Eläinlääkäri Antero Tupamäki kävi perjantaina Kouvolassa luennoimassa siitä, miten hevosten tyypillisiä vammoja voi ehkäistä sekä uran aikana että jo varsavaiheessa. Hän on pitkän uransa aikana hoitanut sekä ratsuja että ravihevosia, ja osasi kertoa muutaman vinkin, jonka me ratsuihmiset voisimme oppia ravipuolelta.
Tupamäki kertoo aloittavansa jokaisen luentonsa samalla dialla, josta selviää hevosen suorituskyvyn perusasiat. Joitakin piirteitä pystyy valmennuksen aikana kehittämään, toisille ei voi mitään. ”Suorituskyky koostuu kolmesta peruspilarista. Ensinnä tulee fyysiset ominaisuudet eli hevosen rakenne ja sen fyysinen kunto. Toiseksi tulee tekniikka eli sen liikkeet. Ravihevosen ja estehevosen kohdalla on usein niin, että tekniikka on hevoselle luontaista, sillä joko on hyvä tekniikka tai ei ole. Kouluhevosen kohdalla rajaa pystytään harjoittelulla venyttämään, mutta ei loputtomiin”, hän kertoo. Ero johtuu siitä, että kouluhevoselle tärkeitä ovat koordinaatio ja lihasvoima, joita voidaan kehittää. Sen sijaan nopeus, räjähtävä ponnistus ja hyppytekniikka tulevat hevosesta itsestään, geeneistä. Tupamäki vertaa kouluratsastusta seiväshyppyyn. Sekin vaatii koordinaatiota ja lihasvoimaa, jotka kehittyvät harjoittelun myötä. Ihmisen on mahdollista oppia hyppäämään seipään avulla riman yli, mutta kenestäkään lapsesta ei sanota, että hänessä on ainesta seiväshyppääjäksi. Tupamäki lainaa Tuomas Korvenojaa, jonka mukaan ”huippuhevosta ei valmentaja voi tehdä, se pitää ostaa”. Toisin sanoen tiettyjen ominaisuuksien pitää olla kohdallaan alusta asti.
Suomalainen rinnelaidun
Varsoista puhuessaan Tupamäki esittelee joitakin kiinnostavia tutkimuksia. Terveimpiä varsoja on syntynyt silloin, kun emä on päässyt liikkumaan runsaasti laumassa koko tiineyden ajan. Syntyvien varsojen luut ovat tiheämpiä ja kudokset kestävämpiä kuin niillä varsoilla, joiden emän liikkumista on rajoitettu. Varsan syntymän jälkeen terveyttä on parhaiten ylläpitänyt vapaa liikunta laitumella, ja varsan kannattaa olla ulkona myös yöllä, sillä silloin sen on osoitettu liikkuvan eniten. Parasta olisi, jos varsan ensimmäinen laidun olisi vaihtelevassa maastossa. Sellainen kehittää tasapainoa ja koordinaatiota koko loppuiäksi. Ranskan Normandiassa on Tupamäen mukaan yleistä, että vastasyntyneet varsat sijoitetaan emänsä kanssa rinnelaitumille. Niissä ei ole vaaraa, että vesi seisoisi pilaamassa kaviot ja varsat pääsevät kiipeilemään.
Toinen mielenkiintoinen, useissa tutkimuksissa vastaan tullut seikka, on kävelykoneen aiheuttamat haitat. Eräässä 2-vuotiailla tehdyssä tutkimuksessa kävelykoneen jokapäiväinen käyttö lisäsi vammautumisriskin 2,5-kertaiseksi. Kävelykoneessa hevonen kävelee jatkuvaa kaarretta ja usein tekee pohjalle uraa. Tuohon uraan astuessaan se astuu useamman kerran jollain kaviolla vinoon, ja se kipeyttää aikaa myöten koko hevosen.
Kävelykone.
