Haminasta kotoisin oleva esteratsastuksen suomenmestari vuodelta 2019, Henna Kaaro, on elävä esimerkki siitä, että menestys on joukkuelaji. Yksi tukija on kuitenkin aina ollut ylitse muiden: isä joka kuskaa, kustantaa ja kannustaa.

Kun Henna Kaarolta kysyy uran merkittävistä hahmoista, lista on pitkä ja kuitenkin merkityksellinen. Rinnalle on aina tarvittu joku kokeneempi, joka on juuri sillä hetkellä osannut kehittää Kaaron taitoja eteenpäin ja auttanut nousemaan seuraavalle askelmalle.

Kaaron perheessä ratsastus on ollut isän ja tyttären yhteinen harrastus, äiti on enemmän tukenut taustalla. Kuljetusyrittäjänä toimiva isä Sami Kaaro on ajanut hevosautoa tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Välillä isä on jopa tehnyt lyhyempää työviikkoa voidakseen lähteä kuskaamaan tytärtä hevosineen kilpailuihin ja valmennuksiin.

Kesällä Henna Kaaro yllätti esteratsastusväen ja itsensä totaalisesti hyppäämällä Doctron kanssa suomenmestareiksi. Voitto tuli aivan puskista.

– Suomenmestaruuden voitto tuntui uskomattomalta, tosi hyvältä ja ihan hullulta. Olinhan ensimmäistä vuotta seniorien luokassa, minulla ei ollut kokemusta 150 sentin radoilta. Lähdimme matkaan sillä mielellä, että tästä saa kokemusta isommilta radoilta. Viimeisenä päivänä kun ratsastin perusradalta nollan, itkin ja tärisin. En voinut uskoa, että lähtisin uusintaan ratsastamaan mestaruudesta, Kaaro kuvailee tuntemuksiaan.

Mestaruuden jälkeen hän on hypännyt maailmancupin osakilpailuja Riiassa ja Tallinnassa. Maailmancupin kilpailu on ollut yksi hänen esteratsastushaaveistaan.

– Koko kausi on ollut sellainen, että olen saanut nipistää itseäni varmistaakseni, että se todella on totta.

Talutusratsastuksesta koukkuun hevosiin

Vuoden 2019 esteratsastuksen suomenmestari ei syntynyt hevosen selkään vaan aloitti kaverin seurana 7-vuotiaana talutustunneilla Ravijärven Hevostilalla Virolahdella.

– Suosikkini oli Ellu (Elisabet), ja tykkäsin myös Topista (Topik).

Elisabet oli kevytrakenteinen poni, jossa oli mukana hieman täyttä verta. Yleensä poni meni ihan mukavasti, mutta kun se kiihtyi, oli vain yksi hujaus kun se oli kentän toisessa päässä. Toinen mieleen jäänyt poni, Topik, oli leppoisa eestinponi.

Kun ratsastus kolahti täysillä, tunnille mentiin joka säässä.

– Muistan että joskus oli kova pakkanen, ja Nina soitti isälle ja mainitsi, että tunti voidaan toki pitää, mutta täällä on sitten todella kylmä. Isä vastasi, että me olemme jo matkalla.

Sami Kaaro on itse allerginen hevosille, mutta se ei ole estänyt olemasta kaikessa mukana.

Alkeisvuosien jälkeen Kaaro sai ensimmäisen oman ponin, Blinka van de Eindhoeven, jolle löytyi paikka lähempää kotoa, Hevoshovista eli Lautalan tallista. Siellä Kaaro viihtyi peräti 12 vuotta, minä aikana ura kehittyi ensiponista GP-tasolle asti. Vasta viime talvena Kaaro muutti hevosineen Hevoshovista Haminasta Janakkalaan Hattel Horselle, Sanna Backlundin oppiin.

Hyvä valmentaja opettaa ja vaatii

Ponivuosiltaan Kaaro nostaa esiin edesmenneen Veikko Heikkilän. Kaaron mielestä valmentajan ei kuulu päästää oppilasta liian helpolla, mutta asiat pitää selittää niin juurta jaksain, että ratsastaja ymmärtää.

– Veikko väänsi rautalangasta. Muistan kun hän tarttui ohjista ja sanoi, että tämä on pitkä myötäys ja tämä on lyhyt myötäys. Pitkää myötäystä käytetään pituusesteellä ja lyhyttä pystyesteellä. Veikko piirsi meille maahan linjan, jota pitkin tuli ratsastaa ja opetti katsomaan ponnistuspaikkaa, Kaaro muistelee.

