Ratsastus on tilastollisesti vaarallinen laji, ja lähes jokainen on tippunut joskus hevosen selästä. Turvavarusteita on monenlaisia. Yhdet suojaavat päätä ja toiset selkärankaa, mutta on vielä eräs turvavaruste: vanhat housut, jotka tuovat henkistä turvaa. Luottavainen ja itsevarma olotila tuo rentoutta ja auktoriteettia, mikä näkyy koko ratsastuksessa. Housut ovat kuin luotettava ystävä, jonka seurassa viihdyn jännittämättä turhia.
Ostin aikuisiän ensimmäiset ratsastushousuni melko tarkkaan kolme vuotta sitten. Verkkokaupassa sattui olemaan alennusmyynti, viimeiset koot myytiin minihintaan pois, eikä alkuperäinen hintakaan ollut kovin kallis. Housujen laatu ei ollut kummoinen, ne kulahtivat muutaman pesun jälkeen, mutta kitkapaikan pito on aivan erinomainen. Housut ovat pariin otteeseen tutustuneet myös ompelukoneeseen. Yhdessä vaiheessa olin vähällä heittää ne menemään, kun ostin uudet mutta päätin kumminkin korjata. Hyvä niin, sillä hankkiessani uudet huomasin, että kaikki housut eivät ole samanlaisia pitoihmeitä kuin vanhat housuni. Ensimmäisillä käyttökerroilla uudet tuntuivat niin liukkailta, että farkuissakin on parempi kitka. Ratsastushousut ovat siitä kenkku hankinta, että niitä ei voi testata käytössä ja palauttaa. Todellinen luonne tulee ilmi vasta satulassa. Housut muuttuivat kyllä (vähän) pitävämmiksi muutaman käyttökerran jälkeen ja ovat olleet jalassa monta monituista kertaa, mutta se tietty luottamus niihin jäi syntymättä.
Luulen, että housuilla on tunteet. Muutama päivä sitten kävi niin, että nämä uudemmat ja päältäpäin siistimmän näköiset housut sanoivat tuttavuutemme irti ja hajosivat ihan yllättäen. Siinä, missä vanhat housut rispaavat saumoista, uudempien heikko kohta oli nimenomaan pitopaikkakangas. Itse housukangas oli vielä melko hyvässä kunnossa. Vanhoihin housuihin olen hassulla tavalla kiintynyt, uudemmat olivat vain yhdet tavalliset housut. Käytin niitä toisinaan, mutta emme oikein tulleet toimeen. Niiden päätehtävä oli jakaa taakkaa lempihousujeni kanssa, jotta lempparit eivät kuluisi liian nopeasti. Ne olivat housuina ihan mukavat, muuten en olisi niitä hankkinut, mutta ratsastukseen ne eivät valitettavasti sopineet. Tukevasti kantattu haarasauma tuntui satulaan ikävältä ja pidon puute aiheutti epäluottamusta. Näistä syistä päätin tehdä niistä ihan tavalliset arkikäyttöhousut, mutta jo alle viikossa ne yhtäkkiä kuluivat puhki. Ne eivät kestäneet enää. On aivan järjenvastaista, mutta en voi olla ajattelematta, että housuillakin on tunteet. Odotin niiltä enemmän, olinhan maksanut niistä enemmän. Mutta minkäs teet, kun vaatimustaso kasvaa ja kalliimpien housujen kohdalla odotukset ovat suuremmat kuin halpishousujen tai vanhojen farkkujen. Jos halvemmat ovat hyvät, kalliimpien kuuluu olla tosi hyvät!
Vanhojen housujen taika on varmaankin eniten henkisellä puolella, mutta siitä huolimatta turva on todellista. Pienillä jutuilla on iso merkitys, kun arka ratsastaja haluaa nostaa laukan vieraammalla tai virkeämmällä hevosella. Jos henkinen turva ei ole kunnossa, ratsastus on jännittynyttä, käsi lakkaa myötäämästä ja hevonen tuntuu mielikuvissa melkein rodeoratsulta. Konkreettisesti tämä tuli esiin viime viikon ratsastustunnilla, kun laukannosto melkein onnistui, mutta ei aivan. Se oli niin lähellä monta kertaa! Jokin alitajuinen arkuus teki pidätteen aina kun laukka oli juuri nousemassa. Tunnin lopuksi sanoin puolileikilläni, että se jäi housuista kiinni. Vanhat housut olisivat luultavasti tarjonneet sen ripauksen itseluottamusta, joka nyt jäi uupumaan, kannustaneet lempeästi hyvän ystävän tavoin: ”Sinä osaat kyllä!”
Housut pysyvät enää henkseleillä jalassa, kun kuminauha on veltostunut ja kuoleentunut. Olen varovaisesti alkanut silmäillä kauppojen tarjouksia. Vaatteet eivät ole ikuisia, valitettavasti. Jossain kohdin tulee vastaan se kohta, että niistä on luovuttava, kuten kävi näille ilman rakkautta jääneille housuille. Ne menivät korjauskelvottomiksi. Toisia korjaan ja pidän niitä niin kauan kuin voin, sillä seuraavaa turvariepua voi joutua etsimään kauan. Ainoat priimakunnossa olevat ovat kisahousut, jotka jäävät odottamaan sitä oikeaa harrastuskaveria, jonka kanssa taas nautin kisaamisesta.
