Hyvät ratsastuskouluhevoset ovat painonsa arvosta kultaa, mutta ratsastuskoulu on muutakin kuin hevosia. Siellä on opettaja, jonka osuus on yhtä ratkaiseva kuin hevosten. Siellä on oma tapansa hoitaa hevosia ja joka paikassa on oma erilainen ilmapiirinsä. Sen lisäksi asiaan vaikuttavat ryhmäkoko, puitteet ja sijainti, joiden mukaan usein määräytyy tuntihinta. Jokainen ratsastaja tai ratsastajan kotiväki määrittää itse, mitkä näistä ovat tärkeitä eli mistä ollaan valmiita maksamaan. Auton omistavalle sijainti on vähemmän tärkeä kuin julkisilla kulkuneuvoilla liikkuvalle. Täydellistä paikkaa ei ole olemassakaan, mutta hyviä vaihtoehtoja on. Hyvässä paikassa ovat kunnossa ne asiat, jotka ovat itselle tärkeitä.
Täydellisessä maailmassa ratsastaisin paikassa, jossa täyttyvät seuraavat kriteerit:
Tätikuljetin. Minulle oikea hevonen on sellainen, joka ei mene lujaa eikä pukita. Oikeastaan kaikki muut temput eivät haittaa, niiden kanssa tulen toimeen. Tiedän, että hevonen testaa tarvitseeko jonkun kanssa tehdä oikeasti töitä. Sillä saa olla ns. kamalat askellajit, niihin tottuu. Sellaiset seikat eivät heiluta mielenmalttiani. Mutta jos hevonen kaahaa aina, kun sille antaa laukkapohkeet, sellaisen kanssa minulle tulee tunne hallinnan menetyksestä. Hevonen saa hoitaessa ja taluttaessa olla jossain määrin hankala, toimin sitten vain sen mukaan etten tule purruksi tai tallotuksi.
Opettaja, joka aidosti haluaa oppilaan oppivan. Hyvä opettaja on sellainen, joka koettaa selittää asian niin, että oppilas ymmärtää. Jos ei yksi mielikuva auta, keksitään toinen. Hän korjaa oppilaan istuntaa ja apuja koko ajan, ei päästä helpolla, mutta sanoo heti kun asia menee oikein tai edes melkein oikein. Hän panostaa hyvään perusratsastukseen, sillä ilman sitä ei ole mitään. Sehän on ratsastuskoulun idea: on oppilas, joka haluaa oppia ja opettaja, joka haluaa oppilaan oppivan. Opettaja opettaa ajattelemaan hevosta ennen itseä, pitää huolen siitä että kukaan, siis kukaan, ei tirsku toisen ratsastustaidoille. Kurista huolehtiva opettaja ottaa puhutteluunsa sellaisen oppilaan ja antaa vaihtoehdoiksi joko parantaa tapansa tai ratsastaa muualla. Muut kiittävät ja talliympäristö pysyy mukavana, kun kiusaamista ei sallita.
Kuri ja järjestys. Kuri on turvallisuutta, ja sen ylläpito on opettajan tehtävä. Selkeät säännöt saavat jokaisen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Kuri ei ole sitä, että opettaja huutaa kurkku suorana ja käskyttää vaan sitä, että on säännöt ja annetuista säännöistä pidetään kiinni niin ihmisten kuin hevosten käyttäytymisessä. Sanotaan lempeästi ja järkähtämättömästi: ”Sinä et voi tehdä noin.” Kuri viestittää, että opettajalla on langat käsissään ja tilanne hallinnassa. Tallista mennään kentälle tai maneesiin yhdessä, ratsaillenousu yritetään saada niin yhtäaikaiseksi kuin mahdollista, kukaan ei lähde kiertämään uraa ennen muita. Ratsailta laskeudutaan samanaikaisesti. Oppilaita opetetaan pitämään turvaväli ja tarvittaessa opettaja kehottaa jotakuta oppilasta tekemään voltin tai kulkemaan radan poikki, jotta ei olla liian lähellä toisen takakavioita. Näin kukaan ei syöksy toisen eteen tai sivulle odottamatta tai ei tule tilannetta, että ratsukko ohittaa toisen ratsukon läheltä ravissa tai laukassa. Mieleen tulee eräs kylmäävä hetki jonkin ajan takaa, kun jouduin ratsastamaan pääty-ympyrällä laukkaavan hevosen ja mieltään osoittavan ponin välistä. Siinä oli vaaran ainekset ilmassa.
Enintään puolen tunnin päässä kotoa. Lasken tämänkin turvallisuustekijäksi. Talviaikaan pimeässä matka tuntuu pitkältä. Muistan tapauksia, kun tulin kauempaa tallilta talvella pimeässä kotiin. Ajomatkaa oli 45 min yhteen suuntaan. Auto piti pitää lämpimänä, sillä olin aivan hiestä märkä. Lämmin auto ja autuas ratsastuksenjälkeinen tunne saivat aikaan sen, että kotimatkalla tietä tuijottaessa silmien auki pitäminen kävi välillä työstä. Auto meillä on, joten talli voi sijaita myös siellä, minne bussit eivät kulje, mutta jokin rajansa siinäkin.
Hevosten hyvä hoito. Opettajalla on velvollisuuksia hevosia kohtaan. Niitä käytetään siten, että ne pysyvät terveinä pitkään. Ne saavat tarhata isoissa tarhoissa laumana ja elää hevosen elämää. Heinä näyttää ja tuoksuu hyvältä, varusteet ovat hevoselle sopivat. Varusteiden ei tarvitse olla uudet, mutta mielellään huolletut käytetyt. Karsinassa hevosella on kuiviketta ainakin sen verran, että kaviot peittyvät.
Asioita jotka täydellisessä paikassa olisi, mutta jotka eivät tosielämässä ole ratkaisevan tärkeitä:
Maneesi ja muut puitteet: Onhan se nyt kiva pysyä kuivana ja käydä hoitamassa asiansa sisävessassa. Puitteet eivät kuitenkaan kerro mitään opetuksen tasosta, saattaa olla jopa päinvastoin. Pieni talli maalla voi pitää asiakkaansa panostamalla opetuksen laatuun.
Opetusryhmät: Mitä pienempi ryhmä, sen parempi, mutta jos kaikki muut tekijät ovat kunnossa ja hinta on kovasti edullinen ison ryhmän takia, sellainenkin paikka käy. Jos tunnilla on 8 ratsastajaa ja tehokasta peliaikaa on 50 minuuttia, se tekee rapiat kuusi minuuttia ratsastajaa kohti. Tuntuisi kohtuuttomalta maksaa 25-30 euroa* kuudesta minuutista. Mutta hei, täydellisessä maailmassa minulla olisi niin hyvät tulot, että voisin ottaa pelkkiä yksityistunteja.
*Etelä-Kymenlaaksossa ratsastuskoulun irtotunti maksaa keskimäärin 25-30 euroa. Edullisin tietämäni tunti maksaa 22 euroa, kallein 45 euroa.
