Vuonna 1988 julkaistu esteratsastuksen perusteos Esteratsastus (Anne Saarinen – Pekka Larsen) on edelleen kelpo opus. Liki 30 kulunutta vuotta näkyvät mustavalkoisena kuvituksena ja siinä, että moni tuttu kasvo on niin erinäköinen, että ilman kuvatekstiä niitä voi olla hankala tunnistaa. Selostajana nykyään toimiva Markus Backlund oli tuolloin nuori maajoukkueratsastaja, Anne-Marie Kynsilehto eräs sen ajan parhaista ratsastajista, Christopher Wegelius oli uransa huipulla ja Horse Show’n voimahahmo Tom Gordin oli liiton esteratsastuksen päävalmentaja. Mukana on tietysti myös ratsastajia, joista ei ole 90-luvun jälkeen kuulunut juuri mitään, kuten Ilona Virtanen, Sanna Mattinen, Jari Sneck ja Erkki Vähäkallio.
Vaikka aika onkin muuttunut, laji itse on muuttunut hyvin vähän. Perusteet ovat samat kuin 29 vuotta sitten. Esteratsastus-kirjan suurin ansio on sen selkeys ja helppolukuisuus. Turha pönötys on jätetty pois, asiat sanotaan niin kuin ne on ja kirjassa lähdetään aivan alusta. Alkeisratsastajakin pystyy seuraamaan kirjan havainnollisia ohjeita siitä, miten esteratsastaja istuu satulassa, ravaa ensimmäisten maapuomien yli ja ylittää ensimmäisen esteensä. Sen jälkeen lukija saa katsauksen esteratsastukseen kilpailulajina ja perussääntöihin. Voisi sanoa, että säännöt ja termit ovat niitä harvoja asioita, jotka ovat muuttuneet. Enää ei puhuta kuonohihnoista eikä armeijan satuloista. Kieltoja sai radalla tulla kahden sijasta kolme ja hylkäys tuli vasta toisesta putoamisesta.
Teoksen on julkaissut Ratsastuskustannus Oy, joka julkaisi niihin aikoihin Ratsastaja-lehteä. Kirjan kirjoittajina toimivat Ratsastaja-lehden päätoimittaja Anne Saarinen ja esteratsastaja Pekka Larsen. Larsen kertoo, että kirjan oli juuri tarkoituskin olla yksinkertainen ja selkeä perusteos. Hän sanoo aina ihailleensa Kyra Kyrklundin ja George Morrisin kykyä yksinkertaistaa vaikeitakin asioita ja pyrki kirjaa kirjoittaessaan samaan selkeyteen, sillä selkeä opetus mahdollistaa tehokkaan oppimisen. Oppaalle oli mitä ilmeisimmin tilausta, sillä painos myytiin loppuun. Nykyään sitä löytää enää kirjastojen ja joidenkin divarien hyllyistä. Larsen muistelee, että Ratsastaja-lehti oli parempi kuin jälkeen tulleet uudemmat lehdet. ”Se oli erinomainen lehti omana aikanaan. Se sulautettiin sittemmin osaksi Hevosurheilua. Voisi sanoa, että laadukas ratsastusjournalismi päättyi Ratsastaja-lehden mukana”, hän kuvailee. Ratsastaja-lehden tarun päätyttyä kustantamo julkaisi kolmen kirjan sarjan, joista Esteratsastus oli yksi.
Virossa osataan ottaa oppia
Suomessa kirja on painunut unohduksiin, mutta Virossa sitä luetaan edelleen – ja virolainen esteratsastus menestyy. Horse Fairissa maaliskuussa 2016 Susanna Granrothin ohella lehdistötilaisuudessa oli joukko virolaismiehiä. Larsenilla on pitkä kokemus yhteistyöstä virolaisratsastajien kanssa. ”Kävin Virossa ensi kerran 1980-luvun puolivälissä, jolloin se oli vielä osa Neuvostoliittoa. Rein Pill kävi silloin Suomessa ratsastamassa, ja suhtautuminen häneen oli säälivää vaikka hänen taitonsa myönnettiinkin, sillä Virossa olosuhteet, varusteet ja tietotaito olivat varsin surkealla tolalla. 25 vuoden aikana on tapahtunut valtava muutos”, sanoo Pekka Larsen.
