Aina välillä nousee esiin jossain taholla, jopa tiedotusvälineissä, että läskit eivät saa ratsastaa, koska se ei ole reilua hevosta kohtaan. Olen myös kuullut, että on ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen maksavana asiakkaana saada ratsastaa juuri sillä ponilla, jolla itse haluavat. Sellaista oikeutta ei ole. Hevosen omistajan tehtävänä on pitää hevosen puolta, vetää raja ja sanoa, että tällä ponilla voivat ratsastaa kaikki alle 60-kiloiset. Tässä asiassa pitää ajatella hevosen etua. Ratsastusta voi harrastaa melkein kuka vain, kunhan hevonen on sopivan kokoinen. Jos ratsastaja on XL, hevosen pitää olla iso. Satunnaisena hötönetin lukijana näen kuitenkin senkin puolen, että jotkut ihmiset katsovat oikeudekseen määritellä, minkälaiset ihmiset saavat ratsastaa. Älkää uskoko heitä, sillä he eivät tiedä mistä puhuvat.
Facebookissa kiertävä kuva herätti miettimään. Pienikokoinen mies kertoi olevansa suurin piirtein samaa kokoa kuin vaimonsa, he voivat käyttää toistensa vaatteita. Jostain kumman syystä miehen vaatteiden kokolapussa lukee S tai M, naisen kokolapussa XL. Vaateteollisuus, kosmetiikkateollisuus ja vähän koko kauppamaailma tuntuvat tuputtavan naisille ajatusta, että he eivät ole riittävän hoikkia, kauniita tai mitä vain. Hyvät naiset, he tekevät rahaa meidän epävarmuudellamme! Jos yhtäkkiä maailman naiset päättäisivät olevansa riittävän kauniita ja hoikkia, se olisi valtava rahanmenetys suuryrityksille. Ei enää olisi markkinoita kalliille huuhaa-selluliittivoiteille, ihmekaunistajille tai pikadieettiaterioille.
Paita on miestenvaateosastolta. Sen kokolapussa lukee S. Ratsastushousujen kokolapussa lukee 46. Voidaan hyvin kysyä, mistä moinen ero.
Olin koko nuoruuteni hoikka, välillä alipainoisen laiha. Se tapahtui ihan itsestään, energia kului kasvuun ja kehitykseen. Parinkympin jälkeen aloin näyttää ”normaalilta”, painokin nousi yli 60 kilon. Sen jälkeen jokainen vuosikymmen on tuonut toistakymmentä kiloa lisää, ja olen silti näyttänyt koko ajan melko sopusuhtaiselta. Asia on näin edelleen, vaikka painoa on noin 80 kiloa ja farkut ovat 36-tuumaiset. Stressaan ulkonäöstäni sitä vähemmän, mitä enemmän ikää tulee. Vaikka olisin XL.
Nyt 35 vuotta täytettyäni katselin elämääni hetken taaksepäin ja kysyin itseltäni, haluaisinko olla 18-20-vuotias jälleen. En haluaisi. Muistan vielä liian hyvin sen epävarmuuden, jolloin tunsin itseni hontelon varsamaiseksi, epävarmaksi muiden ihmisten edessä ja olin vasta opettelemassa sen, mitä on olla minä itse enkä ympäristön toiveiden jatke. Kolmenkympin tienoilla elämä selkiytyy kummasti. Sitä alkaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, tietää omat vahvuutensa ja tietää mitä haluaa tehdä. Olen paljon onnellisempi ja tyytyväisempi itseeni kuin 15 vuotta sitten. Meillä ratsastavilla rubensnaisilla on vielä yksi valtti hihassamme: ryhti. Kun naisella on kuningattaren ryhti, se herättää ihailua, eikä kukaan mieti sen jälkeen, mitä kokonumeroa hän edustaa.
Hevonen näyttää ratsastajalle ryhdin mallia.
