Hevosala on tunnettu siitä, että alan yrityksiä on vaikea saada kannattamaan. Kaakkois-Suomessa ratsastuskoulujen tuntihinta pyöri 25-30 eurossa. Mitä tästä ajattelevat ratsastuskouluyrittäjät? Voiko yritys olla kannattava? Epäkiitollisen työn maineesta huolimatta uusia yrityksiä ilmaantuu aika ajoin perinteisten toimijoiden joukkoon.
Virolahtelainen Nina Heikkola on pyörittänyt Ravijärven Hevostilaa jo 16 vuotta, ja on nähnyt monen ratsastajan aloittavan ja lopettavan. Hän on huomannut, että ratsastajista on tulossa elämysten metsästäjiä. Yhä enemmän on niitä, jotka haluavat vain käydä toisinaan istumassa hevosen selässä ja harvempi jaksaa sitoutua harrastukseen. ”Osa ratsastajista käy kokeilemassa eri talleilla: tunti siellä, tunti täällä ja tunti tuolla. Harrastaminen on todella epäsäännöllistä ja silti odotetaan että asioissa edistytään mitä todellisuudessa ei missään nimessä voi tapahtua ilman säännöllistä ja johdonmukaista harjoittelua. Myös ratsastajien kunto on jonkin verran heikompi kuin aiemmin. Mutta täytyy sanoa, että niitäkin on, jotka osallistuvat tapahtumiin ja hakevat tietoa harrastuksensa tueksi. He saavatkin sitten lajista enemmän irti ja edistyvät,” valottaa Heikkola.
Nina Heikkolalle oma rakas hevonen on voimavara arjessa.
Heikko peruskunto ja epärealistisia odotuksia
Nastolassa toimivan Ponitaivaan yrittäjä Lia Merimaa on 10 toimintavuoden aikana pannut merkille samoja suuntauksia kuin Heikkola, mutta lisää yhtälöön vielä epärealistiset odotukset. Ponitaivas on yhdistelmä ratsastuskoulua ja ratsastusterapiatoimintaa, ja ratsut ovat nimenomaan poneja. ”Asiakkaat eivät enää ole valmiita sitoutumaan samaan talliin vaan vaihtelevat paikkoja useammin, moni ei enää halua sitoutua pitkäjänteiseen harjoitteluun. Lapset joko pelkäävät kovasti aloittaessaan tai eivät ollenkaan ymmärrä, että hevonen on elävä eläin. Lapsilla on usein ajatus, että kun he niin kovasti rakastavat sitä lempiponiaan, niin poninkin pitäisi rakastaa ja ymmärtää heitä, kuten Disney-elokuvissa”, sanoo Merimaa ja jatkaa: ”Lapset eivät ole kovin oma-aloitteisia tekemään asioita. On voitu käydä tunneilla jo vuosia, eikä edelleenkään saada esimerkiksi kuolaimia ponin suuhun, kun ei uskalleta olla riittävän lähellä eläintä. Ratsastajien fyysinen kunto on huono, eikä sen parantamiseksi olla valmiita tekemään mitään. Outoa on myös se, ettei ratsastajan ylipainosta saa sanoa, hevosen tulisi vain kestää ja kärsiä kaikki, koska pitäähän ylipainoisenkin saada harrastaa.” Hän kaipaa liitolta päivitystä aloittavien ratsastajien ohjeisiin esimerkiksi siitä, millainen pohjakunto tarvitaan harrastuksen aloittamiseen.
Ravijärvelläkin on huomattu, että hevosen tai ponin harjaaminen tai satulointi ei onnistu ilma apuhenkilöä, puhumattakaan siitä että hevosen selässä olisi kovin paljon sananvaltaa kun se hankala tilanne sitten sattuu tulemaan. ”Tunneilla usein mennään hevoseläimen hyväntahtoisuuden varassa”, muotoilee Heikkola.
Ponitaivaan ponit ja yrittäjä Lia Merimaa olivat mukana Horse Show’ssa 2016 lasten matineassa.
