Tässä tulee hoitohevosemme Pena Papparainen. Papparainen on juuri täyttänyt 20 vuotta, ja se on osa-aikaeläkkeellä ratsun hommista. Se teki suurimman osan työurastaan ratsastuskoulussa, mistä se siirtyi yksityishenkilön palveltavaksi neljä vuotta sitten. Pena on tori-trakehner-risteytys, ja Persoona isolla P:llä. Välillä asiat ovat aivan loistavasti ja välillä suututtaa kaikki. Välillä ollaan oikein toria ja välillä niin trakehneria. Meidän kunniakas tehtävämme on kävelyttää sitä päivänä parina viikossa taluttaen maastossa, jos sää sallii. Jos sää ei salli, kävelytys on maneesissa. Hevonen on huomattavasti tyytyväisempi elämäänsä, kun se saa välillä katsella ruokaisia vainioita seinien sijaan. Ja voihan sieltä saada jotain suuhunsa, kun taluttajan silmä välttää.
Penalla on uskomattomat näyttelijänlahjat, sen motivoiva voima on ruoka ja keväisin myös tammat, ja se on armoitettu laiskajaakko. Kaikesta pitää ainakin yrittää luistaa. Sen bravuuri on seistä paikallaan. Koskaan ei ole kiire, aina joutaa odottaa hetken. Jos hoitopaikalle on jonoa, se ei Penaa haittaa. Se seisoo paikallaan odottaen vuoroaan alahuuli lurpallaan, vain silmät liikkuvat, jos nekään. Kun liikkeelle pitäisi lähteä, Pena kokeilee joka kerta, voisiko homman hoitaa kaulaa venyttämällä. Kaula venyy, kunnes on pakko siirtää etujalkoja ja lopulta takajalkoja. Penan unelma taitaa olla, että se voisi jonain päivänä kulkea lenkin pelkästään kaulaa venyttämällä. ”Jos pitäisi kertoa Penan erityisosaamisista niin ne on ehdottomasti teeskennelty kauhu, nolla kaloria kuluttava ravi sekä juonittelu. Ensinnäkin sehän elää jekuttelusta. Sillä on tosi erikoinen oma huumorintaju ja se on sellainen vahingoniloinen tyyppi. Se osaa ketkutella menemään asiat oman mielensä mukaan ja sillä on ihan mielettömät näyttelijänlahjat. Jos se ei muuten pääse luistamaan, niin sitten se alkaa pelottelemaan ratsastajaa sillä, että ryntäilee kuin päätön kana kuin joku mörkö olis syömässä sen aivan tällä sekunnilla, ja sit seuraavassa hetkessä kun se pääsee tekemään jotain mitä se haluaa tehdä, niin se on taas lauhkea kuin lammas eikä möröistä tietoakaan”, kuvailee omistaja.
Omistajan mielestä hevosen mahdoton veijariluonne on sen paras ominaisuus, mutta kaikki vuokraajat eivät ole aina olleet yhtä ihastuneita. ”Se on paksukalloinen, loputtoman jääräpäinen ja aina testaamassa että pitääkö tänäänkin tehdä niin kuin on aiemmin sovittu vai saanko nyt itse päättää. Se on mun mielestä maailman mahtavin hevonen kaikkien hölmöilyjensä ja löpöttävän alahuulensa kanssa”, sanoo hän sydämenkuvat silmien tilalla.
Kokoa, näköä ja näyttelijänlahjoja. Kuvauspäivänä meillä oli parikymmentä astetta pakkasta ja talviseen tapaan aurinko vain vilahti ennen kuin pimeä taas tuli.
”Hoitotädillä on joskus ihan vajaita ideoita. Ei mitään järkee.”
”Hyvä on, mä poseeraan. Yks kuva. Mutta ei tässä silti mitään järkeä ole. Turpakarvat vaan jäätyy.”
Pieni lenkki tekee seniorihevosen jaloille vain hyvää. ”Eikö me voitais mennä talliin? Iltapäiväsiivu on varmaan just jaettu.” ”Eihän me olla kävelty vielä kymmentä minuuttiakaan.”
”Seis, vaara! Näin tuolla ojassa sellaisen hevosensyöjäotuksen.”
”Siellä se edelleen väläytteli valtavia hampaitaan. Kita kuin alligaattorilla! Sulla on täti kova selittäminen, kun viet äitille yhden korvan ja kavion, kun muuta ei jää jäljelle.”
Liikkelle, mars! Kaula venyy. Pena pitää hevosensyöjähirviötä jatkuvasti silmällä.
Ystävämme on varsinainen somesankari, sillä hän esiintyy usein myös With full hearts -blogissa omistajansa kanssa.
