Päiväkirjamerkintä
Sunnuntaina 30.1.2061

Olen 79-vuotias, ja huomasin jokin aika sitten, että olisi varmaan viisainta muuttaa jonnekin, missä joku pitää minusta huolta. Kremppoja alkaa olla aika tavalla, enkä jaksa enää tehdä kaikkia kotitöitä.

Onnistuin saamaan perhesijoituspaikan, ja minulla on oma soluasunnon huone palvelutalossa. Perhe asuu jonkin matkan päässä ja kustantaa kaiken, he ovat hyviä ihmisiä. Huone tosin on vain 3×3 metriä, ja seiniä ei ole nimeksikään. Onneksi olen seurallinen, on kiva kun voi jutella naapurin kanssa – enimmäkseen. Tosin tuo 300-kiloinen naapuri paukuttaa välillä seiniä ruoka-aikaan. En käsitä, miten sillä voi olla niin kiljuva nälkä, kun saamme täällä ihan kunnolla ruokaa. Kavereihin kuuluu myös pari ihanaa kissaa, jotka tulevat usein tervehtimään ja asettuvat viereeni kehräämään.

Joskus, kun meteli käy hermoille, pistän kuulokkeet korville ja vedän verhot kiinni. Minulla on nimi jonossa, että saisin vähän isomman luukun. Rakennus on valoisa, mutta melko viileä. Sisälämpötila on tasaiset 10 astetta. Onneksi pidän viileästä ja kaikkeen tottuu.

Joka aamu hoitaja tulee katsomaan, miten me asukit pärjäämme. Yövaatteet vaihdetaan päivävaatteisiin, päivävaatteet taas illalla yövaatteisiin ja hoitaja tuo ruoan neljästi päivässä. Yöksi saan niin paljon lämpimiä peittoja kuin haluan, joskus niitä puetaan jopa enemmän kuin tarvitsen ja sitten tulee kuuma. Vanha ja jäykkä kun olen, en aina yllä avaamaan solkia, mutta jotenkin saan aina kiemurreltua ulos toppatakista, jos tulee kuuma.

Hoitaja kysyy aamuisin, haluanko jäädä sisälle vai taluttaako hän minut ulkoilemaan. Katson karsinani ikkunasta, päätän sitten sään ja väsymyksen mukaan. Jos yöllä on mennyt pitkään Netflixin ääressä tai säryt pitäneet hereillä, saatan sanoa että anna minun vielä torkkua hetki tai jäädä sisälle. Yleensä kannattaa mennä ulos, sillä kaveritkin menevät ja olemme kaikki porukassa. Kerromme vitsejä ja sometamme. Aina joku tietää uusimmat juorut. Yksin on tylsää, ja ulos on katettu välipalapöytä, joten sisälle ei kannata jäädä ellei todella väsytä. Kesällä on ruokaa niin paljon kuin napa vetää.

Omaiseni eli sijoitusperheeni tulevat minua katsomaan joka päivä. Mukavaa väkeä, pitävät minua ihan perheenjäsenenä. Päivään kuuluu rapsuttelua ja harjausta, etenkin siitä tykkään kun rahnutetaan selästä, minne en itse ylety. Ohjattua liikuntaakin on. Tosin joskus ne lykkää minut konekävelyttäjän hoiviin. Se on tylsää. Kuulemma kiire. Välillä kyllä teemme lihaskuntojumppaa ja leikimme seuraa johtajaa, sitten venyttelemme. Olen kuulemma ihan mukava mummeli.

Huoneeni nurkassa on vessa, jonne tehdyt jätökset peitän purulla, etteivät ne haise. Ulkoillessani hoitaja tyhjentää vessan, pöyhii patjan ja tuo lisää pehmustetta, jos tarve on. Minulla on oikeastaan ympärivuorokautinen palvelusväki, vaikka eivät pyörikään koko ajan jaloissa. Hoitohenkilökunta asuu pienessä talossa pihan toisella puolella. Jos jään jumiin seinän viereen ja tarvitsen jonkun auttamaan, apu saapuu heti. Joskus kylläkin hälytän ne ihan vaan kääntämään kylkeäni, kun haluan tarkistaa palvelun tason. Välillä kutsutaan jopa lääkäri, yleensä ihan turhaan, mutta tärkeintä on että hoitoa saa aina kun tarvitsee. En erityisesti pidä lääkäristä, se on vähän liian innokas niiden neulojensa kanssa.

Saan ruokaa neljästi päivässä, harvoin tarvitsee keitellä mitään itse. Se on kuulemma laadullisesti erityisen hyvää seniorille, mutta minusta se on mysliä. Kyllä se menee, tosin mauissa saisi olla enemmän vaihtelua. Olen siirtynyt nykyään enemmän kasvisruokavalioon, siitä tuli muotia sen jälkeen kun pohjoisnapa suli ja puolet Suomen naudoista jouduttiin pistämään pois. Kuulemma naudat röyhtäilivät liikaa ja sulattivat pohjoisnavan. Hullua, eikö? Ruokavalioon kuuluu paljon salaattia ja porkkanaa. Valkosipulia en edelleenkään suostu syömään. Mukana saan palan leipää, ja toisinaan niillä on minulle tuoretta pullaakin. Pistän silloin kahvin tippumaan.

Illallinen on tukeva, ja minustakin on tulossa tukeva, etenkin kesäisin buffet-kaudella. Hoitaja haluaa varmistaa että en varmasti näe nälkää öisin ja pärjään aamiaiseen asti. Kuulemma pieni pyöreys ei sinänsä haittaa, mutta liikunnan lisääminen ei olisi pahitteeksi.

Minulla on täällä varsin hyvät oltavat.