Hevosen urheilu-uran aikana yksi tärkeimpiä vammautumisen ehkäisytoimenpiteitä on treenin jälkeinen palauttava hölkkä tai kävely. Tutkimukset ovat osoittaneet, että maitohappo ja muut lihasten kuona-aineet häviävät nopeimmin muutaman minuutin kevyen hölkän tai laukan aikana ennen kuin siirrytään käyntiin. Melkein yhtä hyvä vaihtoehto on kävely suoraan treenin päätteeksi, huonoin vaihtoehto on se, että hevonen lastataan saman tien kotimatkalle tai suljetaan talliin. 10-12 minuuttia riittää palautteluun. Tässä yhteydessä olisi hyvä tapa opetella mittaamaan syke. Kun hevonen tuodaan talliin tai autoon ja siltä riisutaan suitset, sen jälkeen syke mitataan heti sykemittarin avulla. Luotettavuuden kannalta on tärkeää, että palauttelu tehdään joka kerta samalla tavalla. Suitsien poistaminen on monelle hevoselle sen merkki, että työt on tehty, hevonen rentoutuu ja sen myötä syke laskee normaaliksi. Tupamäen mukaan syke on varsin luotettava terveydentilan mittari. ”Syke vaihtelee yksilön mukaan. Olennaista on, että se on samaa luokkaa joka päivä. Jos syke on jonain päivänä 15 lyöntiä korkeammalla, se saattaa enteillä sairastumista. Seuraavana aamuna kannattaa seurata, onko heinät syöty ja mitata lämpö. Se on hyvin helppo tapa seurata hevosen terveydentilaa”, hän vinkkaa. Tapa on ravimaailmassa yleinen, mutta sen voisi hyvin ottaa osaksi myös ratsujen hoitoa.
Särkelä itte (minä) rattailla lokakuussa ensi kertaa elämässäni. Kuva: Satu Pitkänen.
Yksi suurimmista hevosta kipeyttävistä tekijöistä on vinous. Joskus vinous ei ole vakavaa, se on ennemminkin tapa, mutta toisinaan sille on elimellinen syy. Se, onko kyseessä tällainen ”tapavinous”, on melko helppo selvittää. Mikäli hevosen näkökenttää muutetaan ns. Murphy-lapun (eräs silmälappumalli) avulla niin, että sen on pakko hieman kääntää päätään ja vinous suoristuu sillä, kyseessä ei ollut kovin vakava vaiva. Toinen vaihtoehto on lähteä ratsastamaan rinnakkain. Hevonen yleensä pyrkii ”juttelemaan” kaverin kanssa, kääntää itseään hieman toisen hevosen puoleen. Jos vaiva on lievä, normaalisti vasemmalle kääntävä saattaakin nyt katsella oikeanpuoleista kaveria. Jos hevosella on vinoutta aiheuttavaa ongelmaa liikuntaelimissä, kipua yksittäisessä jalassa tai toispuoleisesti, ei suoristuminen näillä helpoilla muutoksilla yleensä tapahdu.
Luennon lopuksi eläinlääkäri Tupamäki kertoi muutaman sanan uittamisesta. Uiminen kannattaa aloittaa vasta kun vedet ovat lämmenneet 13-14 asteeseen, sillä vesi on hevoselle uusi ja outo elementti. Ensimmäisellä kerralla sitä ei kannata säikäyttää työntämällä se kylmään veteen. Syksyllä voi uittaa kylmemmässäkin vedessä, kun hevonen on tottunut uimiseen. Uittamisen edut ovat lihasvoiman kasvaminen suhteellisen hitaalla liikkeellä, jolloin syke ei nouse liikaa. Maalla juostessaan hevonen henkäisee joka askeleella, mutta uidessaan se hengittää rauhallisesti ja syvään 10-12 hengenvetoa minuutissa. Lisäksi uiva hevonen hengittää veden pinnasta ilmaa, jolloin joukossa oleva vesihöyry ”pesee” keuhkoja, joten uiminen on oikein hyvää liikuntaa hevoselle, jolla on taipumusta astmaan tai puhkuriin.
Varsa ja emä: Kuva smerikal, julkaistu Creative Commons -lisenssillä.
