Esteratsastuksen euroopanmestari Peder Fredricsonilla oli onni saada syntyä hevostilalle Uppsalassa. Hän on ratsastanut kauemmin kuin jaksaa edes muistaa. Fredricsonin kahdelle pojalle ratsastus oli suurta hupia, he kilpailivat jatkuvasti, kumpi on ponillaan toista nopeampi, taitavampi tai onnekkaampi. Heidän leikeissään oli vain yksi sääntö: ponit piti hoitaa kunnolla. Tämän säännön oli asettanut isä Ingvar Fredricson. Veljesten huomiosta kilpaili myös toinen suosikkilaji, jalkapallo, jossa etenkin isoveli Jens oli lahjakas. Mitä Jens edellä, sitä Peder perässä – pallon perässä. Poikien harteilla olivat kaikki poniensa tallityöt karsinansiivouksesta lähtien. Isä ei aina ollut aivan tyytyväinen tapaan, jolla pojat hoitivat ponejaan, ja Peder Fredricson muistelee, että isä huomautti asiasta muutamia kertoja.
Sitten tuli päivä, jolloin pojat kokivat elämänsä järkytyksen. He tulivat koulusta kotiin ja saivat havaita, että ponien talli oli kokonaan tyhjennetty. Ponit ja varusteet olivat poissa, vain yksinäinen jalkapallo keskellä lattiaa. Pojat luulivat ensin, että tallissa oli käynyt varkaita, mutta isä sanoi myyneensä ponit, koska pojat eivät huolehtineet niistä riittävän hyvin vaan olivat pienillä arkipäivän valinnoilla osoittaneet, että kahdesta rakkaasta lajista jalkapallo oli voittanut. Isä antoi poikien itkeä pari päivää ja paljasti sitten, että ponit oli vain siirretty toiseen paikkaan. Pojat saivat poninsa takaisin ja opetuksen, jota eivät koskaan unohtaisi.
Leikin loppu
Pederin ollessa 10-vuotias perheen isä sai paikan Flyingen valtionsiittolan johtajana. Poikia harmitti, sillä leikit oli nyt leikitty ja oli aika siirtyä ohjattuun, tavoitteelliseen ratsastukseen. Peder Fredricson myöntää, että muutos harmitti häntä, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli oikeastaan onnenpotku. Aika aikaansa kutakin. Se, että ratsastus oli rämäpäistä leikkiä, oli hyvä alku. Se kehitti tasapainoa, putoamistaitoja ja loi pysyvän rakkauden lajiin, mutta tullakseen hyväksi ratsastajaksi ratsastusta piti toden teolla alkaa treenata. Maastolaukkailut veljen kanssa saivat hänet valitsemaan lajikseen kenttäratsastuksen. Harjoitukset sujuivat ilmeisen hyvin, sillä vuoden 1992 Barcelonan olympialaisissa nähtiin kenttäradalla 20-vuotias Peder Fredricson Ruotsista. Hänellä on tätä nykyä jonkin verran ikävä kenttäratsastusta, etenkin maastoratojen kävelyjä auringonnousun aikaan. Siinä oli erityistä tunnelmaa. Laji on kuitenkin hänen kohdaltaan kiellettyjen listalla.
Sibon oli Peder Fredricsonin ratsuna MM-kilpailuissa 2014. Sille sattui loukkaantuminen, Helsingissä se teki paluun radoille.
”Paine on paras kouluttaja”
Näihin aikoihin hän tapasi vaimonsa Lisenin. Fredricson tutustui vaimoonsa ollessaan töissä kuninkaallisilla hevostalleilla Tukholmassa. Hänen tehtävänään oli kouluttaa kuninkaallisen saattueen ratsukoita ja toimia prinsessojen ratsastuksenopettajana. Molemmat ovat huippuesteratsastajia, ja heillä on kolme poikaa. Poikien esteratsastusmitta on ilmeisesti täyttynyt nuorena, sillä yksikään pojista ei ole kiinnostunut hevosista. Jalkapallo sen sijaan kiinnostaa kyllä.
Vuonna 2003 H&M etsi Malin Baryardin rinnalle sponsoroitavaa miesratsastajaa, jota voisi tukea matkalla kohti seuraavan vuoden olympialaisia, jotka järjestettäisiin Ateenassa. H&M otti yhteyttä kenttäratsastaja Fredricsoniin ja kysyi, olisiko tämä halukas ottamaan vastaan sponsorointisopimuksen. Asiassa oli muuan koukku: H&M sponsoroi vain esteratsastajia, ja tuen saadakseen Fredricsonin piti vaihtaa lajia. Fredricson otti haasteen vastaan. Paineet olivat kovat: hän oli ammattiesteratsastajana noviisi, silti sponsori halusi hänen selvittävän tiensä olympiajoukkueeseen vuoden sisällä. ”Paine on paras kouluttaja. Huippu-urheilijan pitää sietää painetta. Itse asiassa se on tekijä, joka nimenomaan tekee urheilijasta huipun”, sanoo Fredricson. Tältä ajalta on peräisin hänen tapansa kirjoittaa muistiin radankävelyn aikana kaikki, mitä hänen tarvitsee muistaa. ”Silloin alussa tuntui, että on hirveästi muistettavaa ja ajattelin, että tämä ja tämä asia pitää kirjoittaa ylös. Se toimi minulla, ja pidän siitä tavasta edelleen kiinni. Merkitsen lapulle kaikki suhteutetut etäisyydet. Lapussa saattaa lukea esimerkiksi 25 metriä ja kuusi laukka-askelta. Se on minun tapani. Yleisesti ottaen mikä tahansa systeemi on hyvä, jos se tuntuu omalta ja se toimii.” Fredricson selätti paineet ja edusti Ruotsia Ateenassa.
