Kaikki lähti eräästä vanhasta kuvasta. Satuin osumaan mukaan keskusteluun, jossa ihmiset muistelivat 1980-luvun kilparatsastusta. Ajan saatossa on tapahtunut paljon sellaista, mistä minä ja monet muut emme edes tiedä. Kysyin enemmän hevostelua nähneiltä henkilöiltä, millaista oli ennen muinoin. Sain vastaukseksi mukavia muistoja 1970-1990-luvuilta. Kiitos paljon kaikille teille, jotka kerroitte muistoja ja tarjositte kuvianne. Tätä juttua ei olisi syntynyt ilman teitä!
1970-luku: Kontio-saappaita ja purkkakortteja
1970-luvulla ratsastettiin Nokian mustissa Kontio-kumisaappaissa ja kerättiin ratsastuskortteja. Purkkaa ei myyty tyynyinä, vaan ohuina levyinä. Levyn tukena oli pahvi, johon oli painettu keräilykuva. Sarjoja oli erilaisia, yksi niistä oli Ravi ja ratsastus. Kortteihin oli painettu eri rotujen ja tunnettujen hevosten kuvia ja tietoja. 1970-luvulla kilpailuissa hevosella piti olla valkoinen naruista punottu satulavyö. Kun mustaksi lankatut saappaat osuivat vyöhön, siihen tuli itsepintaisia tahroja, joita hinkattiin urakalla pois kilpailujen jälkeen.
Hevoskorttien etupuolella oli kuva ratsukosta ja kääntöpuolella ratsukon tiedot. Kuvat: Krista Heikkilä.
”Kontiot olivat 70- luvulla suositut ratsastussaappaat. Sitten tulivat kumiset ”oikeat” ratsastussaappaat. Esteraippaa pidettiin usein saappaanvarressa. Hevosille punottiin itse otsapantoihin koristeeksi salmiakkikuvio kahdella värillä, muovisesta nauhasta. Juuriharja oli suosittu harjaamiseen ja satulahuopana oli myös taiteltu viltti, joka oli muistaakseni Kyra Kyrklundin käyttämä tapa ja se levisi ratsastajien keskuudessa. Kortit: Samanlaisia kuin esimerkiksi jääkiekkokortit, mutta hevosroduittain. Olisikohan mukana ollut jotain sen ajan kuuluisia hevosia myös? En muista varmasti. Meillä on jossakin jemmassa edelleen lähes täydellinen kokoelma muutamaa korttia vailla kansiollinen kortteja. Ne ovat nyt ullakon aarteita.”
”Sain serkulta nipun ravi- ja ratsuaiheisia kortteja joskus 70-luvulla. Minulla on mielikuva, että ne olisivat olleet purkkapakkauksista kerättyjä. Kyra ja Piccolo olivat ainakin sen nipun aarteita. Kyseessä oli Jenkki-purukumin sarja Ravi ja ratsastus. Korteista on tehty kirjojakin.”
”Kontiot olivat suosittuja ratsastussaappaita, sillä ne oli helppo pukea päälle ja pois. Muistan ekat ratsastushousuni jotka olivat beiget, samettikangasta. Kun ei ollut joustoa, ne olivat samanlaiset kun armeijan, pussina polven yläpuolella. Voi kun olin tyytyväinen, kun siihen asti olin ratsastanut tavallisten farkkujen kanssa! Satulat olivat kivikovia, metallirunkoisia. Ne aiheuttivat usein hiertymiä arkoihin paikkoihin, jopa verille asti.”
”1970-luvulla hannoverilainen turpahihna oli lähes kaikilla hevosilla, 1980-luvulla tuli muotiin englantilainen.”
Alkuperäinen hannoverilaisturpahihna oli suosion huipulla 1970-luvulla. Kuva: Krista Heikkilä.
Mustat saappaat ja valkea vyö kuuluivat hevosen edustusasuun. Vuosi oli 1970, paikka Savijärven kartano ja hevonen kartanon ori Logik. Kuva Krista Heikkilä.
1980-luku: Munankuorikypärät ja kumiset ratsastussaappaat
1980-luvulla kumisaappaat vaihtuivat kumisiin ratsastussaappaisiin ja ratsastushousut olivat kotimaiset Ma-Nut. Yritys on edelleen pystyssä ja myy mittatilaushousuja. Ennen kuin Horze toi markkinoille sesongeittain vaihtuvat värit, ratsastajien käyttämät värit olivat viininpunainen, havunvihreä ja tummansininen. Kypärän käyttö yleistyi, varhaiset kypärät olivat ”munankuoria” ilman leukahihnaa, tai sitten leukahihna oli kuminauhaa. Joissain malleissa oli kuppimainen leukasuojus. InWell-postimyyntikuvastosta tilattiin tarvikkeita sekä itselle että hevoselle.
