevosilla on yksilöllisiä eroja kantaa kaulaansa, jolloin paras kaulan asento voi olla toisella hieman eri kuin toisella. Geneettiset ja rotuerot tekevät paljon. Sirokaulaisen lämminverisen ja jyhkeän suomenhevosen kaula on erilainen, jolloin ne toimivat hieman eri tyyliin.
Kaula tasapainottaa aina muuta liikettä, ja vauhti vaikuttaa siihen, mikä kaulan tehtävä kulloinkin on. Kaulan ja rungon taivutus onnistuu hitaissa askellajeissa. Vauhdin kasvaessa runko pyrkii suoruuteen, ja kovassa vauhdissa hevonen nojaa sisään, sillä kaulan voimaa tarvitaan keskipakoisvoiman peittoamiseen. Ympyrällä pysymiseen tarvittava voima nelinkertaistuu aina kun vauhti kaksinkertaistuu.
Harvoin vaiva häviää pistoksella
Laakso kertoo eläinlääkärin työstä. Kun omistaja tulee hevosen kanssa eläinlääkäriin, ja kertoo vaivasta, esitiedot ovat tärkeitä.
– Äärimmäisen harvoin on vaivoja, jotka vain häviävät, kun eläinlääkäri antaa piikin, Laakso huomauttaa.
Laakso korostaa, että päätöksenteon järjestyksellä on väliä. Systemaattinen työ tuo parhaan tuloksen. Näin ollen hän ei pidä hyvänä ajatuksena sitä, että omistaja tuo hevosen paikalle ja kertoo, että tuohon kohtaa pitäisi saada piikki. Hän sanoo että voi tehdä niin, jos asiakas vaatii, mutta siinä hukataan aikaa ja omistaja hukkaa rahaa. Usein tällaisissa tapauksissa sama hevonen tulee uudelleen saman vaivan kanssa ja vaivan syy on edelleen selvittämättä.
Hevosen ikä kertoo eläinlääkärille, onko kyseessä synnynnäinen vaiva, kasvuikäisen kasvuhäiriö vai rasitukseen liittyvä vaiva. Toisinaan rakennekukkaset alkavat vaivata vasta kun hevosen rasitusta lisätään sen aloittaessa työuransa eli nuorilla hevosilla vaiva voi olla yhdistelmä rakenneongelmaa ja rasitusvammaa. Yli 10-vuotiailla eläinlääkäri ottaa huomioon, että kyseessä voi olla rappeuma.
Tarkastellessaan hevosta Laakso katsoo sitä ensin kokonaisuutena, seuraa ilmettä ja sitä, millaiseen asentoon hevonen hakeutuu ja onko se kiinnostunut ympäristöstä.
Kun puhutaan rangan vaivoista, Laakso tunnustelee selkärangan ja kuuntelee stetoskoopilla hevosen sisuskaluja. Suolisto-ongelmat voivat toisinaan oireilla selkäkivun tavoin, joten kuunteleminen auttaa selvittämään, onko selkävaiva sittenkin suolistosta lähtöisin.
Hevosen kaularangan ylimmät nikamat.
Seuraavaksi Laakso painelee kohtia, joissa lihaskalvot saattavat olla kireät. Näitä ovat lavan etureuna, selkä, vatsa, lantio ja polvi. Näitä painellessaan eläinlääkäri saa pitää varansa, että ei saa kiukkuista potkua. Laakso kertoo esimerkin tapauksesta, jossa hevonen oli kaulaa koskettaessa hyvin kiukkuinen, kaula oli selkeästi kipeä ja kosketusarka. Tutkittaessa ongelma löytyi lannerangasta, mutta kipu heijastui eniten kaulaan.
Tämän jälkeen Laakso haluaa nähdä hevosen liikkeessä sekä suoralla että kaarevalla uralla. Kaarevalla uralla tarvitaan eri lihaksia kuin suoralla ja voimankäyttö on erilaista. Hän mielellään näkee myös hevosen kulkevan ylämäkeä ja alamäkeä, sillä kaulan vauriot saattavat tulla esiin vasta silloin, kun hevosen täytyy hakea itselleen tavanomaisesta poikkeava tasapaino. Se, liikkuuko hevonen eri tavalla varusteiden kanssa ja ilman, kertoo omaa kieltään. Satula voi olla epäsopiva tai sen runko voi antanut periksi ilman että ratsastaja välttämättä edes huomaa, tai huonosti sopivat valjastusvarusteet voivat tehdä hevosen olosta epämukavan.
Vielä lopuksi hevosta käännetään niin pienellä ympyrällä, että se kääntyy itsensä ympäri. Laakso sanoo, että ongelmat tässä kohtaa viittaavat yleensä siihen, että ongelma on neurologinen eli hermotus ja tasapainoelimet eivät toimi kuten pitää.
Ulkoiset tekijätkin vaikuttavat. Laakso kertoo, että hänelle on käynyt joitain kertoja niin, että sepelillä tai hiekalla liikkumista seuratessaan hän on jo ajatellut, että hevosella on vakavia ongelmia, mutta nurmella ongelmat katoavat täysin. Hevonen on siis lopulta vain arkonut jalkapohjia kovalla alustalla. Kengitys on myös merkittävässä roolissa, ja epäsopiva kengitys heijastuu koko kehoon. Joskus ratsastajan tai ajajan omat vinoudet vaikuttavat niin paljon, että kuskia vaihtamalla hevonen liikkuukin aivan eri tavalla.
Liikehäiriö, ontuma vai rankakipu?