Ei kannattavaa, mutta palkitsevaa
Ratsastuskouluyrittäjä tarvitsee aimo annoksen idealismia ja hyvää mieltä, sillä rahan takia sitä työtä ei tehdä. Moni hevosyrittäjä on viettänyt suurimman osan elämästään hevosten parissa. Kannattaako se taloudellisesti? Konkarien mielestä ei, tai ainakin se on hyvin haasteellista.
”Etelä-Kymenlaaksossa on liikaa ratsastuskouluja. Ratsastajamäärä on vakio, ja ratsastajia ei ole eikä uusia aloita niin paljon, että kaikille riittäisi asiakkaita. Tuntihinnat ovat alhaiset ja kulut korkeat”, summaa Nina Heikkola Ravijärven Hevostilalta.
Ponitaivas on pyrkinyt pitämään tuloksen tasapainossa järkeistämällä töitä. Mitä voi tehdä koneellisesti, se tehdään. Ponit asuvat pihatossa ja ne kengitetään itse, jolloin ei tule kengityssepän laskuja. ”Ponit tarvitsevat vähemmän ravintoa kuin isommat hevoset, mutta pystyvät tekemään saman tilin tunnilla, joten ovat sikäli kannattavampia työntekijöitä, edellyttää toki, että ovat hyvin koulutettuja ja tehtäviinsä soveltuvia. Ponit (ja suomenpienhevoset) ovat yleensä terveempiä ja jaksavat tehdä työtä vanhoiksi, myös hankintahinta on puoliveristä ratsua alhaisempi. Itse olen päätynyt kasvattamaan tulevat opetusponimme ja kouluttamaan ne itse, se toki vaatii myös aikaa ja tilaa, mutta meillä ollut toimiva ja kannattava systeemi.”
Merimaa toteaa silti, että ei tästä rahaa jää. ”Millään matikalla laskien tämä ei ole kannattavaa. Jos itse on valmis tekemään työtä muutaman euron tuntipalkalla rakkaudesta lajiin vuorokauden ympäri ja ilman vapaita ja lomia, voi saada kaikki laskut maksettua. Karu tosiasia on, ettei tällä alueella kukaan ole valmis maksamaan hintaa, jolla toiminta olisi kannattavaa. Pääkaupunkiseudun hinnat ovat realistisemmat, mutta toki heidän muut kulunsa ovat vastaavasti korkeampia, mutta ehkäpä siellä joku ratsastuskoulu jopa kannattaakin,” hän miettii. ”Paljon pitää osata tehdä itse ja olla valmis tinkimään omasta vapaa-ajastaan. Työntekijät ovat kalliita, eli huonoa ei kannata palkata, mutta hyvää työntekijää täytyy myös todella arvostaa, sillä ovat painonsa arvosta kultaa. Valitettavasti tällä alalla on vaikea maksaa palkaa, jolla kukaan pitkään näissä hommissa pysyisi, mikä on surullista. Oman hankaluutensa aiheuttavat myös jatkuvasti lisääntyvä byrokratia ja paperisota, ihan kaikki on kirjattava ja eri tahojen sääntöjä ja määräyksiä on valtava määrä noudatettaviksi. ”
Kumpikaan naisista ei silti myönnä olevansa erityisen kyyninen, ehkä ihan vähän vain. ”En usko että olen kyynistynyt, mutta ajattelen asioita realistisemmin kuin nuorempana, tiedän mikä kannattaa ja mikä ei”, sanoo Nina Heikkola. Hevoset tuovat edelleen iloa elämään ja ammatin puolesta saa aina toisinaan iloita siitä, kun ratsukko alkaa toimimaan yhtenä. Hänellä oma rakas hevonen ja hyvät ystävät, joiden kanssa saa tuulettaa päätä, pitävät henkisen saldon plussan puolella. Merimaa pitää tärkeänä vapaapäiviä ja sitä, että tähtäin on tulevaisuudessa ja että on jotain, minkä eteen tehdä työtä, oli se sitten ratsastuskoulumestaruudet tai Horse Show’n matineanumero.