Henna Kaaro ja Doctro eli Dino. ”Lempeä jättiläinen”, kuvailee Kaaro ruunaa. Kuva: Sara Bohadjum.

Isän ohella Henna Kaaron uran toinen peruskallio on luottohevonen ja suomenmestaruusratsu Doctro – tai Dino, kuten Kaaro sitä kutsuu. Doctrosta puhuessa hymy leviää korviin. Puusilmäinenkin näkee jo kaukaa, että nämä kaksi toimivat saumattomasti ja ovat toistensa parhaita ystäviä.

– Se on ihana persoona, lempeä jättiläinen, aina korvat hörössä. Kaikki käy, Dino yrittää aina parhaansa ja vähän enemmänkin.

Alkuhankaluuksilta ei silti säästytty, vaikka hevonen oli mitä yhteistyöhaluisin. Poniratsastajalta kesti aikansa tottua hevosen räjähtävään ponnistukseen. Silloinen valmentaja Juhani Eho vertasi hevosta liian voimakkaaseen moottoripyörään kuljettajan kokemukseen nähden.

– Meinasin tippua aluksi jokaisessa hypyssä, kun siinä oli niin paljon potkua.

Kaaron toinen kilpahevonen, kolme vuotta hänellä ollut Ikon, taas on aivan erilainen luonne. Sille ei missään nimessä kaikki käy.

– Sanoisin, että Ikon on tammamainen ruuna. Kestää aikansa, ennen kuin sen luottamuksen voittaa. Se viihtyy mieluiten omassa rauhassaan, ja päästää vain harvat ja valitut lähelleen. Se epäilee uusia ihmisiä ja nyt tuntuu, että yhteinen sävel on löytynyt. Nyt kun se luottaa, se on todella kiva ja tekee kaikkensa ratsastajan eteen, sanoo Kaaro ja koputtaa kahvilan puista pöytää.

Aina ei voi voittaa, ei edes Henna Kaaro. Kun kisa menee päin prinkkalaa, ilme tiukkenee ja aivoissa käy raksutus. Isä ja poikaystävä ymmärtävät jo antaa tilaa. Miksi meni pieleen, mitä olisi voinut tehdä toisin? Oman miettimisen lisäksi hän yleensä kysyy valmentajan mielipidettä. Kun asia on käsitelty ja tapauksen tuoma opetus löytynyt, Kaaro ei enää palaa asiaan. Hän ei jää loputtomiin jossittelemaan ja märehtimään asioita vaan suuntaa katseen hyvin nopeasti seuraavia haasteita kohti.

Nykyisen valmentajansa Sanna Backlundin Kaaro löysi Mikko Mäentaustan avulla. Kuuden viikon tehokas ”leiri” Saksassa veti Kaarosta esiin kykyjä, jotka tekivät vaikutuksen Mäentaustaan. Ratsukko hyppäsi noiden viikkojen aikana paljon ratatehtäviä. Mäentausta soitti Sanna Backlundille ja sanoi, että täällä olisi yksi ratsukko, josta Backlund voisi hioa esiin timantin.

Kaaro kävi Backlundin silmän alla valmennuksessa epävirallisesti maajoukkuekatsastuksessa ja Backlund arveli, että ratsukossa on kyllä potentiaalia, mutta he ovat vielä raakoja, ainakin maajoukkuetta ajatellen. Backlund alkoi valmentaa Kaaroa.

Kaaro itse ajattelee, että maajoukkueeseen pääseminen on vielä kaukainen haave. Hän uskaltaa unelmoida vain seuraavasta askeleesta.

Henna Kaaro kuvailee Ikonia tammamaiseksi ruunaksi, jonka luottamuksen voittamiseen menee jonkin aikaa, mutta sen jälkeen hevosesta tulee uskollinen ystävä. Kuva: Sara Bohadjum.

Isä teki lyhyempää työviikkoa voidakseen kuskata valmennuksiin

Kuljetusralli paheni aina vain. Haminasta ajettiin kerran viikossa Janakkalaan kolme tuntia suuntaansa, saman verran myös kerran viikossa Karjaalle Iia Tabermannin kouluvalmennuksiin. Viikonloput menivät kisoissa. Kuskina toimiva isä lyhensi työviikkoaan voidakseen toteuttaa kaiken, ja siltikin ehti käydä kotona vain pyörähtämässä. Suomessa kuorma-autokortin saa nykyään vasta 21-vuotiaana, joten isän apua tarvittiin edelleen. Tilanne alkoi käydä mahdottomaksi.

