Perjantaina Kouvolassa eläinlääkäri Antero Tupamäki puhui Rabbelugnin Ratsastajien kutsumana yleisölle hevosten vaivoista ja niiden ehkäisystä. Kirjoitin aiemmin yleiskatsauksen illan annista, mutta yhden aiheen halusin poimia erilleen. Kyseessä on diasteema, viime aikoina yleistynyt suuvaiva. Ylipäätään kaikenlaiset hammasongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet, diasteema on vain yksi muiden joukossa. Moni ongelma johtuu nykyruokinnasta: ruoka on pehmeää ja hapanta, eikä sitä tarvitse pureskella.

Diasteema

Diasteema on kahden poskihampaan väliin jäävä rako, jonne on jäänyt rehua. Rako sinänsä ei ole ongelma, vaan se, että sinne jää ruokaa. Ongelma on suhteellisen uusi, sillä 1970-luvulla harvalla hevosella oli diasteemaa, nyt se on joillakin talleilla melko yleinen vaiva ruokinnasta riippuen. Hevoset eivät ole muuttuneet, mutta ruokinta ja tapa pitää hevosia on. Aiheesta ei ole vielä riittävästi tutkimustuloksia, mutta Tupamäellä on valistunut arvaus siitä, mistä muutos johtuu. ”Olen melko varma, että sen aiheuttajina ovat säilöheinä ja pellettirehut. En usko hetkeäkään, että takavuosien eläinlääkärit olisivat niin yksinkertaisia, etteivät olisi huomanneet sitä hajua tai että hevosten geeneissä olisi tapahtunut niin voimakas muutos, että huonohampaisuus olisi lisääntynyt noin voimakkaasti. Jos kerran elämässään on tavannut diasteemasta kärsivän hevosen, sen tunnistaa aina. Ja haistaa!” hän kuvailee. Ruokinnan ja diasteeman yhteyteen viittaa sekin, että sitä ei esiinny talleilla, joilla hevoset syövät perinteistä apetta eli kuivaa heinää, olkea ja kauraa.

Pulsa 18

Hevonen syö luonnossa lyhytvartista aroheinää, joka on hidasta ja kuivaa syötävää ja se erittää noin 15 litraa sylkeä päivässä. Kun sille annetaan esikuivattua heinää (säilöheinä) ja pellettiä, jotka ovat pehmeää syötävää, hevonen hotkii eikä sylkeä ehdi erittyä. Säilöheinän pH on 4,5 ja jos sitä ei ole kunnolla kuivattu, se jää pehmeäksi. Hapan suu aiheuttaa reikiintymistä, plakkia ja ikenien vetäytymistä samaan tapaan kuin happohyökkäykset kuluttavat hampaita ihmisillä. Poskihampaan juureen alkaa tulla rakoja ja sinne jää ruokaa, joka alkaa muhia ja haista. Hevosen suu alkaa haista järkyttävästi, se alkaa pudotella ruokaa suustaan ja se kallistelee päätään ja pahaksi päässeessä tapauksessa sierain vuotaa, leuka turpoaa ja töhnää on poskionteloissa asti.

Tupamäellä on aiheesta myös omakohtaista kokemusta. Hänellä on 4-vuotias lämminverinen ammattivalmentajan tallissa. Viime vuonna hän kävi kesällä hevostaan tapaamassa, ja kiinnitti huomiota pahaan hajuun, joka lähti hevosen suusta. Toinen eläinlääkäri hoiti suun ja Tupamäki sai laskun. ”Nyt tiedän, miltä hevosenomistajista tuntuu”, hän vitsaili. Hevosen suusta löytyi diasteemoja, ientulehdusta ja hammaskiveä. Suu oli raspattu ja raaputettu, ja sinne oli pursotettu antibakteerista massaa. Pursotushoidossa on vaarana se, että jos massan alle jää pöpöjä, niillä on oiva paikka kasvaa kenenkään häiritsemättä. Niin kävi tässäkin tapauksessa. ”Toin hevosen marraskuussa kotiin, otin massat pois ja huuhtelin päivittäin. Vaihdoin ruokinnan perinteiseen ja kolmen kuukauden kuluttua vaiva meni ohi. Yksi hammasväli on edelleen muita herkempi tulehtumaan, mutta todennäköisesti sekin menee ajan kanssa ohi, kun kyse on nuoresta hevosesta, jonka hampaiden kasvu on vielä vaiheessa”, hän sanoo.

Hyvä uutinen tässä onkin se, että diasteema on kotikonstein aisoissa pysyvä vaiva, joskin työläs. Hoitoprosessi on pitkä, usein kuukausia kestävä. Suun huuhtelua, desinfiointia klooriheksidiiniliuoksella ja hammasvälien harjausta. Huono uutinen on, että aikuisella hevosella siitä jää liki elinikäinen riesa.

Artikkelikuva: Hartpury College, julkaistu Creative Commons -lisenssillä.