Näkemänsä perusteella eläinlääkäri arvioi, onko kyseessä liikehäiriö, ontuma vai rankakipu. Liikehäiriö on hermostollinen liikkeenhallintahäiriö, ja se ei välttämättä tarkoita kipua. Hevonen kävelee omalaatuisella tavalla, koska sen hermosto ei toimi aivan tavanomaisella tavalla tai sillä on vaikeuksia koordinaation kanssa. Laakso kutsuu liikehäiriötä ”epäsäännöllisen epäsäännölliseksi”, siinä ei ole rytmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi shivers-vaivat, joissa hevosen takajalat tärisevät kun hevosta pyytää peruuttamaan, tai korkeaa kukonaskelta aiheuttava kukkopatti. Hermoston toimintaa ei pysty parantamaan, sillä vaiva lähtee pikkuaivoista, mutta riittävällä liikutuksella ja paljolla ulkona olemisella saatu toiminnallisuus auttaa monesti pitämään hevosen toimivana. E-vitamiini on hyväksi hermostolle. Eräs esimerkki on CVSM, jossa hevonen ei aivan hallitse jalkojaan. Näille hevosille on tyypillistä, että hevonen arpoo laukan ja laukka sitten on mitä sattuu. Se tunnetaan myös nimellä Wobblerin syndrooma. Siinä hevosen selkäytimeen aiheutuu kaulanikamien alueella painetta, ja tämä selkäytimeen kohdistunut paine huonontaa hevosen kykyä hallita liikkeitään.
Hevosen oikeanpuoleinen lapaluu sivulta. Oikealla näkyy kaularangan alimmat nikamat. Kaularanka ei kulje harjamartoa pitkin vaan syvällä kaulan sisässä suojassa.
Ontuma taas on ”säännöllisen epäsäännöllinen”, eli siinä on omanlaisensa rytmi. Rytminmuutos ilmenee aina tietyssä kohdassa askelkuviota ja siihen liittyy lähes aina kipua. 95 % kaikista ontumista on itse jalasta peräisin eikä niinkään muualta ”kulkeutunutta”. Poikkeuksena on kaularangan osuus, joka kulkee etujalkojen välistä. Se voi näkyä ontumana. Ontuma aiheuttaa helposti lihaskatoa kaulan alueella, sillä hevonen yleensä rajoittaa tällöin kaulan liikettä ja yrittää pitää sen suorana. Kun lihaksia ei käytä, ne katoavat.
Silloin kun ontuman syy ei ole selvä, raajaa puuduttamalla saadaan rajattua täsmällinen vaurioalue ja päästään hoitamaan sitä. Kaularangassa saattaa olla irtopaloja tai rappeumaa. Kaularangan irtopalaleikkaus on niin vaikea rasti, että Laakso ei lähtisi siihen – vielä. Siihen on olemassa menetelmät, mutta se ei ole helppo leikkaus. Laakso sanoo, että jos lukijoilla on lopetukseen meneviä hevosia, joilla on kaularangan irtopaloja, ja omistaja haluaisi lahjoittaa hevosensa ruumiin tieteelle, Paippisten klinikka ottaa niitä kiitollisena vastaan.
Rankakipu ilmenee jäykkyytenä ja liikkumishaluttomuutena. Laakso kuvaa rankakipuista hevosta yleisilmeeltään jähmeäksi mutta rankakipu ei yleensä aiheuta ontumaa. Hevonen saattaa esimerkiksi kaulan sijasta mieluummin taivuttaa selkärankaa tai hevonen voi saada yllättäviä pakoreaktioita. Rankakipu voi olla tulehdusperäistä, neuropaattista eli se on hermostovaurioperäistä kroonista kipua.
Kun diagnoosi on saatu selville ja aletaan hoitaa, hoito on tavallisesti yhdistelmä kipulääkitystä, hierontaa ja kuntoutusta liikkeen avulla. Eläinlääkäri voi määrätä kävelyä tai puomijumppaa, joka auttaa hevosta pysymään kunnossa. Pitkän tähtäimen hoitosuunnitelmassa liike on siis olennainen lääke.
Jos vaiva on luu- tai lihasperäinen, sen korjaantuminen käy kohtalaisen hyvin. Hermojen ja jänteiden kohdalla uusiutuminen kestää pitkään, mutta kyllä nekin lopulta kasvavat. Hitaasti se käy. Nivelrustojen kohdalla uusiutuminen on lähes olematonta.
Jos limapussit eli bursat ovat täyttyneet tulehdusnesteistä, niiden tyhjentäminen tuo helpotuksen.
Ei kuvaamatta kuoppaan!
Lopuksi Laakso muistuttaa, että koskaan ei kannata lopettaa hevosta liian herkästi. Omistajalle saattaa tulla ajatus, että hevonen on niin hirveissä tuskissa että se pitää lopettaa heti. Kyseessä voi olla pieni murtuma esimerkiksi kaularangan siivekkeissä. Luu paranee hyvin.
– Ei koskaan kuvaamatta kuoppaan, hän sanoo luentonsa päätteeksi.
Laakso suosittelee kiinnostuneille Minnesotan yliopiston oppikirjaa Large Animal Anatomy, joka on kaikkien luettavissa maksutta ja kirjaa päivitetään.
Toinen Laakson suosikki on kirja Essentials of Clinical Anatomy of the Equine Locomotor System. Tämän kirjan suurin valtti on, että siinä ei ole käytetty piirroksia vaan ihan oikeita kuvia hevosesta, jolloin lukija saa kuvan siitä, miltä mikäkin oikeasti näyttää.
Laura Laakso on Paippisten eläinklinikan perustaja, ja hevosen ranka on hänen lempiaiheitaan.
