Kaikki hevosharrastajat eivät ole yhtä innokkaita oppimaan ratsastuksen jaloa taitoa. Osa haluaa vaivattoman kevytversion, jossa ei tule liiaksi hiki eikä joudu kohtaamaan kovin usein omia ratsastuksellisia puutteitaan. Jokainen saa harrastaa omalla tavallaan. Harrastamiseen kuuluu olennaisesti, että se on mukavaa ajanvietettä, kivaa. Kevytheppailija räätälöi itselleen hevosharrastuksen, jossa hän maksimoi kivan.
Maailmalla leviävät ilmiöt rantautuvat aikaa myöten myös Suomeen. Meillä on perinteisesti menty ratsastustunneille oppimaan, mutta on myös toisenlaisia harrastajia. Unelmoija käy ratsastamassa noin kerran kuukaudessa, jotta hevosenhaju ei pääse kokonaan katoamaan vaatteista. Jos opettajalta kysyttäisiin, hän sanoisi että unelmoija istuu kyydissä ja uskoo ratsastavansa. Unelmoija on sitä mieltä, että jostain syystä juuri sillä kertaa ei suju yhtä hyvin kuin yleensä, missä lie vika, ehkäpä uusissa saappaissa. Ne eivät ole vielä kotiutuneet. Mutta aika hyvin kumminkin, sillä hän on hyvä ratsastaja. Viisas opettaja tietää, että unelmoija tarvitsee illuusionsa.
Unelmoija osaisi kyllä ratsastaa ja hän tietää paljon hevosista, sillä hän kävi nassikkana ahkerasti tunneilla ja ponikerhossa. Teini-ikä teki asioista paljon monimutkaisempia, eikä tilanne helpottanut aikuisenakaan. Koulun jälkeen hänen on pitänyt mennä töihin, ja nykyään hän ei ehdi muuta kuin käydä hevosen selässä rentoutumassa. Ja silloin kun hän ehtii tunneille, hän haluaa palata kotiin hyvällä tuulella mukavan hevosen selässä vietetyn tunnin jälkeen. Siitä hän juuri maksaa.
Unelmoija on hevostarvikeliikkeen paras asiakas. Kun hän on usein töissä eikä ehdi tallille niin usein kuin oli aikonut, melkein yhtä hyvä vaihtoehto on käydä kääntymässä hevostarvikeliikkeessä, käyttää muutama satanen ja tuntea itsensä taas vähän paremmaksi ratsastajaksi poistuessaan sieltä animoa ja kingsländiä muovikassissa.
Sellainen on unelmoija, kevytheppailija. Se on hänen tapansa harrastaa ja saada iloa harrastuksestaan.
