Chapsit ja gaiterit ovat loistava keksintö. Kun yhdistän turvakärkikenkiin nahkaiset saappaanvarret, minulla on käytännössä ratsastussaappaat, jotka ovat juuri minulle sopivat ja suojaavat varpaita. Ratsastussaappaiden kohdalla on vaikea löytää juuri sopivaa varrenleveyttä ja kengänkokoa, mutta palasista koostamalla ”saappaat” ovat oikeaa kokoa. Täydellisiä chapseja ei ole vielä tullut vastaan, mutta jokaisessa on ollut jotain hyvää. Ei tarvitse olla täydellinen, kunhan on riittävän hyvä.
Chapsit tarkoittavat varsinaisesti kokopitkiä nilkasta takapuoleen yltäviä nahkaisia housunsuojia, mutta minä tarkoitan niillä tässä minichapseja eli nilkasta polveen ulottuvia kappaleita. Gaiterit eli säärystimet ovat kengänpäällisiä, joita käytetään myös monessa muussa lajissa kuin ratsastuksessa, esimerkiksi patikoidessa ne pitävät lumen ja roskat pois nilkoista. Ne ovat perua hienojen herrojen säärystimistä, jollaisia käyttävät esimerkiksi Roope Ankka ja fiktiivinen tehtaanjohtaja Jean Valjean. Roope Ankkahan ei ole taruolento.
Mistä on hyvät chapsit tehty?
Koko on sopiva. Tärkeintä on, että chapsit sopivat sääriisi ja kenkiin, joiden kanssa niitä käytät. Niiden kuuluu olla sopivan napakat, melko lailla ihonmyötäiset. Säärissä on hyvä olla pieni joustokaitale, sillä pohkeen ympärysmitta vaihtelee hieman säätilan ja vuorokaudenajan mukaan. Helteisenä iltapäivänä jokaisen pohje on hieman paksumpi kuin kylmänä aamuna.
Materiaali on nahkaa. Parhaaksi on osoittautunut sileä nahka. Siitä pystyy pyyhkimään kuraroiskeet pois ja sitä on kohtuullisen helppo hoitaa. Chapsini saavat kerran kuussa pintaansa ohuen kerroksen valjasrasvaa, ja aina silloin tällöin joku luulee niiden olevan uudet, vaikka ikää on useampi vuosi. Ne ovat muotoutuneet jalkojeni ja kenkieni ympärille juuri sopivan tiiviiksi varsiksi. Nahka on materiaaleista kestävin, keinonahka on kangasta ja kangas rispaantuu aina.
Vetoketju ei ole hevosta vasten. Vaikka suurin osa pohkeesta jää satulan siiven päälle, on mahdollista että sisäsyrjällä kulkeva vetoketju nipistää hevosta, jos karvat joutuvat ketjun väliin. Vaikka vetoketju olisi alun perin pohkeen takaosassa, joustokaitale voi venyessään siirtää sitä pohkeen sisäpuolelle, mikäli joustokaitale on vain yhdellä puolella vetoketjua.
Vetoketjun suunta on ylhäältä alas. Käytäntö on osoittanut, että ylhäältä lähtevä vetoketju on helpompi saada alkuun kuin alhaalta lähtevä. Sellaiset chapsit menevät melko helposti jalkaan seisaaltaan, jolloin ne on helpompi pukea tallissa. Alhaalta ylöspäin vedettäviä oppii käyttämään, mutta ne vaativat melkeinpä sen, että istahtaa jonnekin pukemaan. Etenkin jos kengän varsi on paksumpi kuin chapsin alareuna, vetoketjun puolikkaiden yhteensaaminen ei ole ihan helppoa. Helpoin puettava on vetoketju, joka sijaitsee ulkosyrjällä, sillä sen pystyy näkemään. Mikäli vetoketjun lähtöpiste on polvitaipeessa tai nilkan takana, tarvitset joko hyviä hermoja tai kissamaista notkeutta. Minä en ainakaan näe polvitaipeisiini.
Vetoketjun päässä on tamppi. Painonappitamppi pitää vetoketjun loppupään yhdessä kuin nappi housuissa. Tämä edellyttää tietysti sitä, että tamppi ei ihan helposti aukea vaan pysyy kiinni ratsastuksen ajan.
Nämä ovat alhaalta ja ylhäältä sopivat leveydeltään, mutta hitusen liian korkeat ja sääriosasta löysät niin että mokka on kurtussa ja aaltoilee.
Sileä nahka on osoittautunut kestäväksi valinnaksi. Jos näissä vielä olisi vetoketju ulkosyrjällä, vetoketjun suunta ylhäältä alas niin nämä olisivat liki täydelliset. Tällaisenaankin kelpo varret. Alareuna on melko kapea kenkiin nähden, ne ovat venyneet ajan myötä tehtäviensä tasalle.
Mokkachapsit on harjattu puhtaaksi aina käytön jälkeen. Nahka on kestänyt, keinonahkareunus ei.
Joustokaitale on molemmin puolin, joten vetoketju pysyy siinä missä pitääkin. Se ei nipistele hevosen herkkiä kylkiä.
Ylhäältä alas ulkosyrjää pitkin kulkeva vetoketju on helppo kiinnittää ja napakka tamppi pitää vetoketjun kiinni.
