Yleensä hevosen iso liike on ratsastajalle kauhistus. Se pompottaa, pyörittää ja paiskoo ympäriinsä miten sattuu. Ratsastuksessa kuitenkin on sellainen piirre, että mieli muuttuu kun taidot karttuvat. Isossa liikkeessä on ainakin käynnissä ja kevyessä ravissa puolia, jotka auttavat minunlaisiani jäykkiksiä kohti parempaa istuntaa. Vielä en ole niin pitkällä, että säpäkkä voittaa säyseän, mutta olen kuullut että joku edistyneempi on tätä mieltä. Sen ehdin jo kirjoittaa kiveen, että iso liike on kamala liike, mutta mustavalkoisuus alkaa saada harmaan sävyjä.
Tutuimmilla ratsuillani ei ole mikään erityisen iso eikä pomppiva liike. Niinpä saan kuulla välillä huomautuksia siitä, että alaselkä ja lantio eivät jousta vaan istun selässä tönkkösuolattuna. Näin tapahtuu, koska se on mahdollista. Pienemmässä liikkeessä on mahdollista pitää selkä suorana ja alaselkä jäykkänä. Kun kävin hackamore-tunnilla, sain alleni isoliikkeisen hevosen, jolla on voimakas käynti ja ravi. Kun pääsin rytmiin mukaan, tunnin vetäjä oli sitä mieltä, että istuin hyvin suurimman osan ajasta.
Mietin mahdollisia syitä näihin kehuihin. 1) Opettaja kehuu liian herkästi. 2) Iso liike auttaa istumaan paremmin. 3) Muissa ratsastuskouluissa ei opeteta ratsastusta.
Päädyin kohtaan 2, sillä iso liike tuntui siltä kuin olisin mennyt kiskoilla. Se tuntui vähän samalta kuin muinoin tanssikurssilla, kun tanssinopettaja vei. Hyvän viejän kanssa askeleet tuntuivat menevät oikeaa rataa aivan itsestään. Kun ratsastustunnilla pidin itseni pystyasennossa, hartiat pysyivät kohtalaisen paikallaan, mutta isossa liikkeessä ei ollut mahdollista pitää lantiota jäykkänä. Liike oli niin suuri, että se työnsi ja veti, heilautti ilmaan ja tömäytti satulaan. En edelleenkään väitä isoa liikettä mukavaksi, mutta voin varovaisesti myöntää, että siinä on omat etunsa.
Ihan kauhealtahan se tuntuu aluksi. Mutta sitten se alkaa sujua.
