Patologieläinlääkärinä Georgian yliopistossa toimiva Elizabeth Uhl tutkii koepaloja ja tekee eläimille ruumiinavauksia. Hän on myös innokas ratsastuksen harrastaja, ja siksi kiinnostunut hevosen fysiologiasta.
Hän on pitkän uransa aikana nähnyt, miten työvälineet kehittyvät koko ajan ja niitä voidaan käyttää yhä tarkempaan tutkimukseen. Hänen ryhmänsä on skannannut joitain kokonaisia hevosia niiden kuoleman jälkeen. Eräästä kuolleesta hevosesta tehtiin kolmiulotteinen malli, jota voitiin liikutella ruudulla ja muutella sen asentoa.
– Skannasimme sen pala kerrallaan ja liitimme kuvat ohjelmaan, jonka avulla saatoimme rekonstruoida sen liikkeen. Pystyimme näin näkemään hevosen myös suoraan ylhäältä, mikä on sellainen kuvakulma, josta sitä ei yleensä nähdä, Elizabeth Uhl valottaa.
Kuva: Elizabeth Uhl
Kuvakulma suoraan ylhäältä paljastaa, miten hevosen ranka heilahtaa vuorotellen vasemmalle ja oikealle sen kävellessä. Esimerkkinä olevan skannatun hevosen kohdalla kävi niin, että selkärangan liike ei ollutkaan symmetrinen vaan se heilahti aina hieman enemmän vasemmalle kuin oikealle, ja niska otti liikkeen vastaan joka kerta.
– Kompensoidakseen vasemmalle heilahtavaa liikettä hevonen piti päätään koko ajan hieman käännettynä oikealle. Kun hevonen avattiin, havaittiin että sen niska kaartui oikealle, nikamat olivat oikeasta syrjästään kuluneempia kuin vasemmasta. Se johtui siitä, että niskaan kohdistui epäsymmetrisiä voimia.
Lääkärikielellä sanottuna nikamien välissä olevissa pienissä fasettinivelissä oli epäsymmetriaa, mikä on ollut kivuliasta hevoselle. Tapaus ei jäänyt ainoaksi. Tällaisia tulee vastaan koko ajan enemmän – ei siksi, että hevoset olisivat nyt kierorankaisempia kuin ennen vaan siksi, että sitä osataan katsoa ja etsiä. Aiemmin tutkijat lähinnä purkivat selkärangan osiin päästäkseen tutkimaan selkäydintä, jolloin rangan vauriot jäivät huomaamatta, koska niitä ei tutkittu. Kun tutkijat ovat muuttaneet tutkimustapaa niin, että selkärankaa tutkitaan nyt enemmän kokonaisuutena, heille tulee vähän väliä vastaan tapauksia, joissa hevosella on ollut neurologinen sairaus siksi, että jokin nikama painaa selkäydintä. Tutkimustavan muutoksesta johtuu sekin, että patologin pöydältä löytyy aiempaa enemmän hevosia, joilla on nivelrikkoa niskassa.
Hevosen kaularangan ylimmät nikamat eli niska kuvattuna Heurekan Animal Body Worlds -näyttelyssä.
Samaan epämiellyttävään tulokseen voi päästä myös ihan tavallisella ratsastuksella. Jos ratsastaja on oikeakätinen ja hänellä on tapana vetää koko ajan oikeasta ohjasta enemmän kuin vasemmasta huomaamatta sitä itse, hevonen kompensoi pään asentoa siirtämällä kehoaan vastakkaiseen suuntaan. Lopputulos on sama.
– Vasenkätiset ovat oikeastaan tässä suhteessa onnekkaita, koska heidän käsivarsiensa lihakset ovat suurin piirtein yhtä vahvat. Se johtuu siitä, että he käyttävät kyllä vasenta kättään, mutta joutuvat myös käyttämään oikeaa, koska elämme oikeakätisessä maailmassa, Elizabeth Uhl huomauttaa.
Tieto lisää tuskaa, mutta on myös avain ongelman ratkaisuun.
– Toispuoleisuus ei välttämättä ole ongelma, mutta se vaatii ainakin sen, että ratsastaja on tietoinen sen asteesta, Uhl sanoo.
Teknologian kehittyminen avaa uusia tapoja saada tietoa hevosten elämästä, mutta se ei poista tarvetta perinteiselle tieteellisen tutkimustiedon tuottamiselle. Hevostutkimuksen ongelmana on, että se on kallista, paljon kalliimpaa kuin ihmisillä suoritettu tutkimus, ja resurssit ovat rajallisia. Yksi hyväkään tutkimus ei itsessään riitä, vaan tarvitaan toinen tutkimus, joka vahvistaa ensimmäisen tai tarkentaa sitä. Siksi Uhl kehottaa varovaisuuteen. Yhden tutkimuksen perusteella ei kannata muuttaa mitään hevosten elämässä. Ongelmana on, että korkeiden kustannusten takia toinen tutkimus jää usein tekemättä ja ensimmäisen tutkimuksen tuloksista tulee yleinen totuus.
– Jos yksi tutkimus sanoo, että tekijöiden A ja B välillä on yhteys, toinen tutkimus saattaa sanoa, että ei ole. Toisen tutkimuksen asetelma on ehkä hieman erilainen tai siinä on isompi määrä tutkittavia yksilöitä, eri populaatio tai muuta erilaista. Kun tutkimusasetelma on sopiva, voidaan löytää puoltavia tuloksia melkein mille tahansa olettamalle, varoittaa Uhl.