Virolainen esteratsastus on onnistunut Larsenin mielestä oppimaan suomalaisten virheistä ja poimimaan eri järjestelmien parhaat palat, vaikka maa on pieni eikä sikäläisellä liitolla suuria rahoja. Varat osataan kuitenkin käyttää hyvin. Suhtautuminen ratsastusurheiluun on ammattimaista ja virolaiset ovat ottaneet paljon vaikutteita Keski-Euroopasta. ”Virolaisessa ratsastajainliitossa on samanlainen systeemi, mistä Suomessa luovuttiin 2000-luvun alussa. Silloin jokaisella lajilla oli lajijohtaja, joka keräsi ympärilleen haluamansa tiimin. Olympialajien lajijohtajat olivat SRL:n hallituksessa. Lajijohtaja vastasi lajinsa asioista hallitukselle. Hänellä oli todellista valtaa, mutta myös vastuuta. Rakenne oli yksinkertainen, ja silloin liitossa oli huomattavasti vähemmän palkattua henkilökuntaa. Nyt lajijohtajilla ei ole valtaa, henkilökunta on paisunut ja liiton hallitus puuttuu joka asiaan. Nykyinen systeemi on mielestäni sekava, byrokraattinen ja kallis. Johtajia ja päälliköitä on aivan liikaa”, Larsen summaa. Hän on sitä mieltä, että rahaa kuluu paitsi liikaa, myös vääriin kohteisiin. ”Yksi liiton suurimmista satsauksista viime vuonna oli palkata linjajohtajaksi Eero Simojoki, jonka tausta on moottoriurheilussa. Ulospäin ei ole ainakaan näkynyt, mitä hän on palkkansa eteen tehnyt. Samaan aikaan ratsastajia ja hevosenkasvattajia yhteen tuovan Ride My Horse -projektin budjetti oli nolla euroa, vaikka se nimettiin kärkihankkeeksi.”
Kurssia on yritetty jossain määrin korjata, ja muulta elämänalalta tullut tuore silmäpari ei välttämättä ole aina huono juttu. Vuonna 2014 liitto palkkasi kehitysjohtajaksi entisen olympiakomitean jäsenen Kari Niemi-Nikkolan ja huippu-urheilun asiantuntija Jorma Vertaisen selvittämään, mitä asioita voitaisiin tehdä paremmin. ”He tekivät erinomaista työtä, mutta nuo ansiokkaat selvitykset on tehokkaasti unohdettu. Saimme pitkään penätä liiton hallitukselta noita papereita luettavaksi, ja siellä oli erinomaisia havaintoja. Molemmilla oli hyviä, konkreettisia ehdotuksia toimintatapojen parantamiseksi. Jotta muutos olisi edes voinut tapahtua, liitossa olisi pitänyt ensin myöntää että asioita on tehty väärin”, sanoo Larsen.
Selvityksistä ilmeni, että lajin sisällä on paljon hyvää erityisesti harrastajatasolla. Harrastajakunta on laaja ja innostunut, ratsastuskouluissa opetus on pätevää. Kilpailutoiminta on hyvin organisoitua ja kannustaa ratsastajaa kehittymään aina seuraavalle tasolle. Liitossa suurin ongelma on ”sekava ja monipolvinen johtamisjärjestelmä, ja siellä väännetään siitä, kuka mistäkin päättää,” kuvaili Niemi-Nikkola tilannetta. Toisin sanoen valta ja vastuu ovat hukanneet toisensa. Lisäksi liitolla oli Niemi-Nikkolan mukaan liikaa projekteja. Hän kehotti Ratsastuksen yhteistyötapahtumassa vuonna 2014 pitämässään puheessa liittoa valitsemaan muutaman projektin ja katsomaan, että ne toteutuvat, ja vasta sen jälkeen olisi seuraavan projektin vuoro. Myös Jorma Vertainen summasi liiton toimintaa Urheilufoorumissa marraskuussa 2014 ja sanoi, että liitossa tarvittaisiin ”kylmää resurssien kohdentamista ja tarpeettoman tekemisen karsimista”. Peli ei ole missään nimessä silti menetetty, mutta sen eteen tarvitaan konkreettisia tekoja. Kuten Jorma Vertainen sanoi puheessaan: ”Teillä on oikein hyviä suunnitelmia, luultavasti parhaiten dokumentoitu laji Suomessa. Kaikki on paperilla, vain toiminta puuttuu. Kun siirrymme omista poteroista yhteistyöhön, lakkaamme olemasta tyytyväisiä nykytilanteeseen ja teemme ratsastajista urheilijoita, menestys on mahdollinen.”
Kari Niemi-Nikkolan esitys YouTubessa SRL:n kanavalla.
Jorma Vertaisen esitys YouTubessa SRL:n kanavalla.
