Valjakkoajo tuo mieleen kohtauksen historiallisesta elokuvasta. Rikas aatelinen herrasmies hoputtaa nelivaljakon ajajaa pitämään kiirettä, sillä hänen on ehdittävä rautatieasemalle ennen kuin hänen suuri rakkautensa, vaatimattoman räätälin lempeä tytär, astuu junaan ja lähtee pois kylästä ikiajoiksi.
Kohtauksessa jää sivuosaan se, että valjakkoajo etenkin nelivaljakolla vaatii taitoa, kun neljä hevosta pitää saada toimimaan yhtenä kokonaisuutena.
– Valjakkoajo vaatii äärettömän paljon hevosmiestaitoa. Pitää olla taitava kommunikoimaan hevosen kanssa, koska kuljettajalla ei ole käytössään samoja apuvälineitä kuin ratsailla. Lisäksi siinä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mikä tekee lajista kiehtovan, kuvailee sipoolainen toisen polven valjakkovalmentaja Ben Simonsén.
Simonsénin isä Rolf Simonsén toi valjakkoajon Suomeen Savijärven kartanoon vuonna 1987. Paikka on edelleen yksi merkittäviä valjakkoajon keskuksia maassamme. Poika Ben kilpaili niihin aikoihin esteratsastuksessa, hyppäsi SYP Grand Prix’ta. Ben Simonsénin veli Harry kiinnostui lajista ensin, ja Ben kehittyi lajissa kansainväliseksi ratamestariksi asti ennen kuin oli edes startannut yhdessäkään valjakkoajokilpailussa. Hän aloitti kilpailemisen vuonna 1994 ja edusti Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa jo seuraavana vuonna.
Raisa Takkinen kasvoi pikkuponiratsastajasta valjakkoajon kärkinimeksi
Jokaisella lajin pariin tulleella on oma tarinansa. Kouvolalainen Raisa Takkinen kuuluu lajin pitkäaikaisimpiin menestyjiin. Pikkuponiratsastajan kasvaessa shetlanninponistaan yli piti miettiä, mitä ponin kanssa voisi alkaa seuraavaksi harrastaa. Kun ratsastaa ei voinut, poni piti valjastaa jonkinlaisten pyörien eteen. Perinteinen vaihtoehto olisi ollut poniravit, mutta Takkinen halusi kokeilla uutta lajia, valjakkoajoa.
– Raveissa nopein voittaa, tavoitteena on lähinnä juosta mahdollisimman kovaa. Tässä lajissa voittoon vaaditaan myös tarkkuutta, pelkkä vauhti ei riitä, perustelee Takkinen lajivalintaansa.
Lajivalinta onnistui nappiin siitä päätellen, että 18-vuotiaana Takkinen voitti Rödmyra-shetlanninponinsa kanssa valjakkoajon SM-kultaa. Vuonna 2017 Raisa Takkinen ajoi Kooihuster Harro -poninsa kanssa Pohjoismaiden mestaruuspronssia. Kilpailut järjestettiin Simonsénin kotona Savijärven kartanolla.
Raisa Takkinen (vas.), Ben Simonsén ja Leena Vähä-Erkkilä kuuluvat kaikki Suomen valjakkoajomaajoukkueeseen ja esittelivät lajiaan Helsinki Horse Fair 2018 -messuilla.
Kenttäratsastuksen mallin mukainen kilpailulaji
Vaikka kyse on ajamisesta, valjakkoajo luetaan ratsastukseen. Se muistuttaa kilpailurakenteeltaan enemmän kenttäratsastusta kuin raviurheilua. Kilpailuissa ajetaan kolme osakoetta: koulukoe, maastokoe ja tarkkuuskoe. Tämä kaikki tehdään vanhan ajan englantilaisia perinteitä kunnioittaen. Vaunut kiiltävät ja kuljettajat pukeutuvat perinteiseen asuun. Kyydissä on myös ”lakeija” tai kaksi, heitä kutsutaan avustajiksi tai groomeiksi. Avustajan rooli on samanlainen kuin gastilla purjeveneessä, joten tätäkin sanaa käytetään toisinaan.
Koulukokeessa vaaditaan samoja asioita kuin kouluratsastuksessa muutenkin kootusta käynnistä lisättyyn laukkaan, avotaivutuksia ja väistöjä unohtamatta. Väistö vaunun edessä ei ole ihan yksinkertainen juttu, sillä aisat rajoittavat liikettä eikä hevosen ole mitenkään helppo vetää ja astua sivulle samaan aikaan. Miten ihmeessä kuljettajat pystyvät tähän kaikkeen, kun käytössä ei ole paino- ja pohjeapuja?
– Piiska on pohje ja ääni on istunta. Väistössä kuski ottaa ohjat yhteen käteen ja hipaisee piiskalla samoin kuin ratsastaja koskisi pohkeella, valaisee Simonsén.
