Artikkeli on tehty yhteistyössä Helsinki Horse Show’n kanssa
Hollantilainen esteratsastaja Eric van der Vleuten, 55, on kokenut Helsingin-kävijä. Vuosien 1995 ja 2003 Helsingin maailmancupin voittaja on kiertänyt maailman esteratoja niin kauan, että muistaa ensimmäisen Horse Show’n.
– Se ei ollut silloin vielä maailmancupin osakilpailu vaan ihan tavallinen kilpailu, hän muistelee.
Helsingin kilpailu sai maailmancup-statuksen vuonna 1986. Noihin aikoihin lokakuu tarkoitti aina kuukauden mittaista Pohjolan-turneeta, jonka viimeinen etappi oli Helsinki.
– Ensin ajoimme Tanskaan, Århusiin, missä silloin järjestettiin World Cupin osakilpailu, sitten Osloon ja sieltä Helsinkiin. Asuimme kuukauden ajan autossa hevosten kanssa. Kilpailut järjestettiin siihen aikaan Messukeskuksessa. Nykyään on ihan erilaista: hevoset menevät edeltä hoitajien kanssa ja me ratsastajat suhaamme lentokoneilla edestakaisin, käymme välillä kotona, hän kertoo.
Isä ja poika van der Vleuten, toistensa parhaat vastustajat
Tätä nykyä kilpailuihin tuo lisäväriä se, että radalla nähdään usein sekä isä että poika van der Vleuten. Kilpailu otetaan tosissaan, mutta kumpikin on iloinen toisen menestyksestä. Samaa tiimiä, kuten isä asian ilmaisee.
Eric van der Vleutenin kaksi poikaa ovat molemmat hyviä ratsastajia, mutta Maikel on aina ollut heistä se voitontahtoisempi. Maikel van der Vleuten on perheen menestynein kilparatsastaja, Eric Jr. ratsastaa nuoria hevosia kahden tähden kilpailuissa ja koulii niistä tulevaisuuden menestyjiä. Molemmilla on oma tärkeä tehtävänsä kokonaisuudessa.
– Maikel aloitti ratsastuksen pikkupoikana ja on aina ollut hyvin kilpailuhenkinen ja innokas treenaamaan. Hän on pienestä asti ollut kova tekemään töitä ja haluaa aina tosissaan voittaa.
Vuonna 2017 Helsingissä Eric van der Vleuten ja Wunschkind tavoittelemassa maailmancup-pisteitä. Kuva: Satu Pirinen
Eric van der Vleutenin mielestä kilpaileminen on parasta maailmassa, se saa hänet syttymään joka kerta.
– On minulla pari siitostammaakin, mutta kilpaileminen viehättää enemmän, hän sanoo vaatimattomasti.
Nuo ”pari siitostammaa” ovat hänen tämänhetkinen leipäpuunsa, ja niitä on todellakin enemmän kuin pari. Kaksi vuotta sitten van der Vleutenin yritys Future Sport Horse Sales piti ensimmäisen huutokauppansa, viime vuonna toisen. Tänä vuonna huutokauppaa ei ole tulossa. Hän myy huutokaupassa enimmäkseen omia sekä yhtiö- ja yhteistyökumppaniensa hevosia.
– Huutokauppa kannattaa järjestää vain, jos on riittävästi laadukasta myytävää. Nyt ei ole, hän toteaa.
Esteratsastusssäätiö tekee hyvistä ratsastajista voittajia huippuhevosten avulla
Huippuhevosten löytäminen on aina vaikeaa. Eric van der Vleuten palasi pari vuotta sitten eräänlaiselta tauolta, jolloin hän kyllä kilpaili, mutta ei korkeimmalla tasolla. Syynä taukoon oli hevospula. Niitä ei riittänyt tarpeeksi sekä hänelle että Maikelille. Pojan uraan keskittyminen oli sikäli kannattava veto, että tuona aikana Maikel van der Vleuten ratsasti joukkuehopealle olympialaisissa (Lontoo 2012), voitti joukkueratsastuksen maailmanmestaruuden (Caen 2014) ja joukkueiden euroopanmestaruuden (Aachen 2015). Kaikki arvokisamitalit tulivat saman hevosen, Verdin, kanssa.
Hollantilaisten arvokilpailumenestys ei ole pelkästään van der Vleutenien varassa, vaan maalla on kokonainen joukkue hyviä ratsastajia, kuten joukkuemitalit osoittavat. Hyvien ratsastajien lisäksi tarvitaan tietysti hyviä hevosia. Hollannissa paneuduttiin tähän ongelmaan vuonna 2006 perustamalla säätiö, jonka tarkoituksena on ostaa markkinoilta hyviä nuoria, yleensä 5-vuotiaita, hevosia hollantilaisille maajoukkueratsastajille. Säätiön hevosammattilaiset ostavat hevoset ja niitä koulutetaan parhailla ratsuttajilla. Lupaavasta nuorten hevosten joukosta lahjakkaimmat pidetään säätiön omistuksessa ja annetaan huippuratsastajien käyttöön, lupauksiksi jääneet myydään eteenpäin.
Ensimmäinen tällainen hevonen oli Utascha-tamma, joka sai nimeensä säätiöomistusta kuvaavan liitteen SFN eli Showjumping Fund of the Netherlands. Sen ensimmäinen ratsastaja oli Eric van der Vleuten, joka sai hevosen käyttöönsä vuosiksi 2009-2011. Sen jälkeen Utaschalla ratsasti Jeroen Dubbeldam (2011-2014). Sen jälkeen säätiö myi hevosen qatarilaiselle Khalid Mohammed Al Emadille.
Jeroen Dubbeldam ei ehkä olisi ratsastajana samanlainen menestystarina kuin nyt ilman säätiön hevosia. Hän on SFN Zenithin kanssa voittanut lähes kaiken, mitä voitettavissa on olympiakultaa lukuun ottamatta.
Entä nähdäänkö van der Vleutenit Helsingissä lokakuussa kilpailemassa toisiaan vastaan?
– Mikäli kaikki vain onnistuu ja saamme paikat maailmancupiin, niin ehdottomasti olemme tulossa.
Artikkelikuva: Satu Pirinen, 2017.