Ratsastuskoulutunti Kouvolan Suursuolla 1980-luvulla. Kuva: Satu Pitkänen.
”1980-luvulla oli vielä noita ’Anttilan alahyllyn’ taiteltuja vilttejä satulahuopina ja meillä oli samettinauhasta otsapantaan se kuvio.”
”Otsapannassa oli tärkeää, että värit olivat oikein päin, tummempi ylhäällä.”
”Minulla oli 80-luvun alussa ne tekokumi Aigle –saappaat ja olin tosi ylpeä kun mulla oli OIKEAT ratsastussaappaat Kontioiden sijaan! Niissä oli tosi liukas sileä pohja. 80-luvulla teetin ekat ratsastushousuni. Koska olin pyöreää mallia, ainoa mahdollisuus oli mittatilaus Ma-Nulta. Äiti otti mitat ja itse tilasin postitse kangasnäytteet joita sitten hypisteltiin kovasti. Paikat olivat aitoa nahkaa, joko mokkainen tai sileä puoli näkyvissä. Housuja odoteltiin kuukauden päivät. Onneksi oli otettu oikeat mitat.”
”Muistan 1980-luvulta ratsastushousut, jotka olivat viininpunaista samettia nahkapaikoilla.”
”Tilasin InWellistä hevoselleni tavaroita. Minulla on edelleen tallessa ’munankuori’ ja jostain varmaan löytyy vielä valkoinen naruvyökin.”
Jofa valmisti ratsastuskypäriä, jotka olivat lähinnä lipalla varustettuja jääkiekkokypäriä, ja yleensä aika isoja. Korvan ympäri meni muovinen lenkki kuten jääkiekkokypärissä. Kuva on 1970-luvun lopusta tai 1980-luvun alusta. Kuva: Kikko Kalliokoski.
”Kypärä oli noin 5 mm paksuista muovia, niin ei se ihan hirveästi iskuja vaimentanut. Tulin kerran opetushevosen pukista alas komealla kaarella suoraan päälleni. Kypärän remmi irtosi toiselta puolelta, lipan hieraisu teki palovamman otsaan ja toinen puoli naamaa ja kaulaa oli aivan ruvella. Ei muuta kuin totaalipökkyrässä takaisin selkään ja tunti loppuun. Tunnin jälkeen poljin fillarilla kotiin ja porukoille kerroin kaunistellun version putoamisesta. Niitä hiekkaihottumia tosin oli hieman hankala yrittää peitellä. En varmaan olisi enää koskaan päässyt ratsastamaan, jos vanhemmat olisivat tienneet, mitä oikeasti tapahtui. Serkulla oli joskus vähän vastaavassa lennossa katkennut etuhampaat ja niissä oli nastat. Opetushevoset olivat ehkä hieman toisentyyppisiä kuin tämän päivän turvallisuuskulttuuriin kuuluu.”
”Luulen, että sellainen kypärä pelasti kerran henkeni, kun lensin jäiseen maahan meidän hevoselta. Ohimoon sain muutaman tikin, mutta ilman edes sellaista kypärää olisin ollut varmaan pää halki.”
”Putosin hevosen selästä useamman kerran. Kotona kerroin todella kaunistellut versiot, vaikka välillä puuttui leuasta ja poskesta nahkat tai jalkapöytä oli paksu ja musta. ”Ei yhtään sattunut” -kulttuuri kuului hevosteluun vahvasti. Opetushevoset olivat kyllä mitä sattuu, ja niin oli suuri osa ratsastajistakin.”
”Ennen noita viininpunaisia, vihreitä ja tummansinisiä värejä kaikilla oli beiget housut. Eka kypäräni oli äidin vanha, piti laittaa monta solmua kuminauhaan ja ekat saappaat veljen vanhat kumiratsastussaappaat, leikattiin vaan varret lyhyemmiksi. HIHS:iin mentiin monta tyttöä samalla lipulla, siellä roikuttiin kaiteen yli ja pyydettiin nimmareita ratsastajilta. Olin niin ihastunut ranskalaiseen Edouard Couperiehin. Espoolaiset ratsastuskoululaiset muistaa Saappaannuolijan – joku friikki mies, joka soitteli talleille ja kysyi saako tulla nuolemaan saappaita. Leireillä mentiin pronssi- ja hopeamerkkimaastoradat yksin metsässä kuminauhakypärillä. Turvaliiviä ei ollut vielä keksittykään.”