Olympiahopean jälkeen EM-kisoista kelpasi vain kulta
Rion olympiahopean jälkeen tuli EM-kulta kotikisoista Göteborgista. Huippu-urheilijan paineensietokyky tuli jälleen kerran tarpeeseen. ”Minulta odotettiin kultaa. En normaalisti olisi sanonut ääneen toimittajille, että tähtään kultamitaliin, mutta nyt mikä tahansa muu olisi ollut liian vähän”, hän kuvailee. Viimeisen päivänä viimeisen radan jälkeen ensimmäinen tunne oli helpotus, vasta sen jälkeen ilo voitosta. Puolen vuoden urakka oli ohi. Hän pisti kaiken peliin alusta alkaen. All in. ”Halusin olla jo ensimmäisenä päivänä nopea. Minua ärsytti jo etukäteen ajatus siitä, että varmistelisin alussa ja olisin lopulta toinen tai kolmas vain siksi, että olin ollut liian hidas ensimmäisenä päivänä.” Sitä ei saanut tapahtua.
Sekä olympiaradalla että EM-kisoissa ykkösratsuna oli All In, jonka Fredricson bongasi eräistä kilpailuista. Hevonen ei ollut mitenkään erityisen upean oloinen, mutta sen hyppytyylissä oli jotain, mikä teki häneen vaikutuksen. ”All In on parhaimmillaan tiukoissa paikoissa. 140 cm radoilla se saattaa joskus pudottaa puomeja, isoilla radoilla ei juuri koskaan.”
Rahalla ei ole merkitystä
Ruotsi on pienehkö maa, josta tulee suhteellisen paljon huippuesteratsastajia. Miksi? ”Kuten missä tahansa lajissa, menestyvien urheilijoiden esimerkki kannustaa muita. Rolf-Göran Bengtsson ja Peter Eriksson ovat tasoittaneet tietä muille ja näyttäneet, että menestys on mahdollista”, arvelee Fredricson. Hän uskoo, että rahalla ei ole ratkaisevaa roolia, tärkeämpää on kunnianhimo. Jos joku on vakaasti päättänyt päästä huipulle, sinne löytyy yleensä jokin väylä. ”Liian kallis laji” on Fredricsonin mielestä vain tekosyy. ”Eräät maailman parhaista ratsastajista tulevat vaatimattomista oloista. Jos raha ratkaisisi kaiken, huipulla nähtäisiin eri naamoja kuin nyt. Tarpeeksi sinnikäs löytää kukkarolleen sopivaa tai ilmaista ratsastusta vaikka kalliista Tukholmasta, jos on valmis tekemään töitä ja oppimaan”, hän vakuuttaa.
Mestarin vinkit menestykseen
1. Satsaa laatuhevosiin.”Ratsastaja-tallinpitäjän tärkein tehtävä on hankkia hyviä hevosia talliinsa. Mitä enemmän ikää tulee, sen selvemmin tajuan laadun merkityksen. Kenttäratsastuksessa on helpompi tehdä keskinkertaisesta hevosesta hyvä kuin esteratsastuksessa”, sanoo Fredricson. Jos mennyttä voisi muuttaa, hän käyttäisi aikaa enemmän hyvien hevosten löytämiseen ja vähemmän siihen, että yrittää tehdä tallissa jo olevista melko hyvistä hevosista huippuja. Lahjakkuus vaikuttaa kaikkeen hevosen terveyttä myöten. Kun se on luontaisesti hyvä hyppääjä, sitä tarvitsee rasittaa vähemmän hyppäämisellä ja se säilyy terveempänä. Vähemmän lahjakas joutuu tekemään enemmän töitä ja sille tulee helpommin rasituksesta johtuvia vaivoja. Laadun merkki on paitsi hyppykyky, myös kilparadoille sopiva luonne.
2. Säästä voimiasi päätöksentekoon. ”Voittaja on se, jonka henkinen kantti on vahvin viimeisenä kilpailupäivänä. On helppoa alkaa kysellä muilta, miten joku osuus pitäisi ratsastaa, etenkin kun alkaa olla jo hieman väsynyt kilpailurupeaman lopulla. Päätöksenteko ja päätöksessä pysyminen vaativat henkisiä voimia. Yksi menestystekijöistä onkin säästää voimia mahdollisimman paljon viimeiselle päivälle, jolloin muut eivät enää jaksa ajatella itse vaan kyselevät toisiltaan ohjeita.”
3. Etsi oma tapasi. Kokeile eri tapoja eri asioissa ja mikä tuntuu itsellesi luontevimmalta, pysy siinä. Kun olet löytänyt omat tapasi, tee niistä rutiini. Rutiinit ennen kilpailuja auttavat vähentämään jännitystä ja tuovat henkisen turvallisuudentunteen.
Voisi luulla, että kaikkien saavutusten jälkeen Peder Fredricsonin motivaatio olisi hiipunut ja menestyksennälkä lakannut kurnimasta. Hän on eri mieltä. ”Ei motivaationi ole kadonnut mihinkään. Superlahjakkaiden hevosten etsintä jatkuu. Jokainen uusi hevonen on uusi alku ja uusi mahdollisuus.”
Ratsastuskuva: Franz Venhaus. Sibon ja Fredricson MM-kilpailuissa 2014.
