Hevoskirjasarja Tikkumäen kirjoittaja Reetta Niemelä ja kuvittaja Salla Savolainen ovat aina tykänneet hevosista. Kumpikin on ollut kirja-alalla 1990-luvulta lähtien. Kirjamarkkinoilla käännöskirjat jyräävät, mutta nämä tekijät pitävät ehdottoman tärkeänä, että hevoskirjoista löytyy kotimainen vaihtoehto kaikille lukijoille. Kirjakartalta puuttui lapsille suunnattu hevosaiheinen kuvakirjasarja, ja tätä aukkoa täyttämään he kirjoittivat Tikkumäki-sarjan. Sarjassa on kuvakirjojen lisäksi helppolukuisia romaaneja. Kuvakirjoissa henkilön luonne rakentuu kuvien varaan, romaanissa on enemmän tilaa hahmon ajatuksille ja persoonan kuvailulle.
Tikkumäki-kirjoissa näkyy kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö.
Kirja opettaa monella eri tavalla
Kirja on mainio keksintö. Kirjoja lukemalla oppii lukemaan ja kirjoittamaan paremmin, samalla se tarjoaa tietoa ja viihdettä. Tekijät haluavat kirjojen sivuilla opettaa lapsille ongelmanratkaisutaitoja ja hevosten hyvää kohtelua. ”Minulle on tärkeää koettaa niin hyvin kuin mahdollista ymmärtää, miten eläin kunkin tilanteen kokee. Tikkumäki-kirjoissa hevoset tekevät valintoja, ja niiden tunteet huomioidaan joka tilanteessa. Tikkumäki-kirjathan ovat tietokirjoja ja iso osa tiedosta koskee hevosten lajinomaisia tarpeita sekä sitä miten eläin oppii ja mitä se tuntee. Samalla kirjoissa käydään läpi lasten tunteita ja vaikka kiusaamisen kokemuksia. Toivon, että kirjoista välittyy empatia eläimiä ja luontoa kohtaan. Tikkumäki-kirjoissa, erityisesti romaaneissa, käsitellään vaikeitakin aiheita. Sitä mitä tapahtuu kun näkee hevosta kohdeltavan huonosti ja väkivaltaisesti ja miten tilanteessa voi toimia”, kertoo kirjailija Reetta Niemelä.
Kirja rakentuu tekstistä ja kuvista. Tikkumäki-kirjojen tekijöillä on tapana hahmotella alussa yhdessä, millainen kirjasta tulee. Sen jälkeen Niemelä kirjoittaa tekstin pääpiirteissään valmiiksi, minkä pohjalta Savolainen alkaa piirtää kuvitusta. Kuvien ollessa valmiita kustannustoimittaja käy teoksen raakaversion läpi ja antaa omat muutosehdotuksensa. Aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Joskus tekstiä ja kuvaa on vaikea sovittaa yhteen tai alussa hyvältä ajatukselta tuntunut idea ei sovikaan enää mukaan. Silloin täytyy vain muokata jotakin osaa, kunnes kokonaisuus toimii.
Tarvitaan monta hahmotelmaa, ennen kuin piirros on kirjakelpoinen.
Hahmotelmasta kirjaksi.
Tikkumäki ei ole pelkkää mielikuvitusta
Tikkumäki on melkein oikeasti olemassa. ”Minulle Tikkumäki on niin tuttu, että voin kuvitella itseni mihin tahansa tallipihalla niin heti tiedän minne tiet kulkevat, missä on maneesi, missä mikin rakennus sijaitsee. Voin mielikuvituksessani kävellä sisään satulahuoneeseen tai vaikka tallinpitäjien Miinan ja Mikan keittiöön”, kuvailee Niemelä. Jos kirjailija käyttää ympäristöään tietopankkinaan, samoin tekee myös kuvittaja. Hänen kuvansa perustuvat usein todellisiin paikkoihin, vaikka hahmoja onkin karrikoitu. Se tekee kuvista sopivan realistisia. Kirjoissa seikkaileva Uljas-poni löytyy kuvittajan lapsuudesta. Savolainen kävi ratsastamassa tallilla, jossa oli pieni kimo poni nimeltä Uljas. Monet muutkin hahmot, sekä ihmiset että eläimet, ovat ainakin jollain tavalla olemassa joko todellisuudessa tai kirjallisuudessa. Onnekkailta ”vahinkovarsoilta” ei kirjassakaan ole vältytty. Yhden kirjaprojektin loppusuoralla huomattiin, että eräässä kuvassa oli yksi hevonen liikaa. Tekstiä oli helpompi muokata kuin kuvaa, joten ylimääräinen hevonen päätettiin kirjoittaa tarinaan mukaan. Se sai nimen Konsta.
Tikkumäen talli on oikeasti olemassa myös toisella tavalla, keppihevosina. Kaiturin tilalla Maskussa on pysyvä näyttelytila, jossa olevilla keppihevosilla saa leikkiä. Tämän lisäksi tekijöillä on kiertävä näyttely, joka kiertää Suomea. ”Emme aavistaneet sitä etukäteen, mutta kävikin niin että keppihevosten mukanaolo näyttelyssä sai ja saa edelleen aikaan aivan upeita leikkejä. Oikeastaan meidän näyttelymme koostuu tilasta ja rakenteista mutta sen sisällön tekevät aina lapset ainutlaatuisilla kepparileikeillä. Keppariharrastus on todella suosittua ja ensimmäiset uuden aallon keppariharrastajat ovat jo nuoria aikuisia. Se ei ole ratsastuksen korvike. Se on lasten itse hallitsema laji, johon sisältyy liikuntaa, rakentamista, käsitöitä, nettisivuja, blogeja, vlogeja, keskustelupalstoja ja vaikka mitä. Minusta keppihevosinnostus on kiinnostava juuri siksi, että sitä määrittävät ja luovat lapset itse”, innostuu Niemelä. Keppihevosilla on jopa sukutaulut aivan kuten oikeilla hevosilla.
Reetta Niemelä ja Salla Savolainen näkevät tämän maiseman sielunsa silmin.
Kirja ei kuole koskaan
Reetta Niemelä ei usko väitteisiin, että kirja olisi kuolemassa. Videon aikakaudella kirjan rooli voi muuttua yhdeksi mediaksi muiden joukossa. Niemelän mielestä kirjaa ja videota ei tarvitse asettaa vastakkain, vaan ne voivat täydentää toisiaan. ”Yleisöä kiinnostaa juuri nyt hevosen oppiminen ja lajinmukainen käyttäytyminen. Näen silmissäni upean, paksun tietokirjan, jonka nimi on Onnellinen hevonen. Eri mediat tukevat toisiaan, kirjat, some, kurssit ja koulutukset, nettikurssit jne. On mahdollista tehdä myös laadukkaita inspiraatiokirjoja. Minulle sellainen on Sini Seppälä-Vanhalan ja Pauli Vanhalan Hevosen vuosi, jota jaksan lukea yhä uudelleen. Olen itse asiassa niin ihastunut Pauli Vanhalan valokuviin, että annoin yhdelle Tikkumäen ponikerholaisista nimeksikin Pauli”, hän paljastaa. Hän viittaa myös lukuisiin kirjablogeihin, joiden avulla voi löytää uusia kirjasuosikkeja. Siinäkin netti ja kirja toimivat yhdessä, eivät asetu vastakkain.
Kaikki kuvat: Salla Savolainen