1990-luku: Olkatoppaukset ja satulanmuotoiset huovat
1990-luvulla ratsastukseen tulivat ajanmukaiset väljät asut ja olkatoppaukset, vaikka värit olivat edelleen perinteisiä. Useampi ratsastaja kertoo omistaneensa viininpunaiset housut. Hevosten varusteissa ”kerättiin väriä” eli kaikkien varusteiden piti sointua yhteen. Satulahuovat olivat satulan muotoon leikattuja.
”90-luvulla myös kisatakeissa oli ajanhenkiset toppaukset olkapäissä. Samoihin aikoihin hevosille myös ’kerättiin väriä’, ja esimerkiksi viininpunaiset, siniset ja vihreät sävyt olivat muodikkaita niin loimissa, satulahuovissa kuin harjoissa ja myös ratsastajan vaatteissa. Ratsastusliivit olivat suosittuja, ja merkeistä Ma-Nu oli varmasti yleisin. Hevosaiheisia keräilykortteja myytiin kioskeissa, olivat nuoremman väen suosiossa.”
”Meidän vanhan hepan kotitallilla on ollut maneesi varmaan 80-luvun alusta, ellen ihan valehtele. Pieni ja pimeä, ikkunoista oli joka toinen rikki jo siinä vaiheessa kun itse aloin porskuttelemaan ja talvella tuiskusi välillä lunta naamaan. Mutta homma toimi! Aloitin harrastuksen ihan tappina 90-luvun alussa ja paljon on meillä kotona pyörinyt ratsastuskamppeita aina sieltä 50-60-luvulta saakka. Päällimmäisenä mieleen tulevat munankuorikypärät, valkoiset vyöt sekä satulanmalliset huovat. Samaten mm. kaiken maailman tikkitakit ja -liivit sekä samettiset ratsastushousut, näppylähanskat ja tarrattomat kumiputsit, joita sai lämpimällä vedellä pehmittää ennen kuin menivät hepan jalkaan. Merkeistä muistan ainakin Harry’s Horsen, joka hämmästyksekseni porskuttelee elinvoimaisena edelleen.”
1990-luvulla muoti oli väljää ja tummansininen oli yksi ”oikeista” ratsastusväreistä. Kuvassa 13-vuotias Henri Ruoste, kuvan on ottanut Leena Kahisaari.
”Kaikissa heppakamoissa ’oikea’ väri oli viininpunainen, tummansininen tai semmonen metsänvihreä.”
”90-luvulla minulla oli ratsastushousut, jotka olivat venyvää kangasta. Niitä oli silloin monella, ja ne olivat hiostavat.”
”Muistan hapsulliset minichapsit. Ja hevosilla oli valkoiset suojat, jossa kaksi mustaa tarraa, Racing Track -merkkiset. Eskadronin suojat meillä oli jo silloin, kun minä aloitin heppahommia. Suojat olivat aina vihreät tai valkoiset. Hevoset söivät heinää, kauraa ja ’reisinkiä’. Se oli yleisnimitys, joka kattoi kaikki markkinoilla olevat rehumerkit.”
”Ostin kumiset ratsastussaappaat InWellin kuvastosta. Säästin niitä varten ja ne jäivät äkkiä pieniksi, mutta piti jalkaan puskea silti. Ne olivat kokoa 38. Jos olisin tiennyt, että jalkani kasvaa enää yhden numeron, olisin hankkinut vähän isommat. Ensimmäiset ratsastushousuni olivat viininpunaiset, niissä oli mokkanahkapaikat.”
”Teddykarva oli pop. Hevosen nimikkovärissä piti olla teddypehmusteet ja teddysatulahuopa, samanväriset pintelit ja itsellä samanväriset hapsuchapsit. Suosituimmat värit oli viininpunainen, tummanvihreä ja sininen. Teddysatulahuopa oli muuten ehkä kaikista järkyttävintä ikinä pitää puhtaana. Ratsastuskoulujen hevosilla oli ykkös- ja kakkoshoitajat, joskus jopa kolmoshoitajat. Ykköshoitaja sai eniten hoitopäiviä ja tehdä parhaat asiat kuten harjata. Hoitajakaartin alapäässä olevat taluttivat aloittelijoita ja puhdistivat karsinoita. Arvoasteikossa yleni, jos otti jonkun epäsuositumman hevosen hoidokiksi niin pääsi ykköshoitajien arvostettuun joukkoon.”
Tässä vielä tyylinäyte videomuodossa vuodelta 1969.
[fusion_youtube id=”VSNfvIoUfks” width=”” height=”” autoplay=”false” api_params=”&rel=0″ hide_on_mobile=”small-visibility,medium-visibility,large-visibility” class=””][/fusion_youtube]
Jos tulee muistoja mieleen ja haluat jakaa sen meille, kommenttikenttä on vapaa.
Artikkelikuva: Satu Pitkänen.