– Hamina on sen verran syrjässä, että joka paikkaan oli pitkä matka. Jos reissuun lähti, oli melkein pakko olla yötä. Toinen vaihtoehto oli tulla yömyöhällä kotiin ja lähteä uudestaan klo 5 aamulla kisapaikalle, kuvailee Sami Kaaro.

Oli siten vain järkevä siirto, että vuoden 2019 alussa Kaaron hevoset muuttivat Janakkalaan. Henna Kaaro työskentelee omassa kauneusalan yrityksessään Haminassa.

– On helpompi ajaa sieltä henkilöautolla Haminaan kuin jyrryttää hevosautolla Haminasta muualle. Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevasta Janakkalasta on tunnin matka Ypäjälle, Järvenpäähän, Helsinkiin tai Tampereelle.

Vielä kerran Kaaro haluaa sanoa, että ei olisi pystynyt yksin koskaan tähän kaikkeen. Isän horjumaton luottamus on ollut Henna Kaaron uralle elintärkeää.

– En millään pystyisi rahoittamaan tätä kaikkea itse. Iskä ei koskaan, ei ikinä, ole menettänyt uskoaan minuun. Olen superkiitollinen, että saan mahdollisuuden katsoa kortit loppuun asti.

Suomenmestarin mielestä olisi kiva, jos Suomessa voisi hypätä kokemuksen vuoksi 160 sentin ratoja. Kuilu Eurooppaan on iso, ja harjoituksen myötä se pienenisi.

– Mutta kuka niitä hyppäisi? Kaikki sen tason ratsastajat ovat jo lähteneet maasta.

Ratsastajana Kaaro katsoo olevansa vielä keskeneräinen. Hän on edennyt uralla askeleen kerrallaan, ja hän lupaa että sama tyyli jatkuu. Hän ratsastaa niin pitkälle kuin rahkeet riittävät ja seuraava askel on olemassa.

– Selvitän, kuinka pitkälle pääsen urheilijana. Mihin elämä vie, en tiedä. Ehkä ulkomaille, ehkä pysyn Suomessa.

Siivet ovat kasvaneet, mutta juuristaan hän aikoo pitää kiinni. Haminassa häntä pitävät vanhemmat ja ystävät. Hän haluaa muistaa, mistä on tullut ja että ei ole tehnyt menestystään yksin.

Henna Kaaro, Doctro

Esteiden aluehallimestaruuden aikaan keväällä 2016 Henna Kaaro ja Doctro olivat työskennelleet vasta puoli vuotta yhdessä.

Henna Kaaron uran pilarit

Isä: ”Iskä on uskonut minuun silloinkin, kun en ole itse uskonut itseeni.”

Nina Heikkola: ”Ninan tunneilta sain todella hyvät perusteet, hän on tarkka opettaja, joka kiinnittää koko ajan huomiota istuntaan. Nina Huuhon heppakerhosta opin paljon.”

Essi Lautala: ”Essi on ollut tukenani koko ratsastusuran ajan.”

Suvi Lahtinen: ”Fysioterapeutti-ratsastuksenopettaja Suvi Lahtinen oli oheiskuntotreenarini. Hän teetti minulla oheisliikuntaharjoituksia ja hieroi.”

Veikko Heikkilä: ”Veikko on jäänyt mieleen tarkkana ja vaativana valmentajana. Hän väänsi rautalangasta.”

Anni Kaaro: ”Anni auttoi ensimmäisen ponini hankinnassa ja valmensi minua silloin.”

Juhani Eho: ”Juhanin avulla minusta tuli hevosluokkien ratsastaja. Hän auttoi mukautumaan Doctron hyppyihin.”

Mikko Mäentausta: ”Kuudessa viikossa Mikon luona kehityin valtavasti, Mikko auttoi nousemaan isommille radoille.”

Maarit Kähäri: ”Maaritin sileän valmennukseen siirryin, kun muutin Janakkalaan. Maarit on ollut korvaamaton apu istuntaani ja kehonhallintaani. Maaritin avulla olen löytänyt aivan uuden tatsin sileän työskentelyyni.”

Sanna Backlund: ”Sanna on mieletön. Valmentaja ja ystävä. Sannaan minulla on sellainen valmentajasuhde, mikä jokaisella urheilijalla tulisi olla. Jos Sanna sanoo minulle jotain, luotan siihen sokeasti.”