Yksi kevään mielenkiintoisimpia tietokirjoja on takuulla Tua Onnelan ja Jenni Spännärin kirja Opi kuin eläin – näin kehität itseäsi eläintenkoulutuksen keinoin. Tua Onnela on kokenut eläinkouluttaja, ja tutkija Jenni Spännärille ihmismieli on käynyt tutuksi.

Kirjan alussa suodaan hetki sille pohdinnalle, onko ihminen eläin ja kerrotaan yleiskatsaus siitä, miten opimme. Oppimisen teoriaa käsittelevä luku tuntui ajoittain hieman puuduttavalta, mutta sen jälkeen kirja oli hurjan mielenkiintoinen. Kirjassa puhutaan selvyyden vuoksi ihmisestä ja eläimistä erikseen. Välillä käytetään sanaa ihmiseläin nostamaan esiin sitä seikkaa, että käyttäydymme monissa asioissa hyvin samalla tavalla kuin kissat ja koirat. Yhdistämme tapahtumia tunteisiin, ehdollistumme. Uusia asioita kannattaa opetella silloin kun on hyvällä mielellä ja halukas oppimaan, muuten seurauksena on tuskastuminen ja opittavaan asiaan jää pitkäksi aikaa vastenmielinen sivumaku.

Ihmismieli oppii periaatteella samalla tavalla kuin hevosen mieli. Jos hevosta kannustetaan jo siitä, että se on hajulla vaikka ei aivan jyvällä, mitä tehtävässä haetaan, hevosen motivaatio on parempi ja se kokeilee eri vaihtoehtoja.

Itseä koulutettaessa tärkeää on itsemyötätunto. Puhutko itsellesi samalla tavalla kuin kannustaisit läksyjensä kanssa tuskailevaa pientä koululaista? ”Tuo on hyvin lähellä oikeaa vastausta. Kyllä sinä onnistut, kun jaksat olla sinnikäs. Olet ennenkin oppinut uusia suuria asioita.” Vai ruoskitko itseäsi ajatellen, että et ikinä onnistu ja sinusta ei tule koskaan mitään?

Sekä ihmisten että hevosten mielestä on tärkeää, että ne voivat vaikuttaa pieniin asioihin elämässään, niillä on mahdollisuus valita. Totaalinen lannistuminen ja vaihtoehtojen puute johtaa masennukseen ja opittuun avuttomuuteen. Avuttomaksi opitaan, kun omilla valinnoilla ei voi koskaan vaikuttaa mihinkään. Sen vastakohta on minäpystyvyyden tunne. Kirjassa kerrotaan kokeesta, jossa kahdelle ihmisryhmälle annettiin sähköiskuja. Toinen ryhmä sai vaikuttaa siihen, missä tahdissa sähköiskuja tuli, toinen ryhmä ei. Kurjempaan ryhmään joutuneet kokivat kivun voimakkaammaksi ja heidän stressitasonsa oli korkeammalla kuin niillä, joilla oli mahdollisuus vaikuttaa sähköiskuihin.

Ehkäpä mielenkiintoisin luku kirjassa oli luku 7, jossa kerrotaan miten omia pelkotiloja voi lieventää siedättämällä ja vastaehdollistamalla. Luku alkaa tarinalla kengitystä pelkäävästä hevosesta. Tua Onnela kertoo, että etsi tehtävää varten esineen, joka liittyy jollain tavalla kengitykseen, mutta ei herätä pelkoa, korkeintaan lievää epäluuloa. Se esine oli näppylähanska. Aina hanskan koskiessa hevonen kuuli naksahduksen ja sai porkkanaa. Kengittäjän pakki tuotiin näkyviin riittävän kauas, ja aina hevosta palkittiin kun se siedättyi. Siedättämistä jatkettiin kunnes Onnela saattoi naputella kavioita kengitysessu päällään.

Samaa voi soveltaa omassa elämässään. Kirja neuvoo, että aloituspisteen tulee olla sellainen, että se liittyy jollain tavalla pelottavaan asiaan mutta ei aiheuta pelkoa. Konkreettisena esimerkkinä kirjassa on henkilö, jolla on ajokortti mutta joka jännittää autolla ajoa. Ensin voi käydä istumassa ratin takana, ja kun se sujuu, voi käynnistää auton mutta ei liiku. Sen jälkeen liikutaan muutama metri ja matkaa vähitellen pidennetään. Muistan oman kokemukseni siitä, kun asuimme Tampereella vuoden ja hyvän joukkoliikenteen ansiosta ajoin melko harvoin autoa. Pikkukaupunkiin muuttaessa opettelin ajamisen uudelleen niin, että ajoin ensin lyhyitä matkoja kauppaan ja sitten kävimme jopa keskustassa. Apukuski oli vieressä henkisenä tukena ja toisena silmäparina. Minulla oli ajopäiväkirjan virkaa toimittava pieni vihko, johon merkitsin kilometrit ja minne olin ajanut. Ajan myötä ajaminen lakkasi jännittämästä ja vihko unohtui hansikaslokeroon.

Kirjan lopussa on vielä käytännön esimerkki siitä, miten hevosen voi opettaa olemaan rynnimättä talutustilanteessa. Mielenkiintoista on sitten sovellutus ihmiseen. Ravitsemusterapeutti muokkasi talutuskäytökseen tehdyn suunnitelman pohjalta, miten samat periaatteet soveltuvat terveempien elämäntapojen tavoitteluun. Kummassakin on tärkeää konkreettinen suunnitelma, eikä vain että tänään osaan asian paremmin. Huvittavaa kyllä, kirjan henkilön nimi on Elina Esimerkki, ja se voisi olla kuin suoraan minun elämästäni. Kakkostyypin diabetes kolkuttelee ovella minullakin, ja talvella kävin mittauksissa joista tuli motivaatio lisätä kasviksia ja vähentää sokeria ruokavaliosta.

Jenni Spännäri – Tua Onnela: Opi kuin eläin! Näin kehität itseäsi eläintenkoulutuksen keinoin

Tuuma, 2022

Kirjan esittely kustantajan sivulla.

Kirjaa myyvät Suomalainen kirjakauppa, Adlibris ja Prisma. Lisäksi se löytyy Storytelin valikoimista.

Tua Onnelan haastattelu Yle Areenassa.

Kirja on saatu.