Uusi yrittäjä luottaa tulevaan
Kun pitkän linjan hevosyrittäjien kokemukset ovat näin karuja, täytyy ihmetellä, miten kukaan haluaa perustaa ratsastuskoulua.
Sellainen kuitenkin löytyy Haminasta. Keväällä perustetun Ratsastuskoulu Momentumin yrittäjä, ratsastuksenopettajan, fysioterapeutin ja Centered Riding -ohjaajan pätevyyden omaava Suvi Lahtinen on optimistisella mielellä. ”Oman ratsastuskoulun perustaminen on aina ollut haaveenani. Kun aikoinaan opetin isoissa ratsastuskouluissa, koin että en pysty huomioimaan jokaista ratsastajaa riittävästi”, hän kertoo. Syntyi ajatus pienestä ratsastuskoulusta, jonka painopiste on istuntatunneissa ja jossa jokainen ratsukko saa riittävästi huomiota. Poneja ja hevosia on Momentumissa neljä, joten ryhmän maksimikokokin jää neljään. Pienemmistä ryhmistä huolimatta Lahtinen ei halua hinnoitella itseään ulos vaan pitää tärkeänä, että tavallisella tallaajallakin on mahdollisuus käydä ratsastamassa.
Istuntapainotteisuuden lisäksi paletti poikkeaa tavanomaisesta ratsastuskoulusta siten, että suunnitelmissa on rakentaa tallin yhteyteen tila, jossa voidaan vetää ratsastajille suunnattua oheisliikuntaa. Lahtisen ratsastuskoulun tiloissa pidetään myös hevostaitokerhoa, mikä hänen mielestään puuttuu monen ratsastuskoulun yhteydestä. Eikä ajatus eläintenkoulutuksen tarjoamisesta ole sekään aivan perinteistä ratsastuskoulumeininkiä. ”Tällä hetkellä olen aloittanut opinnot eläintenkouluttajalinjalla, minkä avulla pyrin tuomaan asiakkaille tietoa hevosten kouluttamisesta sekä myös laajentaa yritystoimintaani eläintenkoulutukseen. Uskon, että tulevaisuudessa ihmiset ovat vielä enemmän kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan sekä myös eläinten oppimisesta. Luotan tulevaisuuteen,” sanoo tuore ratsastuskouluyrittäjä.
Suvi Lahtinen uskoo, että kilpailluilla markkinoilla pieni voi erikoistua ja pärjätä hyvin.
Kyllä, itse tunnustaudun asiakkaaksi, joka on käynyt kokeilemassa useammalla tallilla. Olen jo täti-iässä, mutta kaipaan opetukselta silti sitä, että minulta vaaditaan asioita. Vaaditaan täsmällisyyttä, pehmeyttä, rentoutta.. mitä tahansa, että kehittyisin paremmaksi ratsastajaksi. Kuitenkin monella ratsastuskoululla ongelmana on, että koska en ole nuori lupaus, opettamiseni on sivuseikka ja huomion saavat ne, joilla on potentiaalia (ja myös rahaa) vaikka mihin. Pahimmillaan tämä on tarkoittanut sitä, että olen ratsastustunnin aikana saanut yhden ainoan ohjeen asentoni korjaamiseksi. Niin kurjalta kuin tämä kuulostaakin, maksavana asiakkaana en koe saaneeni rahoilleni vastinetta. Se ei tietenkään ole harrastuksessa ykkösasia, koska kyse ei todellakaan ole pelkästä rahasta. Mutta mennessäni ratsastuskouluun ja käydessäni siellä esimerkiksi puoli vuotta odotan, että minua kohdellaan iästäni huolimatta tasavertaisena ja myös minulle annetaan mahdollisuus kehittyä ja korjata virheitäni. Ei minustakaan ole mukavaa se, että joudun vaihtamaan tallia toistuvasti.
Tietysti pitää käydä eri paikoissa kokeilemassa, kunnes löytää sen missä viihtyy ja missä kokee saavansa vastinetta rahoilleen. Aikuiset ovat todennäköisesti tarkempia siitä, mihin rahansa vievät, kun ne on itse vaivalla ansaittuja pennosia.