Kouvolassa järjestettiin viikonloppuna Meidän Maaseutu -festivaali. Tapahtuman tarkoituksena on näyttää kaupunkilaiselle, että maallakin on elämää. Suurin osa tapahtuman näytteilleasettajista oli alueen yrityksiä, jotka ovat jollain lailla tekemisissä maaseudun kanssa. Tapahtuma on järjestetty ennenkin, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Etukäteen odotin eniten Muulin tapaamista. En ollut ikinä ennen nähnyt ihkaelävää muulia, joten minulla oli läjäpäin kysymyksiä. Eläimissä on se hyvä puoli, että niiden ulkonäöstä saa kysyä ja tehdä huomioita. Hevosiin tottunut silmä havaitsi heti, että muulin selkä on suora ja siinä missä hevosen selkä on huomattavasti säkää matalammalla, muulilla säkä ja selkä ovat samalla korkeudella. Muuli on virallisesti vain päälle 140 cm korkea, mutta se näyttää hevosen kokoiselta, sillä selkä on samalla korkeudella kuin 150-155-senttisellä hevosella. Omistaja Kaisa Määttänen Aasiyhdistyksestä kertoi, että muuleja käytetään kuormajuhtina monessa maassa hevosten sijasta, koska kuormatavarat säilyvät paremmin ehjinä. Se taas johtuu siitä, että muulit ja aasit käyttävät selkäänsä liikkumiseen paljon vähemmän kuin hevoset. Muulien ja aasien selkä ei tee sivuttaisliikettä ja ylös-alasliikekin on vähäisempää. ”Monissa asioissa muuli muistuttaa enemmän aasia kuin hevosta. En olisi uskaltanut hankkia muulia ilman kokemusta aaseista”, sanoi Määttänen. Muulin äiti on andalusianhevonen ja isä andalusianaasi, joten tämän rotumääritelmäksi sopisi hyvin andalusianmuuli.
Muuli osaa kuunnella eteenpäin ja taaksepäin. Uskon, että noilla korvilla kuulee hyvin.
Eikö ole aika vekkulin näköinen?
Sateinen sää teki sen että ajoittain eläimiä taisi olla paikalla enemmän kuin ihmisiä. Muutama uskalias oli sentään uskaltautunut paikalle. Ehkä sade kuului ohjelmaan: maaseudun asukas ei saa pelätä paria sadepisaraa.
Vakavasti, muttei tosissaan. Heinäpaaleista oli tehty kilparata.
Kuva-arvoitus: etsi kuvasta koira.
Miniatyyrihevosia käytettiin Euroopassa aateliston lemmikkeinä 1600-luvulla. Miniatyyrihevonen näyttää ruumiinrakenteeltaan selkeästi hevoselta, vaikka säkäkorkeus on shetlanninponin luokkaa.
Ylämaan karjaa edustava Sarita-lehmä näytti lehmän hermoja. Mikään ei haittaa, kunhan ruokaa riittää. Ylämaankarja on paksuturkkinen skotlantilainen rotu, joka pystyy elämään ulkona läpi vuoden.
En tiedä, vaivaako kirous minua vai Kouvolan ravirataa, mutta aina siellä ollessani vettä tulee kuin saavista ja tuuli puhaltaa ihan kunnolla. Takki vaihtuu, mutta väri säilyy. Kunnon sadetakki 1) pitää vettä ja 2) on mahdollisimman violetti. Kymi GP:ssä vettä läpi päästänyt sadetakki sai purkutuomion, tämä nykyinen kestää ainakin toistaiseksi ihan hyvin.
