Pietarissa asuvan Laurénin perheen äidillä ja tyttärellä on yhteinen harrastus, kouluratsastus. Valmentaja Mihail Kizimov suositteli kokeilemaan tukilajiksi dzigitovkaa, joka tekisi ihmeitä tasapainolle ja istunnalle.

– Venäläinen ajattelutapa on, että kaikkien lasten pitäisi aloittaa dzigitovkasta, sillä hyvä tasapaino on ratsastuksessa kaikki kaikessa. Vasta sen jälkeen kannattaa alkaa harrastaa kouluratsastusta tai esteitä, Anna-Lena Laurén kuvailee.

Mihail Kizimov on muuten venäläisen olympiaratsastaja Ivan Kizimovin poika. Ivan Kizimov (1928-2019) voitti henkilökohtaisen kultamitalin Meksikon olympialaisissa vuonna 1968 ja joukkuekultaa Münchenissä 1972. Kizimovilta Kyra Kyrklund osti Edinburgin ja osallistui sillä Barcelonan olympialaisiin vuonna 1992.

Valmentajan logiikka on siinä mielessä toiminut, että Sisselin istunta kehittyi valtavasti jo puolen vuoden aikana, vaikka dzigitovkassa tehdään kaikkea muuta kuin istutaan hevosen selässä. Äitikin miettii, pitäisikö sittenkin uskaltaa ja antaa lajille mahdollisuus.

Kaikkien lasten kohdalla suostuttelu ei ole onnistunut, sillä hurja laji jää harrastajamäärissä selvästi kouluratsastuksen ja esteratsastuksen jalkoihin.

Dzigitovka ei ole heikkkohermoisten laji. Kuvassa Sissel on kilpailuissa. Kuva: Oksana Jushko.

Mikä ihmeen dzigitovka?

Dzigitovka on ikivanha Keski-Aasian aroilla alkujaan harrastettu ratsastuksen laji, josta voisi sanoa että siinä kieputaan hevosen ympärillä, ja vikellys on lähtöisin dzigitovkasta. Taitoja on hyödynnetty metsästyksessä ja sotimisessa, ja nykyään siinä kilpaillaan. Dzigitovkassa olennaisia taitoja ovat esimerkiksi kyky kyetä seisomaan liikkuvan hevosen selässä ja osata sekä jalkautua vauhdissa että hypätä liikkuvan hevosen selkään, tai kyetä noukkimaan maasta tavaroita putoamatta selästä.

Etelä-Venäjällä kasakat olivat tsaarinaikaan armeijan ratsuväen erikoisjoukkoja. Aina kun valtakunnan joissain osissa noustiin kapinaan, tsaari lähetti kasakkansa hillitsemään levottomuuksia. He olivat tsaarille niin tärkeitä, että saivat pitää melko laajan autonomian vastineeksi palveluksistaan. Kasakat tarvitsivat taitoa painautua niin kiinni hevoseen kuin mahdollista selvitäkseen hengissä ja he opettivat hevoset myös makaamaan tarvittaessa hiljaa paikallaan, jotta ne eivät joutuisi ammutuiksi.

Dzigitovka-tunnit alkavat voimisteluliikkeillä, ja uusia liikkeitä harjoitellaan ensin puuhevosen avulla ennen kuin oppilaat päästetään oikean hevosen selkään.

Sissel Laurénin mielestä hauskinta on silloin kun jokin liike onnistuu nappiin. Satulassa seisominen on hänen lempiliikkeitään, se on kuulemma helpompaa kuin miltä näyttää. Seisominen lasketaan lajissa vaikeampien liikkeiden joukkoon, eikä siis ole helppo liike. Sisselin mielestä liikkeen onnistumisen vaatii oivalluksen siitä, miten se tehdään, ja sen jälkeen se ei enää ole hänen mielestään tuntunut vaikealta. Hän harjoittelee dzigitovkaa kahdesti viikossa ja käy sen lisäksi kouluratsastustunnilla.

Tunti alkaa jumppatuokiolla. Jumppaliikkeissä on mukana paljon pilatesliikkeitä, jotka harjoittavat keskivartaloa. Kuva: Anna-Lena Laurén.

Venäläinen valmentaja on vaativa

Laurén kertoo vielä lisää venäläisestä valmennustyylistä. Venäläiseen tapaan heidänkin valmentajansa Oskar Volkov on vaativa ja korottaa ääntä herkästi, vaikka ei sitä ilkeyttään teekään. Suorasanaisuuteen pitää vain tottua, jos aikoo käydä venäläisellä valmentajalla.

– Oskar haluaa että kehityn, sanoo Sissel.

– Hän todella rakastaa lajia, se on hänelle niin tärkeä, tuumii äiti Anna-Lena.

Venäläisen ajattelutavan mukaan jokaista lasta valmennetaan niin kuin hän olisi tuleva maailmanmestari omassa lajissaan. Monelle saattaa tulla mieleen venäläiset vaativat soitonopettajat, jotka ovat tunnettuja siitä että pistävät oppilaan soittamaan saman kohdan yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes suoritus on täydellinen. Sama pätee ratsastukseen. Venäläisissä ratsastuskouluissa ei käydä hevosen selässä nauttimassa istuskelusta vaan jokaiselta vaaditaan niin hyvä suoritus kuin mahdollista. Opettaja todella haluaa, että lapsi kehittyy.

Anna-Lena Laurén on saanut sen vaikutelman, että Volkoville Sisselin valmentajana on henkilökohtaisesti tärkeää, että hänen oppilaansa kehittyy ja onnistuu. Sissel tietää, että valmentajan tunnilla tehdään asiat loppuun asti. Löysäily ei onnistu.

Valmentajana Oskar pitää hevosen puolta. Hänet saa todella suuttumaan vain se, että joku oppilaista potkaisee hevosta edes vahingossa.

Itäsaksalaisilla hevosilla Neuvostoliitto pääsi pitkälle

Kansainvälisillä areenoilla venäläisiä ratsastajia on melko vähän. Suuruuden päivien jääminen taakse on jonkinlainen kipukohta alan harrastuspiireissä. Neuvostoliiton aikana maa oli kouluratsastuksen hallitsevia maita ja maalla on pitkät hevosperinteet. Mannerheim palveli tsaarin ratsuväessä, kuten moni muukin satojen vuosien ajan ennen häntä.

Yhtäkkinen suoritustason nousu neuvostoaikana johtui osittain siitä, että toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto valtasi laajat alueet ja ryösti perinteisistä hevosmaista kuten Saksan itäisistä osista parhaat palat Moskovaan. Tämä näkyy esimerkiksi Kyra Kyrklundin ostaman Edinburgin (s. 1982) sukutaulusta. Ennen vuotta 1940 syntyneet esivanhemmista monet on merkitty Saksassa syntyneiksi, niiden jälkeläisten syntymämaaksi on merkitty Neuvostoliitto.

Neuvostoliitolle urheilu oli muutenkin tärkeä tapa näyttää suuruuttaan maailmalle. Kiekkojäiden punakoneesta on jäljellä enää paitojen punainen väri.

Laurén kertoo, että venäläinen hevosmateriaali on nykyään melko keskinkertaista, sellaisella ei menestytä. Parhaat on myyty sinne, missä niistä maksetaan.

– Ratsastus on Venäjällä todella suosittu harrastus. Täällä olisi rahaakin satsata ratsastukseen, on paljon rikkaita ihmisiä. En sitten tiedä, miksi siihen ei panosteta enemmän.