Yksiakselisen vaunun kanssa laukatessa saattaa on se riski, että vaunu alkaa heijata. Heijausliike ei ole hevosen mielestä mukavaa, ja se kertautuu joka askeleella samaa tahtia laukka-askelten kanssa. Lopputuloksena on ärtynyt hevonen. Ben Simonsén kertoo kokeneensa kerran sen, kun hevonen suuttuu kunnolla ja sanoo, ettei halua kokea samanlaista tilannetta enää koskaan.
Maratonkokeeksi kutsuttavassa maastokokeessa ajajan ja avustajan yhteistyön rooli korostuu. Avustajan päätehtävä on pitää vaunu pystyssä samoin kuin purjeveneessä gasti toimii vastapainona vaihtamalla puolta suunnan mukaan. Avustaja myös tarpeen tullen muistuttaa kartanlukijamaisesti, mihin suuntaan seuraavaksi ollaan menossa. Kuulostaa helpolta, mutta se vaatii paljon etukäteisvalmisteluja. Valjakko kiertää luonnonesteitä kuten kiviä ja ajaa porttien läpi. Valjakon jäsenten pitää sopia huolella etukäteen, mitä reittiä käytetään ja kummalta puolelta kivi kierretään, jotta avustaja osaa siirtyä oikealle laidalle vaunua.
– Vaunuavustajan pitää osata reagoida ja ennakoida. Olen sanonut vaunuavustajilleni, että heidän ajatuksensa pitää olla puoli sekuntia edellä minun ajatuksenjuoksuani. Jos olen tekemässä virheen, heidän pitää nähdä se ennen kuin olen ehtinyt tehdä pahan virheen. Virheiden korjaaminen kilpailutilanteessa tulee kalliiksi, sanoo Simonsén.
Raisa Takkinen ohjastaa Harroa läpi tiukan kurvin maastokokeessa, Anniina Poikela pitää perää. Kuva: Laura Taimioja
Jos kuski hukkaa reitin, groomin pitää tietää vaihtoehtoiset reitit. Kisaviikosta uhrataan tuntikausia aikaa kaikkien mahdollisten reittien selvittämiseen ja reitit kävellään läpi monta kertaa. Joka esteellä on tarjolla nopea riskinottajan reitti ja chicken way eli hitaampi, mutta turvallisempi tie.
– Reittiä valitessa mitataan etäisyyksiä ja mietitään vaihtoehtoja. Ajatellaan, mikä sopii omalle hevoselle ja kumpaan suuntaan se esimerkiksi kääntyy ketterämmin, valottaa Raisa Takkinen.
Kolmantena osakokeena ajetaan tarkkuuskoe. Valjakon on ajettava välistä, joka on vain 20 cm vaunua leveämpi. Portin merkkinä olevien keilojen päällä on pallot, joiden pudottamisesta tulee virhepisteitä samaan tapaan kuin esteellä puomin pudottamisesta. Vähimmillä virhepisteillä ja nopeimmin radan ajanut voittaa.
Leena Vähä-Erkkilä ohjaa Samin eli S. W. Summer’s Dream Princen läpi portin pudottamatta palloja. Ben Simonsén antaa neuvoja. Valjakkoajo on perheen yhteinen intohimo. Vähä-Erkkilän takana istuu Anni Kinnunen, Sami-ponin koulu- ja tarkkuusgroomi. Kinnunen vastaa Samin hyvinvoinnista kilpailureissuilla.
Pienen lajin suurin ongelma on, että kokeilumahdollisuuksia on vähänlaisesti. Ratsastuskouluja vastaavia valjakkokouluja on Suomessa vain kourallinen. Opetusta tarjoavat esimerkiksi Loimihaka Loimaalla ja Laukanmäen talli Kiuruvedellä. Ehkäpä lajin pienuudesta johtuu, että monet sitä kokeilleet kokevat harrastajien keskinäisen yhteishengen olevan aivan toista kuin ratsastajien keskuudessa. Kilpakumppanit ovat valmiita auttamaan toisiaan. Mahtaako tässä olla osasyy siihen, että valjakkoajo on ratsastuksen lajeista mitaleilla mitattuna kaikkein menestyksekkäin Suomessa?
– Saa etsiä muita lajeja, joissa on kaksi henkilökohtaista ja kaksi joukkuemitalia MM-tasolta ja kaikki eri kuskeilta ynnä lukuisia muita arvokisamitaleita, kehaisee Ben Simonsén.
4.6.2018 klo 15.41. Valjakkokoulupaikkoja ja viimeistä kuvatekstiä tarkennettu, tietoja lisätty.
Samin kuvassa olevan groomin nimi on Anni Kinnunen. Anni on Samin koulu- ja tarkkuusgroomi ja vastaa Samin hyvinvoinnista kilpailureissuilla.
Kiitos paljon. Minun heikko kohtani on nimien muistiin kirjoittaminen, ei ole ensimmäinen kerta kun kuvista puuttuu henkilöiden nimet. Monesti aihe on niin mukaansatempaava, että tuollaiset tärkeät pikkuseikat unohtuvat.